Miten on mahdollista, että tämä vain tuodaan Suomeen, ihmiset säteilytetään, sirutetaan ja ”rokotetaan” väkisin, sekä ihmisistä vakoillaan kaikki mahdollinen? Koska suomalaiset itse sallivat sen! Perusongelma on suomalaisten orjageeneissä! Voimme hyvin tuhoutua kansana näiden geenien takia.
Nyt kun Laittomalla Lehdellä on tämä huippusuosittu tissivertailu menossa, niin eikö voisi täydentää sarjaa valtiollisen tason kauneuskilpailulla: Kummalla Paremmat.
– Siinä asetetaan valtiollisen tason naisia rinnakkain
– aina kaksi kerrallaan ja
– kysytään lukijoilta
– Kummalla Paremmat?.
Lukijat saavat sitten arvostella valtionaisten poliittisia mielipiteitä tässä leikkimielisessä cup-kilpailussa.
– Vääristä mielipiteistä putoaa pois, kunnes jäljellä on vain voittaja.
Ehdotan heti alkuun todelliset huippunimet:
– Angela Perkkel vastaan
– Tavja Haluton
Israel: Palestiinalaiset kuuluvat sinne missä Mengelekin on.
Julkistetut asiakirjat kertovat Israelin salaisesta suunnitelmasta 60’000 palestiinalaisen lähettämiseksi Latinalaiseen Amerikkaan.
Israelin 51 vuotta sitten pidetyssä salaisessa hallituksen kokouksessa Israel suunnitteli palestiinalaisten massiivista siirtämistä Gazan alueelta pieneen Latinalaisen Amerikan maahan Paraguayan.
Toukokuussa 1969 pidetyn hallituksen äänestyspöytäkirjat paljastavat Israelin ja Paraguayan välisen sopimuksen, jonka tarkoituksena on “edistää 60’000 palestiinalaisen pooismuuttoa” alueilta, jotka Israel oli ottanut haltuunsa vuoden 1967 kuuden päivän sodan aikana.
Tiistaina julkistettu pöytäkirja, joka sisältää yksityiskohtaiset tiedot molempien maiden sitoumuksista, mukaan lukien Israelin rahoitus lennoille, joilla siirretään Gazan alueelta poistuneita palestiinalaisia, 100 dollarin avustus karkotettua kohti ja 33 dollarin maksu henkilöä kohden Paraguayn hallitukselle, joka puolestaan lupasi pakolaisille vakinaisen oleskeluluvan ja kansalaisuuden neljän vuoden jälkeen.
Sopimuksen ratifioimisen aikaan Paraguayn tyranni Alfredo Stroessner oli ollut vallassa 15 vuotta ja hänen valtakaudestaan oli tuleva Latinalaisen Amerikan pisin diktatuuri. Paremmin Paraguay tunnetaan natsien korkeimpien upseerien suojelemisesta kuin pakolaisten vastaanottamisesta. Tunnettu SS-lääkäri Josef Mengele kuului kolmannen valtakunnan eliittiin, joka pakeni Paraguay’hun toisen maailmansodan jälkeen.
Stroessnerin kiinnostus palestiinalaisia maahanmuuttajia kohtaan todennäköisesti liittyi hänen maansa akuuttiin tarpeeseen saada työntekijöitä maataloutta varten. Ulkomaan valuutasta oli kova pula.
Järjestelyn yksityiskohdat vahvistavat palestiinalaisten pitkäaikaisia väitteitä, joiden mukaan Israel halusi alusta lähtien vain päästä eroon alkuperäisistä arabeista, jotka elävät miehitetyllä alueella.
On epäselvää, kuinka monta palestiinalaista muutti Paraguayhin suunnitelman puitteissa. Vuoden 2004 haastattelussa operaatioon osallistunut poliisikomentaja Meir Novik kertoi, että ”muutama tusina palestiinalaista” oli muuttanut. Puhuessaan Cicurelin kanssa Paraguayn viranomaiset olivat yhtä mieltä.
Mutta Moshe Peer, israelilainen diplomaatti, joka toimi vuonna 1970 Israelin konsulina Paraguayssa ja Israelin suurlähetystön ensimmäisenä sihteerinä, kertoi vuonna 2004 haastattelussa, että tuhansia oli siirretty.
