
Laiton Lehti on kuukausien ajan julkaissut osia kirjasta Vaino ja terrori kansallismielisessä liikkeessä. Kirja osoittaa persujen johtaneen SKE:n kaappausyritystä, joka yltyi vainoon, tappouhkauksiin ja suoranaiseen väkivaltaan asti.
Vaino ja terrori Suomen kansallismielisessä liikkeessä -kirjan johdanto
Laiton Lehti toi tämän persujohtoisen vainon julkisuuteen, kun mahdollisen poliittisen iskun seurauksena persujen Pekka Kataja melkein kuoli. Halla-ahon olisi viimeistään tässä vaiheessa pitänyt tajuta poliittisen väkivallan vaarallisuus ja pistää siten stoppi myös persujen johtamalla vainolle ja väkivallalle.
Halla-aho ei ole kuitenkaan tehnyt yhtään mitään. Monet persut selittävät tämän niin, ettei Halla-aho tiedä mistään mitään. Halla-aho ja persujohto ei muka tiedä heidän jäsentensä harjoittamasta vuosia kestäneestä vainosta ja väkivallasta. Ei vaikka heille on asiasta valitettu ja jo kuukausia sitten lähetetty myös salasanoja vainokirjaan.
Tehdäänpä siis yksi kysymys persujen kannattajille:
Miksi eurovaalien aikaan Halla-aho oli hyvää pataa Jari Hanhikarin ja Jukka ”Juki” Teräksen kanssa? Vainokirja kertoo nimittäin seuraavaa:
Halla-aho sekä tietysti hänen hovinsa ja turvamiehensä ovat hyvin tarkkoja siitä kenen kanssa Halla-aho kättelee ja kuvauttaa itsensä. Halla-aho on suurpuolueen puheenjohtaja, jolla on realistiset mahdollisuudet päästä ministeriksi tai jopa pääministeriksi. Ketä tahansa ei päästetä näin lähelle Halla-ahoa. Jos päästettäisiin, niin hän ei kauaa pysyisi hengissä.
Erittäin väkivaltaisen maineen omaavat Hanhikari ja Juki päästettiin kuitenkin tapaamaan Halla-ahoa, koska he ovat pitkän linjan persuja. He käytännössä tekevät töitä perussuomalaiselle puolueelle.
Tämän takia Halla-aho tapasi heidät mielellään. Siis vaikka kaikki tietävät Hanhikarin ja Jukin olevan erittäin väkivaltaisia vanhoja vankilakundeja, jotka tekevät myös poliittisia tappouhkauksia. Toisaalta ei se Halla-ahon mielestä niin vakavaa ole, koska tappouhkauksethan on kohdistettu vain persujen kilpailijoille.
Halla-aho on myös antanut haastattelun Kalle ”Carlos” Iivarille ja Katja Nummenrannalle, vaikka nämä ovat vuosia vainonneen SKE:n jäseniä yhdessä Hanhikarin ja Jukin kanssa. Halla-ahoa ei edes häirinnyt, että Iivari oli jo paljon aiemmin yhdessä persu Katja Nummenrannan kanssa myös yllyttänyt monenlaisiin erittäin vakaviin rikoksiin, kuten kaasutukseen, pommi-iskuun ja SKE:n puheenjohtaja Marco de Witin pahoinpitelyyn. Iivari on naureskellen kertonut saaneensa tuomion murhapolttoon yllyttämisestä.
Iivari oli haastattelusta niin ylpeä, että laittoi haastattelukuvan omaksi Facebook-kansikuvakseen.

Käytännössä Hanhikari, Juki, Iivari, Nummenranta ja muut vainoringin jäsenet ovat saaneet rikoksistaan aina vain lisää pisteitä Halla-aholta. Vainokirjan 1.1. luvussa käytiin läpi Halla-ahon tukemia Nummenrannan ja Iivarin vaino-operaatioita. Tämän juttusarjan kakkososassa puolestaan käydään läpi Halla-ahon tukemia Hanhikarin ja Jukin pahoinpitely- ja tappouhkauksia. Sitä ennen johdannoksi alla yksi esimerkkivideo vuoden 2018 alusta.
Video kertoo aika paljon persujen likaisen työn osastojen tasosta. Mukana Hanhikari ja Juki sekä myös heidän ryyppyporukkaan kuuluva Harri Lyyra, joka on toistuvasti uhannut tunkeutua SKE:n puheenjohtaja de Witin kotiin pahoinpitelemään tämän. Videossa Hanhikari uhkaa myös pommi- ja murhapolttouhkauksiin erikoistuneen Iivarin ja hänen ryyppykaverinsa Jari ”Jallu” Laihon tulevan Marco de Witin luokse ”vierailulle”.
