Free speech 4 elokuun, 2020

 

 

Viime yönä Torniossa räjähti rajavartiolaitoksen auton alle sijoitettu pommi.

 

Poliisi pyytää vihjeitä, kunhan ne eivät ole rasistisia.

 

Pommillahan ei voi olla mitään tekemistä rikastuksen kanssa. Ei varsinkaan Ruotsista vapaasti virtaavien matujen huume- ja rikollisjengien kanssa.

 

Ruotsissa pommi-iskut ovat lähes jokapäiväisiä, mutta se johtuu ruotsalaisten rakenteellisesta rasismista, joka on viime aikoina vain lisääntynyt.

 

 

 

Kuvassa linkki Ilta-Sanomiin

 

 

Rasistisessa Murha.infossa epäillään rikastusta, mutta valtakunnansyyttäjän mukaan voidaan kuitenkin olla varmoja, ettei pommeilla ylipäätään voi olla mitään tekemistä rauhan uskonnon levittäjien kanssa.

 

 

 

 

 

8 thoughts on “Torniossa pommi-isku rajavartiolaitoksen autoon

  1. Minulla ei ole mitään sympatiaa virkamiehille jotka pettävät oman valkoisen kansansa ja alkavat tuhoamaan sitä vihollisen kanssa. Viimeistään viimeisimpien Rajavartioston ja Puolustusvoimien johtajien mukana myös Rajavartiosto alkaa ajamaan yhä enemmän kansanmurhaa, jossa myös Poliisi on mukana. Suomalaisten pitää lopettaa kunnioittamasta virkamiehiä ja antamasta heille mitään sympatiaa kunnes hallinto on saatu puhdistettua täysin vihollisista maanpettureista ja päättäminen on saatu siirrettyä paikallistasolle.

  2. Vaikea sanoa milloin on kyseessä Suojelupoliisin järjestetty juttu ja milloin aito rikastus. Suojelupoliisi on itse avoimesti sanonut haluavansa olla Suomen CIA, eli kiristää, varastaa, tehdä terroristi-iskuja, tehdä huume ja asekauppaa, myydä pikkulapsia ja naisia seksiorjiksi, lahjoa, mustamaalata, sekaantua vaaleihin, sabotoida yrityksiä ja yhdistyksiä, korruptoida jne. Kuitenkin suomalaisille ei ole jätetty mitään keinoa puolustautua järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, joka käyttää rikoksia tehdessään poliisin asemaa ja oikeuksia. Mitä rikoksia tekevälle Suojelupoliisille ja Poliisin johdolle pitäisi tehdä? Jos yrität korjata asiaa, niin korruptoitunut oikeuslaitos käy välittömästi kimppuun.

  3. Samaan aikaan Poliisi on kuitenkin kaikkein eniten kiinnostunut pitämään rajat auki, jättämään matut notkumaan ja vainoavat valkoisia kansallismielisiä ja toisinajattelijoita. Sama asia kuin osoittaisit myötätuntoa Neuvostoliiton KGB:ta tai Stasia kohtaan, joka yrittää tuhota sinut.

  4. Helvetin portilla paukkuu.

    Missä luuraa (vasalli) suomen ”puolustus”voimat?

    Sitä saa mitä tilaa sanois perseenmyyjä persut…

  5. Jotkut maahanmuuttajaryhmät ovat todennäköisesti poliisien liittolaisia rikoksien tekemisessä, usein myös mm. Naton länsiliittouman vuoksi. Tietyt Suomessa oleskelevat maahanmuuttajaryhmät esimerkiksi taistelevat sotia Naton ja Israelin puolesta. Poliisi on itse avoimesti sanonut haluavansa valehdella ja tehdä rikoksia, kuten tehdä terrorioperaatioita, kiristää, varastaa ja pyörittää huume, sekä terroristijärjestöjä. Lapsien ja naisten myyminen, sekä heillä lahjominen ja kiristäminen on täysin normaalia tiedustelupalveluille

  6. Miksi suomalaisten pitäisi avustaa vihollisia, vaikka tietäisivätkin jotain asiasta? Ei sama Poliisi tehnyt mitään valkoisten suomalaisten hyväksi varsinkaan 2015, vaan muuttui avoimen vihamieliseksi valkoisia suomalaisia kohtaan. Sama Poliisi on nyt järjestelmällisesti tuhoamassa Suomen valkoista kansaa ja tekee kaikkensa pitääkseen rajat auki jotta tuhoudumme.

Comments are closed.