Free speech 13 elokuun, 2020

 

 

Valtakunnansyyttäjän mukaan Raamatunkin siteeraaminen voi olla rikos. Tässäpä siis täky.

 

Monien mukaan tämä on Raamatun antisemiittisin kohta, joten kai tästä sitten tulee Laittoman Lehden päätoimittajalle kunnon tuomio.

 

 

Evankeliumi Johanneksen mukaan 8:44 :

Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

 

 

Lue lisää:

Päivän kuva

 

4 thoughts on “Antisemiittinen vihasiteeraus Raamatusta

  1. Onko mahdollista, että Raamattu oli oikeassa joistakin yksittäisistä juutalaisista, sekä teeskentelijöistä, pettureista ja koronkiskureista? Raamatun koonneet eivät olleet mitään tyhmiä ihmisiä.

  2. Jotkut äärijuutalaiset vihaavat Jeesusta ja kristinuskoa, koska Jeesus oli juutalainen, joka jätti juutalaiset piirit ja lähti levittämään kristinuskoa. Jotkut äärijuutalaiset myös uskovat profeettansa vasta tulevan, kun taas kristittyjen profeetta on jo saapunut, ilmoittanut ja ottanut ihmisten synnit harteilleen heidän puolestaan. Tubettaja, entinen juutalainen, nykyinen ortodoksikristitty Brother Nathanael on kertonut kuinka monet äärijuutalaiset vihaavat kaikkein eniten kristittyjä ja Jeesusta.

  3. Kylä! Ja sitten on näitä idiootti kristittyjä, jotka palvovat juutalaisia ylimpinä jumalinaan niin, että -Pyhä Kolminaisuus (Isä, Poika ja Pyhä Henki) unohtuu siinä hössäkässä aivan täysin! Tämä on lievästi sanottuna epähienoa uskontokuntamme perustajaa Jeesusta kohtaan, jonka sentään juutalaiset murhasivat pilkaten julmasti ja ylenkatseellisesti (kansanluonne).
    Mm. Luterilaisuuden perustaja ja oppi-isä sekä ”uskonpuhdistaja” Marthin Luther (1483-1646)vihasi sydänjuuriaan myöten juutalaisia syistä, joita en tässä nyt rupea listaamaan.
    Nyky luterilaisuus jo ennen nykyistä kirkon mädätystä piti Lutherin kantaa juutalaisista lähinnä ”erehdyksenä” tai muutoin jonkinlaisena hänen elämänsä loppuaikojen seniiliyden päähän pinttymänä.

    USA:sta lähtenyt kristittyjen kirkkojen muuttuminen eräänlaiseksi ”juutalaisten palvonta -uskonnoksi” on Amerikan juutalaisten aikaansaama korruptoitunut opilliseksi uskonlahkoksi, joka palvelee sokeasti juutalaisten ja Israelin etuja sekä sionismia tavalla, joka tyhmyydessään ja lapsellisessa hyväuskoisuudessaan rinnastuu oksettavalla tavalla täydellisesti suvakismiin viherkommunistien piirissä suhteessa muslimeihin ja afrikkalaisiin primitiivisiin **************!

Comments are closed.