Onko tämä vitsi?
sosialismin ja kapitalismin välinen ero
Katarina Jovanović on tutkinut sosialismia ja kapitalismia parissa. Se mitä hän selittää videolla on sosialismin ja kapitalismin välisen eron ydin.
– Sosialismi ei voi sietää luokkajakoa, ja sen on aina eliminoitava kaikki sortajat.
– Hän jopa tekee oikean analyysiin, jonka mukaan Hitler eliminoi juutalaiset Karl Marxin ideoiden perusteella.
– Vaikka onkin totta, että Marx oli kaukainen Rothschildien serkku,
– he eivät silti tukeneet häntä ja Marx on erittäin vihamielinen tällaisille kapitalisteille.
Riittää, että luet kommunistisen manifestin, niin ymmärrät, että Marxin ideat ovat jopa Hitlerin ajatusten takana ja olivat mukana toisessa maailmansodassa.
Marxin ajatukset siivittävät myös vihervasemmistoa tiellä kohti täydellistä sosialismia, täydellistä tyranniaa, jossa ihminen on alistettu palvelemaan yhtä suurta asiaa: eliittiä. Eliitti joutuu kierros kierrokselta koventamaan panoksia saadakseen kansan tottelemaan. Ensin peloteltiin ilmaston muutoksella. Nyt pelotellaan välittömällä korona-kuolemalla, jos et tottele. Seuraavaksi pelotellaan vain välittömällä kuolemalla; silloin on kovat piipussa.
Katarina Jovanović koki omassa elämässään sosialismin kauhut.
Hajoita ja hallitse.
– Jos et ole meidän puolella, – niin kenen sitten?
Kansa jotenkin oletusarvoisesti pitää aina valtiota syyttömänä osapuolena
– vaikka se on kaiken pahan alku ja juuri
– Järjestäytynyt suojelurahan perintäorganisaatio.
– Jos et maksa suojelurahaa, tulemme ja tuhoamme bisneksesi ja otamme kotisi. Mutta teemme sen sivistyneesti! ja iloisin mielin :) Toisin kuin nuo neekerin paholaiset: kumman valitset?
– Notre Dame de Grâce d’Eyguières 21. huhtikuuta 2019
– Notre Dame de Paris 15. huhtikuuta 2019
– Saint Sulpice à Paris maaliskuussa 2019
– Saint Alain de Lavaurin katedraali helmikuussa 2019
– Saint Jacques à Grenoblessa tammikuussa 2019
– Sacré Coeur -kirkko Angoulêmessa tammikuussa 2019
– Saim Jean du Bruel lokakuussa 2018
– Villeneuve d’Amonlin kirkko elokuussa 2018
– Sainte Thérèse Rennesissä heinäkuussa 2018
– Saint Paul du Basin kirkko kesäkuussa 2018
– Notre Dame de Grace à Revel kesäkuussa 2018
Vuonna 2014 saksan prinsessa Theodora Sayn-Wittgenstein, silloin 27 vuotias, osallistui University of St Andrews’ hyväntekeväisyysjuhlaan “Oktoberfest”. Humalassa hän pahoinpiteli poliisia ja pelastustyöntekijöitä, ja sanoi:
– Olin tekemässä manikyyria tänä aamuna ja mietin, kuinka monta muslimia voisin tappaa tänään.
Googlen avulla hän ja hänen kuninkaallinen perheensä
on yrittänyt saada tuon illan katoamaan historian kirjoista.
P.S.
Google translaattori kieltäytyi kääntämästä tuota tekstiä, niinpä käytin Yandex translaattoria (tallenna linkki). Tässä käännöskiellossa oleva teksti, jos joku haluaa kokeilla:
In 2014, German princess Theodora Sayn-Wittgenstein, 27 at the time, attended the University of St Andrews’ charity Oktoberfest, got drunk, assaulted police officers and first responders, and said: “I was doing my nails this morning and wondered how many Muslims I could kill.” Her family, with the help of Google and Europe’s right to be forgotten law, have been trying to make that night disappear.
Guide to Marco de Wit’s politics, Harvard Uni. Press 2022, this is a must add to our library?
Fucking älykääpiöt suomalaiset eivät vieläkään ymmärrä, että Venäjän kommunistisen vallankumouksen rahoittivat ja järjestivät jotkut ****set, sekä johtivat Neuvostoliittoa.
Etelä-Dakota. USA:n ainoa osavaltio, joka ei pysäyttänyt talouttaan korona-paniikissa. Kuinka sen kävi?
