Marco de Wit 1 syyskuun, 2020

 

 

Monet BLM-eläimet ovat raivoissaan Kenoshan sankarille, koska hän ampui itsepuolustukseksi Antifa-terroristeja.

 

Luonnollisesti myös muutama bimboblondi on surun murtama.

 

Tyttö selittää, että ammuttu ei tehnyt mitään muuta kuin kantoi skeittilautaansa.

 

 

Tyttö unohtaa, että yksi Antifa-terroristi yritti löydä Kenoshan sankaria päähän kyseisellä skeittilaudalla

 

Alla olevasta videosta näkyy kuinka kyse oli varmasti itsepuolustuksesta.

 

 

 

Vaikka kyse oli selvästä itsepuolustuksesta, niin silti monet juutalaiset ovat raivoissaan.

 

Monet juutalaiset näkevät kauhukuvia siitä kuinka valkoiset asemiehet nousevat nykyistä monikulttuurista maailmaa vastaan.

 

Lisäksi monet juutalaiset menevät niin pitkälle, että ovat myös raivoissaan pedofiilisen juutalaisen Antifa-terroristin ampumisesta.

 

Siis tuomitun pedofiilin.

 

Kuvassa linkki Revolver.news-sivustoon

 

 

 

Alla joillakin on kuitenkin otsaa verrata tätä pedofiili-terroristia kansalaisoikeustaistelijoihin.

 

Onneksi saman tien joku sitten muistuttaa, että yksi kaikista voimakkaimmista juutalaisjärjestöistä, ADL perustettiin puolustamaan juutalaista murhaaja-pedofiilia.

 

 

Lue lisää ADL:stä:

J’Accuse: Juutalainen Alfred Dreyfus syyllinen! (Myös maailmansotaan?)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

6 thoughts on “Antifa-pedofiili juutalaisten marttyyriksi?

  1. Isonenäinen, ruskeatukkainen Serwinowski väittää valkoisen sankarin ampuneen ”aseettomia” ihmisiä. Nimi ja ulkonäkö vaikuttaa…..selta.

    Miksi jotkut juutalaiset puolustavat jopa tuomittua pedofiilia ja syyttävät selvästi itseään puolustanutta nuorta miestä?

  2. Juutalaiset ovat joissain asioissa oikeassa. Jotkut juutalaiset ovat huolissaan siitä, että valkoinen mies ja nainen löytävät identiteettinsä uudestaan, sekä rakentavat selkärangan.

  3. Jokaisen itseään kunnioittavan miehen velvollisuus on nousta nykyistä tyranniaa ja kansanmurhaa vastaan.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*