Video oli pitkään julkisena ja se herätti valtavasti kohua kansallismielisessä kentässä. Video myös julkaistiin uudestaan keväällä Laittomassa Lehdessä. Videossa kohdassa 55 sekuntia Hanhikari uhkaa pahoinpidellä ja ampua SKE-hallituksen jäsentä Kalevi Heloa otsaan ysimillisellä.
Yli vuosi tuon ja monen muun vastaavan uhkailuvideon jälkeen Halla-aho sitten vaalien aikana kaveerasi tämän erittäin pahamaineisen ja väkivaltaisen vainoporukan kanssa. Ihan vilpitöntä sattumaako? Ainoastaan sattumateoreetikkojen mielestä.
Hanhikari, Juki, Nummenranta, Iivari ja muu vainoporukka oli syyllistynyt niin törkeään väkivaltaiseen poliittiseen terroriin, että kansallismielinen kenttä oli alkanut hylkimään heitä. Tämän takia he menivät tapaamaan ja kuvauttamaan itseään Halla-ahon kanssa näyttääkseen omaavansa edelleen persujen tuen. Uskomatonta kylläkin, Halla-aho sen heille antoi! Jopa Jukinkin jäsenyys persuissa oli nyt turvattu.
Kuvio on siis täysin selvä. Hanhikari, Juki, Nummenranta, Iivari ja muut vainoporukan jäset ovat Halla-ahon nyrkkejä, joita käytetään poliittisten vastustajien kiusaamiseen, pahoinpitelemiseen ja terrorisoimiseen varsinkin vaalien aikaan. Yleensä terrori toimii, joten persut ovat yrittäneet vainolla ja väkivallalla tuhota myös SKE:n.
Tavalliset persut ovat kuitenkin niin hyväuskoisia tai tyhmiä, etteivät usko, että mestari tekisi samaa kuin mistä syyttää Li Andersonia ja Vasemmistoliittoa eli poliittisen terrorin käyttämisestä. Niinpä monet persut väittävät SKE:tä salaliittoteoreetikkojen puolueeksi. Kaupan päälle tyhmemmät persut vielä kysyvät, että jos kerran Hanhikari ja Juki ovat persuja, niin miksi he sitten välillä hengailivat Suomi Ensin- ja Suomen Kansa Ensin -porukoissa?
Selitys on yksinkertainen: Estääkseen Halla-ahoon kohdistetun kritiikin.
Suomeksi sanottuna he ovat persumyyriä – tai rottia.
Osa 2 julkaistaan lähipäivinä. Voit lähettää lisää tietoja, kuvakaappauksia, videoita, nauhotteita ja vinkkejä persujen terrorista osoitteeseen [email protected]
Kiitos lukijoille. Ilman teitä tämä kirja ei olisi mahdollinen.
Vain paljastamalla terrori voidaan se myös lopettaa.
Lue lisää:
Jussi Halla-ahon nyrkit Jari Hanhikari ja Juki. Osa 2: 2016-18
Perussuomalaisten rivikannatajat ovat usein keskimääräistä tyhmempiä, mutta puolueessa on myös paljon tiedustelupalveluiden agentteja, mahdollisesti myös CIA:n, mutta ainakin Supon, joka itse sanoo olevansa Suomen CIA. Perussuomalaiset pitävät asioita esillä joilla kosiskellaan lähinnä matalan älykkyysosamäärän ja tulotason ihmisiä. Tulotasot ovat käytännössä suurelta osin älykkyystasoja. Fakta on, että vihollisemme ovat meitä paljon älykkäämpiä. Laiton Lehti kuitenkin yliarvioi Jussi Halla-ahon älykkyyden, sillä matemaattisesti Jussi Halla-aho on täysin jälkeenjäänyt. Jussi Halla-aho on ollut hyvä mm. kielissä, maantiedossa ja taiteessa, mutta peruskoulussa hän sai matematiikasta arvosanan 5, eli jäi lähes luokalle. Todellisuudessa Jussi Halla-aho osaa hädin tuskin laskea 1+1=2. Joku muu älykkäämpi ohjeistaa häntä mitä tehdä.
”Jussi Halla-aho on ollut hyvä mm. kielissä”
-saattaa olla niin, mutta joku muukin on voinut kirjoittaa ne blogitekstit.
Ei osannut vastata paljonko on kolme potenssiin kolme kun abi sitä kysyi. Laudalla oli aikanaan klippi, ja vastasi väärin myöskin kahteen seuraavaan kysymykseen. Halla-aho Ei ole erityisen fiksu, vaan kaikki haastattellut on Aina SETUPPEJA, NIINKUIN ne valemediassa AINA ovat, eli poliittista teatteria.
Kysymys on siitä, että humanisti Ei saa olla eduskunnassa vaan sinne valitaan vain juristeja ja kansantalousxpertteja. Nykyinen populariteettikilpailusysteemi joutaa romukoppaan.