New York Post kertoo, että Etelä-Dakota on hylännyt presidentti Trumpin tarjouksen 300 dollarin viikottaisesta korotuksesta työttömyyskorvaukseen koronaviruspandemian keskellä.
Kuvernööri Kristi Noem sanoi perjantaina
– Etelä-Dakotan talous, jota ei ole koskaan lukittu, on saanut takaisi lähes 80 prosenttia menetetyistä työpaikoista
– työttömyysaste oli kesäkuussa 7,2 prosenttia, kun se parani toukokuun 9,4 prosentista, vaikkakin yli kaksi kertaa enemmän, mitä maaliskuussa: 3,1 prosenttia.

http://www.youtube.com/watch?v=RyeUl6bSTFY

BareNakedIslam.Com kertoo, että Ranskassa on poltettu jo toinen moskeija viikon sisällä.
Hajoita ja hallitse.
– Jos et ole meidän puolella, – niin kenen sitten?
Kansa jotenkin oletusarvoisesti pitää aina valtiota syyttömänä osapuolena
– vaikka se on kaiken pahan alku ja juuri
– Järjestäytynyt suojelurahan perintäorganisaatio.
– Jos et maksa suojelurahaa, tulemme ja tuhoamme bisneksesi ja otamme kotisi. Mutta teemme sen sivistyneesti! ja iloisin mielin :) Toisin kuin nuo neekerin paholaiset: kumman valitset?
– Notre Dame de Grâce d’Eyguières 21. huhtikuuta 2019
– Notre Dame de Paris 15. huhtikuuta 2019
– Saint Sulpice à Paris maaliskuussa 2019
– Saint Alain de Lavaurin katedraali helmikuussa 2019
– Saint Jacques à Grenoblessa tammikuussa 2019
– Sacré Coeur -kirkko Angoulêmessa tammikuussa 2019
– Saim Jean du Bruel lokakuussa 2018
– Villeneuve d’Amonlin kirkko elokuussa 2018
– Sainte Thérèse Rennesissä heinäkuussa 2018
– Saint Paul du Basin kirkko kesäkuussa 2018
– Notre Dame de Grace à Revel kesäkuussa 2018
Eli köyhät ulos ja kyykkyyn.
🚨
https://sertifiointi.com/kokemuksia-toimintajarjestelmista/
🚨
”Arvioinnin kohteena voi olla myös henkilön pätevyys, jolloin puhutaan henkilösertifioinnista. Usein tarve sertifioinnille tulee vaatimuksena asiakkaalta tai edellytyksenä markkinoille pääsylle.”
🚨
https://sertifiointi.com/kokemuksia-toimintajarjestelmista/
🚨
”asiakaspaineita ja työturvallisuus koetaan erityisen tärkeäksi tilanteissa, joissa onnettomuudet johtaisivat henkilövahinkoihin, jatkuvan prosessin keskeytymiseen tai projektien viivästymiseen.”
🚨
http://gamma.nic.fi/~jjm/poliisik.htm
🚨
”Poliisikoodit”
Google armahtaa kertoo Vice sekä Daily Stormer
Vuonna 2014 saksan prinsessa Theodora Sayn-Wittgenstein, silloin 27 vuotias, osallistui University of St Andrews’ hyväntekeväisyysjuhlaan “Oktoberfest”. Humalassa hän pahoinpiteli poliisia ja pelastustyöntekijöitä, ja sanoi:
– Olin tekemässä manikyyria tänä aamuna ja mietin, kuinka monta muslimia voisin tappaa tänään.
Googlen avulla hän ja hänen kuninkaallinen perheensä
on yrittänyt saada tuon illan katoamaan historian kirjoista.
P.S.
Google translaattori kieltäytyi kääntämästä tuota tekstiä, niinpä käytin Yandex translaattoria (tallenna linkki). Tässä käännöskiellossa oleva teksti, jos joku haluaa kokeilla:
In 2014, German princess Theodora Sayn-Wittgenstein, 27 at the time, attended the University of St Andrews’ charity Oktoberfest, got drunk, assaulted police officers and first responders, and said: “I was doing my nails this morning and wondered how many Muslims I could kill.” Her family, with the help of Google and Europe’s right to be forgotten law, have been trying to make that night disappear.
Guide to Marco de Wit’s politics, Harvard Uni. Press 2022, this is a must add to our library?
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/257868