Marco de Wit 26 heinäkuun, 2020

 

On olemassa yksi helppo tapa selvittää onko poliitikko sionistien orja: Kysy pitäisikö yksityisiltä pankeilta ottaa pois oikeus tehdä tyhjästä rahaa.

 

Sionistien orja alkaa yleensä vaihtamaan puheenaihetta tai vastaa aiheen vierestä.

 

Paras esimerkki tästä on Laura Huhtasaaren vastaus presidentinvaalien aikana. Hän vastasi, että asiaa ”voi pohtia” ja sitten alkoi puhumaan asian vierestä eli 70-luvun alusta, jolloin dollari irroitettiin kullasta. Toisin sanoen, Huhtasaari ei edes ymmärtänyt kysymystä tai sitten vain leikki tyhmää. Luultavasti kumpaakin eli oli sekä totaalisen tietämätön että leikki tyhmää kuvitellen ovelasti väistävänsä kysymyksen tajuamatta että paljasti yksinkertaisuutensa.

 

Kultakannalla ei ole mitään tekemistä rahan luomisen kanssa, koska kultakannankin aikana pankit voivat lisätä tilirahan määrää. Itse asiassa ennen 70-lukua oltiin satoja vuosia hopea- tai kultakannassa JA samalla pankeilla oli rahan luontioikeus.

 

Huhtasaari ei uskaltanut puhua pankkien rahanluontioikeudesta, koska siitä hyötyy ylivoimaisesti eniten juutalaispankkiirit ja heidän rahoittamansa Israel. Ilman nykyistä vähimmäisvarantopankkijärjestelmää ja siihen pohjautuvaa petrodollarijärjestelmää ei olisi mahdollista rahoittaa USA:n sotakonetta ja näin se ei voisi tuhota Israelin vihollisia. Israelin kansallinen turvallisuus edellyttää huijaukseen perustuvan perverssin globalistisen maailmanjärjestyksen säilyttämistä.

 

Tietenkään Huhtasaari ei tajua näin monimutkaisia asioita. Hänelle riitti, että hänen sionistiset herransa vain suoralta kädeltä kielsivät häntä puhumasta pankkien rahanluontioikeudesta.

 

 

Pari päivää sitten Laiton Lehti julisti, että Suomessa ei ole yhtään kansanedustajaa, joka vaatisi pankkien rahanluontioikeuden eli vähimmäisvarantopankkijärjestelmän poistamista.

 

Pankkiirit voittavat aina

 

Nyt Laitonta Lehteä on muistettu yhdestä poikkeuksesta: Paavo Väyrynen.

 

 

Toisaalta ei hän enää olekaan kansanedustaja, kun lensi ulos sionistiseksi muuttuneesta Sipilän keskustapuolueesta. Jos jotain hyvää Väyrysestä voi sanoa, niin ainakaan hän ei ole mikään sionisti.

 

Tosin perusongelmana on, että Väyrynen on niin monessa liemessä keitetty vanha kettu, että hänen sanaansa on vaikea luottaa. Toisaalta täytyy pisteet antaa siitä, että ainakin pankkien rahanluontioikeuden mielettömyydestä hän puhuu aika suoraan.

 

 

Alla olevassa videossa näkyy myös hyvin miten Huhtasaari on kovin kiusaantunut kysymyksestä. Selvästi oli saanut ohjeet ylempää välttää vastaamista. Halla-aho ja Huhtasaari ovat vielä hiljempää pankkien rahanluontioikeudesta kuin Soini aikanaan.

 

Tässäkin mielessä persut ovat klassinen sionistipuolue.

 

 

 

Lue lisää sionisteista:

Mossad järjestää 90% maailman terrorismista ja eliitin lapsiseksiringeistä?

5 thoughts on “Mistä tunnistat sionistien kätyripoliitikon?

  1. Siis oma raha takaisin, MUTTA yksityisten pankkiirien omistamana! Laura Huhtasaarelle sopisi siis klassinen yksityisten pankkiirien omistama ja hallitsema ”oma” keskuspankki, eikä Suomen kansan aidosti omistama valuutta ja keskuspankki!

  2. Maailmanrauha palaa kun amerikkalainen imperiumi ja dollari kaatuvat. Samalla tuhoutuu myös Israel ja erittäin hyvä näin. Yhdysvalloista tulee Iso-Britannian tapaan niin pieni ettei sitä löydy edes kartalta ja amerikkalaiset ymmärretään pelkkänä ongelmia aiheuttavana roskasakkina, mitä he ovatkin. Ilman sotakonettaan ja rikollista imperiumiaan he eivät kuitenkaan ole mitään. Moni heistä saadaan myös oikeuden eteen eri maissa kun amerikkalainen imperiumi kaatuu vuosien sisällä.

    1. Uskotaan, toivotaan, ja tehdään asian puolesta se mitä yksityisenä henkilönä pystytään.

      U$rael on kaikkien maailman ongelmien alkulähde ja juurisyy.

  3. Mitä se muuttaisi, jos rahan tyhjästä luontioikeus olisi valtiolla?

    Poliitikot lupauksineen romahduttaisivat talouden vain nopeammin, kun mitään rajoitetta ei enää rahan painamiseen olisi.

    Ainoa kestävä raha- ja pankkijärjestelmä on vapaat markkinat, jossa siis kuluttajat määrittävät rahan koron ja pankit jotka ovat elinkelpoisia ja jotka eivät. Eli kilpailu on se merkittävin tekijä, joka pitää talouden terveenä.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*