
Laiton Lehti on pitkään kritisoinut sekä poliiseja että BLM-eläimiä. Poliiseja siitä, että usein käyttävät tarpeettoman kovia otteita eivätkä koskaan joudu vastuuseen mistään. BLM-eläimiä ja Antifa-terroristeja puolestaan on kritisoitu väkivaltaisesta mellakoinnista.
Laiton Lehti puolustaa kuitenkin kaikkien perustuslaillisia oikeuksia. Eli jopa Antifa-terroristeilla on kansalaisoikeutensa. Heitä ei esim. saa kiduttaa. (Kuolemantuomio teloittamalla saattaa tietysti olla oikein, kunhan on käyty kunnon oikeudenkäynti, jossa selvät todisteet.)
Näinollen poliisikaan ei saa tahallaan yrittää listiä jotain terroristia, kuten tässä melkein näyttää. Ensin poliisi näyttää suorastaan metsästävän yhtä terroristia. Olisko hän tehnyt jotain todella rikollista?
Lisäksi terroristi pisti hiukan vastaan, jolloin poliisin kypäräkin putosi. Tämän jälkeen poliisi alkoi kuitenkin nyrkillä lyömään terroristia monta kertaa naamaan.
Noin suuri voimankäyttö on myöskin kyseenalaista jo senkin takia, että poliisi tiesi takanaan tulevan paljon muita poliiseja. Poliisilla oli siis massiivinen ylivoima.
Katso itse onko voimankäyttö suhteellista.
Give this cop the Nobel Peace Prize: pic.twitter.com/sLsiaNbIHq
— Benny (@bennyjohnson) September 1, 2020
Oli miten oli, niin tästä BLM-eläimet ja Antifa-terroristit tulevat saamaan paljon lisää kannatusta, jolloin mellakat voivat vain voimistua.
Vaikea sanoa äkkiseltään, mutta usein poliisi ”merkitsee” kiinniotettavat ja tämän jälkeen tietty henkilö otetaan kiinni väkijoukosta. Olisi mielenkiintoista tietää tekikö hän aiemmin jotain mistä hänet otettiin rajusti kiinni.
Minun mielestä Antifa ja BLM-terroristien ihmisoikeuksia ei pitäisi miettiä liikaa. Perusongelma on juuri tämä: Vihollisemme ovat väkivaltaisia psykopaatteja, jotka käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja toteuttaakseen kansanmurhan, mutta me säälimme vihollistamme ja haluamme antaa heille oikeutta ja sympatiaa. Eivät vihollisemme tule antamaan meille pätkääkään sääliä ja armoa. Vihollisemme tulee kiduttamaan, murhaamaan, terrorisoimaan ja raiskaamaan meitä erittäin raa’asti, kuten tekivät Ranskan vallankumouksen takana olleet, bolsevikit ja rikolliset amerikkalaiset ja britit. Miksi meidän pitäisi tuntea mitään sääliä vihollistamme kohtaan, kun he tulevat ajamaan kansanmurhan läpi keinolla millä hyvänsä, jos vielä karkaavat vastuusta? Luuletko että he tulevat antamaan meille senttiäkään armoa ja oikeutta?
Neekerien käsittely vaatii kovat hermot ja otteet muuten ne jatkaa riehumista
Se voi olla että vähän kiehahti yli. Mutta se mitä tapahtui ennen tätä, se jäi näyttämättä. Näissä videoissa kun aina näytetään vain uhriutuminen. Jospa tuo kaveri on käyttänyt kivilinkoa tai heittänyt katukivellä ko. poliisia juuri ennen tapahtumia. Tai vaikka amupunut kumiluodilla. Silloin on selvää että kaveri otetaan kiinni. Ja siinä saattaa tunteetkin kuohahtaa.
Tuo poliisin kypärä on leukaremmilla kiinni, joten ei se ihan helposti lähde päästä irti. Tarkasti ei näkynyt miten kovaa kaveri iski ensimmäisen iskun, mutta ilmeisen kovaa tai sitten sopivasta kulmasta. Ja sitten sai itse sitä mitä pyysi: Opastusta käytöstavoista.
Tommosilla voi olla vaikka puukko niin kyllä ne pitää kunnolla nippuun pistää. Eri asia on sitten tavalliset kansalaiset ja mielenosottajat joita yleensä EU-maissa hakataan surutta jos ovat paikallista hallintoa vastaan melkein kun Valko-Venäjällä.