Moni unohtaa, että esimerkiksi vankilaan tuomitut, juopot ja narkkaavat valkoiset omaavat hyvin matalan älykkyysosamäärän ja heillä on usein myös mielisairauksia ja heikko impulssinhallintakyky, sekä ovat itsekkäitä narsisteja.
Unohtaa? Olisiko edes sellainen asia, jota tarvitsee erikseen muistella? Liekö järjen jättiläisiä toisenlaisen ihon värin omaavat vangit?
Ruotsissa heikkolahjaisuus on jopa etu: https://www.kansalainen.fi/afgaani-sai-oleskeluluvan-ruotsista-matalan-alykkyysosamaaran-vuoksi/
Yksinkään matu ei ole käynyt noin voimakkaasti taisteluun Suomen islamisoimiseksi, kuin nämä Hanhikari ja Juki. He ovat malttamattomia ja asenteella ”islam tänne ja heti!”
Olisko vähän syytä löysätä hattua? Halla-aho tuskin tuntee Jukia ja Hanhikaria sen enempää, joten tässä ei ole mitään syytä lietsoa tällaista asettelua.
Jos ei tunne Jukia tai Hanhijaria, eikä mitään vastakkainasettelua ole, niin sittenhän Halla-aho voi milloin tahansa tarjoitua poseeraamaan myös Laittomaan lehteen Marcon, Marin ja Ollin kanssa, peukku pystyssä. Tai ajaa Malmille pitämään Iljan haudalla viiden minuutin muistopuheen seppeleen laskun kera. Jäädäänpä odottamaan Mestarin seuraavaa shakkisiirtoa, hohhohhohh.
Miksi pitäisi tarjoutua poseeraamaan yhtään missään? Onko Mestari tarjoutunut itse yllä olevaan poseeraukseenkin? Vai mitä ajat takaa?
Miksi pitäisi pitää muistopuhe, käytkö sinäkin tuntemattomien / edes ”hyvän päivän tuttujen” haudalla näin toimimassa?
Mistä tämmöinen vastakkainasettelu johtuu ja miksi? Eiks molemmilla ole sama päämäärä? Tämä on yksi syy miksi muutosta parempaan ei vaan tapahdu ja vihervassarit tuhoaa Suomea! Jotain rytiä nyt.
Jussi Halla-Aholla ja Perussuomalaisilla sama tavoite? Ei todellakaan. He jopa sanovat sen itse. Eivät he vastusta poliisivaltiota, Natoa ja vieraita valtoja, pankkimafiaa, sionismia jne. Heitä myös kiinnostaa vain ”oma” sananvapaus, ei muiden. Ei heitä kiinnosta mitä Suomen valkoiselle kansalle tapahtuu. Heidän mukaansa Suomeen voi aivan hyvin tulla tuhansia ja kymmeniä tuhansia oikein ahkeria ja mukavia kiinalaisia, intialaisia, filippiiniläisiä ja afrikkalaisia. Jussi Halla-ahon itsensä mukaan suomalaisuus on vain sosiaalinen, ei geneettinen konstruktio ja afrikkalaisistakin voi vain tulla suomalaisia!
Persujen kannattajia ei herätä todellisuuteen edes sellainen ”pikku juttu” ettei puolue ole saanut yhden ensimmäistäkään valkoista kantaväestöä hyödyttävää asiaa läpi koko olemassaolonsa aikana.
Kaikki perustuu kusetukseen.
Ai jopa nämä suulla hengittävät gorillatkin ovat ja ovat kokoaika olleet persujen jäseniä?
”Iivari on myös saanut tuomion murhapolttoon yllyttämisestä.”
Saisinko tuohon lähteen vai valehteletko jutussasi?
Operation Gladio. The Frankurt school.
Ovatko nämä oikeasti Perussuomalaisten jäseniä? Tuukka Kuru ja Junes Lokka pidettiin ulkona mädättämästä Perussuomalaisia, mutta nämä ovat Perussuomalaisten jäseniä?
”Tuukka Kuru ja Junes Lokka pidettiin ulkona mädättämästä Perussuomalaisia,”
Tarkennatko vähän mitä tarkoitat mädättämisellä, millä tavalla Kuru & Lokka mädättävät. Kiitos
Tuukka Kuru ja Junes Lokka olisivat radikalisoineet Perussuomalaisia kansallismielisempään suuntaan. Globalistit ja Jussi Halla-ahon Perussuomalaiset eivät voineet sallia tätä.
Harmi ettei Suomessa ole nyt Marcon puoluetta.
Italian mafia käyttää nyt tilaisuuden hyväkseen ja rosvoo koko Suomen puti puhtaaksi.
Pian ei ole väliä mikä puolue on hallituksessa. Velkojat määrää mitä kehitysmaa Suomi tekee.
Narkkareilla on isot puheet ja hyvin pienet teot. Käyttäisivät jotkut huumeita vetävät ja jotkut juopot energiansa paremmin kuin sabotoimalla aitokansallismielistä puoluetta.