
Laamanni on käräjäoikeuden johtaja. Hän pystyy ehkä myös vaikuttamaan siihen mikä tuomari mitäkin juttua tuomitsee.
Jos laamanni on korruptoitunut, niin hän voi ehkä jopa pystyä järkkäämään jutuille tietynlaiset tuomarit eli näin vaikuttamaan tuomioihin.
Erityisen helppoa tämä olisi politisoituneissa jutuissa. Eli esimerkiksi kansallismielisille olisi helppo junailla tuomioita järkkäämällä tuomariksi erityisen puolueellisia Demla- ja muita äärisuvakkituomareita. Tai sitten mahdollisimman nuoria ja kokemattomia tuomareita, joiden tietää tuomitsevan juuri niin kuin laamanni haluaa.
Jos haluat korruptoida käräjäoikeuden, niin tietysti kannattaa yrittää korruptoida laamanni.

Ongelmana tämän asian tutkimisessa on, että Suomessa ei ole kunnollista valvontajärjestelmää. Ei siis ihme, että monet pelkäävät suomalaisten käräjäoikeuksien olevan helposti korruptoitavissa.
Tosin korruptiosta on vain huhuja.
Kaikista käräjäoikeuksista huonoimman maineen omaa Pirkanmaan käräjäoikeus. Siellä on nimittäin laamannina Antero Nuotto, jonka legendaarinen oikeustieteen professori Erkki Aurejärvi on kertonut syyllistyneen lahjuksen vaatimiseen.

Kyllä. Pirkanmaan käräjäoikeutta pyörittää mies, jota Aurejärvi syyttää erittäin raskaasta rikoksesta.
Tammikuun loppupuolella 1991 Nuotto sanoi Anitalle, että päätös oli valmiina hänen tietokoneellaan. He olivat Nuoton työhuoneessa ja tietokone oli hänen pöydällään. Anita kysyi, saisiko hän lukea päätöksen.
– Se ei käy päinsä. Päätös on pidettävä salassa 6.2.1992 saakka.
Anita lähti tämän jälkeen kohti ovea, mutta Nuotto pysäytti hänet:
– Jos haluat lukea päätöksen, niin minä olen kyllä lahjottavissa. Sinähän tiedät, mitä sinun pitää tehdä minun suostuttelemiseksi.
Syytöksen uskottavuutta lisää se, että Antero Nuotto ei ole tehnyt rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta.
Voisiko tämä tarkoittaa sitä, että ehkä Nuotto voisi olla syyllinen? Jos näin on, niin eikö hän silloin olisi mahdollisesti kiristettävissä? Miten ihmeessä tuollainen mies voidaan valita johtamaan Pirkanmaan käräjäoikeutta??
Ainakaan Antero Nuoton ura ja tulot eivät ole kärsineet lahjussyytöksistä. Päinvastoin!

Laittomalla Lehdellä ei tietysti ole mitään varmaa tietoa Nuotosta, mutta yleisesti ottaen voidaaan kysyä onko Suomessa sääntönä se, että mitä häikäilemättömämpi ja kovempi sikailija, niin sitä korkeammalle nouset?
Itse asiassa Antero Nuotto näyttää olevan sen laatuinen törkimys, että sikailu luonnistuu ikään kuin itsestään. Siitä seuraavassa osassa parin päivän kuluttua.
Lue lisää:
Käräjälaamanni Antero Nuotto sikaili. Toimittaja Antti Halonen vähätteli!
Operaatio Gladio. Kaikkein järkevintä on ostaa erityisesti laamannit, sekä mm. korkeimman oikeuden tuomarit, Poliisin ja Puolustusvoimien johto, sekä presidentti. Onko sattumaa, että kun vähän kaivelee, niin lähes kaikkien valtaan nousseiden takaa löytyy jotain likaista? Sen lisäksi että lahjot ihmisiä, kaikkein tärkeintä on, että voit kiristää heitä. Vastineeksi kuitenkin suojelet ja edistät vasikoidesi uria.
Tästä meni Nuotolle tieto. Valmistaudu seurauksiin :D Koko loppuelämäsi on yhtä jatkuvaa oikeusjuttua ja voit syyttää siitä itseäsi.
Harhat jatkuvat…
Marco eikö 8kk jonka kerroit saavasi vankeutta ole tosi paljon? Mieti maria joka löytää uuden miehen joka ei halua jatkuvasti lusimaan..hänen elämänsä alaituu normaaliksi…tsemmii vankilaan de witt
Jotta tällaiset pikku paljastukset eivät haittaa urakehitystä, on ******** ********** ketjussa ylemmälle taholle.
Suomesa ei ole korruptiota. SUOMI ON KOKONAISUUDESSAAN NIIN KORRUPTOITUNUT ETTEI TÄSTÄ MÄTÄPAISEESTA PYSTY ERITTELEMÄÄN MITÄÄN TIETTYÄ OSAA.
Kaikki perustuu kusetukseen. Vain yksittäisten ihmisten välinen kanssakäyminen on (toisinaan) rehellistä. Mikään missä valtio on mukana ei kestä päivänvaloa.
Suomesta on jenkki, CIA, mossad, NATO ym. kytköksien takia tullut todella saatanallinen paikka rehellisille ihmisille. Vääryys on kaikkialla yhteiskunnassamme!
Tässä on valeopposition, globalisti Halla-ahon ns kanta oikeuslaitokseen.
https://www.google.com/search?q=Jussi+halla+aho+oikeuslaitos&prmd=imvn&sxsrf=ALeKk02dfKHPvDwIVVULly8Q-ZMjh6qrTg:1597491465306&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwiVwci6j53rAhVql4sKHfO3AoEQ_AUoAXoECAsQAQ&biw=816&bih=454&dpr=1.5#imgrc=0BiIjlHcIyAraM
Mielenkiintoista nähdä viranomaiset tekemässä yhdessä yhteiskanteita, kun he ovat jo virkansa puolesta erittäin läheisiä syyttäjien ja tuomarien kanssa.