Maailmanrauha tulee kun psykopaatit amerikkalaiset rotusekoittuvat erittäin älykkäisiin ja erittäin tasapainoisiin mustiin, latinoihin ja lähi-itäläisiin. Amerikkalaiset lopettavat sekaantumasta kaikkien muiden asioihin, rikollisesti kansanmurhaamasta, varastamasta ja kiduttamasta muita. Jos mustat eivät sekoittuisi valkoisten amerikkalaisten geeneihin, he ja vihamielinen vuohipaimenten eliitti jatkaisivat valtavia kansanmurhia, varastelua, tuhoa ja orjuutusta.
Koska suomalaiset ovat raukkamaisia pelkureita, mustat ovat vapauttamassa Suomenkin rikollisesta orjuudesta, miehitysvallasta ja siirtomaaherruudesta muuttamalla Yhdysvaltoihin ja antamalla valkoisille amerikkalaisille geenejään. Eläköön vapaus, eläköön amerikkalaisten valkoisten rotusekoittuminen.
Jos amerikkalaiset selviytyisivät, he jatkaisivat vihamielisyyttään valkoisia eurooppalaisia kohtaan ja jatkaisivat puuttumista meidän asioihimme. Muiden asioihin sotkeentuminen, kansanmurhaaminen, raiskaaminen, kiduttaminen ja varastaminen on valkoisten amerikkalaisten geneettinen erityispiirre. Rosvokansa.
Mitä menetämme kun amerikkalaiset sekoittuvat mustiin? Emme mitään. Saamme vapauden orjuuden alta, sekä sodat joka puolella maailmaa alkavat loppua amerikkalaisten hävittyä maapallolta. Pelastetaan Suomi ja eurooppalaiset kansat, mutta antaa amerikkalaisten massamurhaajien ja varkaiden upota suohon ja hävitä. Heistä ei tule olemaan muuta kuin haittaa ja uhkaa.
Yhdysvallat ja Nato käyvät tälläkin hetkellä vihamielistä sotaa Suomea ja Suomen kansaa vastaan, sekä miehittävät tälläkin hetkellä Suomea ja Saksaa. Minulla ei ole minkäänlaista sympatiaa ja sääliä vihollisiamme ja miehittäjiämme vastaan, kuten heilläkään ei ole meille. He ovat vain ylpeitä rikollisista kansanmurhistaan, varkauksistaan, kidutuksistaan, hyökkäyksistään ja muiden maiden tuhoamisesta. Upotkoon amerikkalaiset hyvin syvään suohon ja ei tarvitse nousta sieltä enää.
Ylimieliset amerikkalaiset aloittivat sodan kaikkia muita maita ja kansoja vastaan. Nyt voimme nauraa kun nämä ylimieliset paskiaiset ja rikolliset häviävät lopulta maapallolta ja voimme vihdoin keskittyä rakentamaan itsellemme parempia yhteiskuntia ilman amerikkalaisia. Vapaudumme hyvin pian amerikkalaisten orjuudesta ja miehityksestä ja tämä on erittäin hyvä asia. Amerikkalaisten imperiumin pian romahdettua joka puolella aloitetaan oikeuden jakaminen rikollisille amerikkalaisille, sekä esimerkiksi varastetun omaisuuden takaisinhankinta, sekä alamme keskustelemaan miten rikolliset amerikkalaiset voivat edes nimellisesti korvata rikoksensa muita kansoja kohtaan. Amerikkalaisen imperiumin romahdettua asia ei todellakaan vain jää siihen, vaan vasta sitten he vasta aloittavat vahinkojensa nimellisen korvaamisen kaikille muille.
Juu-u, uusi mannerhan valloitettiin Iso-Britanialle alusmaaksi. Ja sieltä maksettiin veroja Iso-Britaniaan niin kauan kunnes ne kieltäytyivät. Ja siitähän tuli sitten sota.
Mitä tulee mantereen invaasioon niin alkuperäiskansoilta voisi kysyä että miten he näkevät invaasion tehneiden hankilöiden integroituneen heidän tapoihinsa ja kulttuuriinsa? Näkevätkö he että maahanmuutto oli hyvä asia?
Samaa voisi kysyä Australian aborginaaleilta. Miten heidän näkökannaltaa sujui maahan tulleiden integraatio sikäläiseen sivistykseen ja kulttuuriin. Ja sitten voisi miettiä asiaa euroopan kannalta. Miten lähi-idän invaasio tulee integroitumaan eurooppalaisiin tapoihin ja kulttuureihin.
Jokainen voi nähdä minkälaista roska-ainesta amerikkalaiset ovat. Rajat vain kiinni amerikkalaisilta ja lopetetetaan materialistinen roskakulttuuri, jota juuri amerikkalaiset alkoivat tietoisesti syöttämään ja levittämään tuhotakseen mm. Suomen ja Saksan. Yhdysvallat miehittää edelleen Suomea ja Saksaa. Ennen pitkää amerikkalaisia aletaan saamaan oikeuden eteen. Tällä hetkellä Yhdysvaltojen sotakone suojelee rikollisia joutumasta oikeuden eteen tuomioille, mutta amerikkalaisten rahakone on tuhoutumassa ja sen myötä Yhdysvaltojen sotakone. Amerikkalaiset ovat tehneet joka puolelle pelkkiä vihollisia raiskattuaan kaikki muut maat fyysisesti ja henkisesti. Heistä voi jatkossa lujea museoissa rikollisena rosvokansana, joka ryösti, raiskasi ja orjuutti kaikkia muita kansoja, mutta ei enää pitkään.
Laiton Lehtikin luulee, että amerikkalaisia hävettää yhtään tai ei kaikki amerikkalaiset. Kyllä, käytännössä kaikki amerikkalaiset kannattavat amerikkalaisten rikoksia, massamurhia, varkauksia kidutuksia ja raiskauksia ulkomailla. Kaikki amerikkalaiset ovat fanaattisia sionisteja ja rikollisen Israelin tukijoita. He ovat avoimen ja täysin ylpeitä rikoksistaan ulkomailla.
Suomalaisten pitää nousta vastarintaan ja ajaa amerikkalaiset ja brittimiehittäjät vihdoin ulos maasta ja tarvittaessa auttaa vuorostaan Saksaa ajamaan amerikkalaiset rikolliset ja heidän tuomat matut ulos Saksasta, joko hyvällä tai pahalla. Sairas roska ja kulutuskulttuuri ulos euroopasta, pitäkööt amerikkalaiset itse sairaan ja kuvottavan kulttuurinsa.

https://yle.fi/uutiset/3-11525801
✡️
3.9.2020 ”poliittinen johto kahta mieltä Lauri Katteluksen ratkaisusta”
✡️
https://www.laitilansanomat.fi/2020/07/laitilan-kaupunginjohtajaksi-valittu-lauri-kattelus-odottaa-innolla-uuden-tyon-alkua/
✡️
”Turussa asuva Kattelus, 31”
✡️
https://www.turku.fi/henkilo/lauri-kattelus
✡️
Kansallinen Kokoomus
✡️
https://www.varsinaissuomenkokoomus.fi/ehdokas/kattelus-lauri/
✡️
https://www.instagram.com/laurikattelus/
✡️
”Laitilan kaupunginjohtaja, lakimies”
✡️
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5054584/Laitilan+uusi+kaupunginjohtaja+Kattelus+jatkaa+Turun+valtuustossa++kokoomusryhma+yllattyi
✡️
03.09 ”Laitilan uusi kaupunginjohtaja Kattelus jatkaa Turun valtuustossa”
🇪🇬 ✡️
https://www.syke.fi/en-US/Research__Development/Research_and_development_projects/Projects/Egyptian_Antiquities_Information_System_EAIS
✡️
🇫🇮”Mr Lauri Kattelus, Project Manager, International Affairs Unit, Finnish Environment Institute”
✡️
”a special geographical information system (Egyptian Antiquities Information System, EAIS) was designed to support SCA in these tasks and a completely new GIS-center was established as project unit in SCA. Once ready, the English-Arabic information system will be capable to manage data of all the historically important sites of Egypt”🇪🇬
✡️
https://www.youtube.com/watch?v=UF3dTC734Ls
✡️
https://www.rudpedersen.com/karri-kattelus
✡️
Senior Consultant Helsinki
✡️
”Karri holds a Bachelor in Business Administration from the University of Applied Sciences of Turku.”
✡️
https://www.ancestry.ca/name-origin?surname=kattelus&geo_a=r&o_iid=41015&o_lid=41015&o_sch=Web+Property
✡️
https://www.ancestry.ca/genealogy/records/kustaa-aprahaminpoika-kattelus-24-1lrbm1d
✡️
”Kustaa Aprahaminpoika Kattelus”
✡️
https://www.ancestry.ca/genealogy/records/liisa-abramintyt%C3%A4r-kattelus-24-dncxnm
✡️
”Liisa Abramintytär Kattelus”
✡️
https://www.katteluksentila.fi/en/home/
✡️
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/301.aspx
✡️
Ben Zyskowicz Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
✡️
http://www.uskontojenmaailma.fi/maailman-uskontoja/juutalaisuus
✡️
🇮🇶”ensimmäinen juutalainen oli Kaldeassa nykyisessä Irakissa syntynyt Abraham” ”Jaakobin suku muutti Egyptiin”🇪🇬
✡️
https://en.wikipedia.org/wiki/Stereotypes_of_Jews
✡️
https://forward.com/schmooze/131666/do-jewish-lawyers-really-do-it-better/
✡️
“I know a lot of lawyers both Jewish and non-Jewish and some are good and some are bad. I don’t think using someone’s ethnicity is fair to determine whether they are a good or a bad lawyer.”
✡️
https://www.jpost.com/Jewish-World/Jewish-Features/Worlds-50-most-influential-Jews-176071
✡️
https://www.britannica.com/topic/Jewish-law
Saa nähdä kumpi loppuu ennemmin? Valkoiset vaiko maailma (maailmanloppu)?