
Amerikan korkeimman oikeuden tuomarit omaavat valtavan vallan. He käytännössä päättävät siitä miten lakeja tulkitaan.
Ei siis ihme, että korkeimpaan oikeuteen on ängennyt peräti kolme juutalaista. Ja jokainen on toistaan pahempi mädättäjä.
Kaikista pahin mädättäjä on tietysti juutalaistuomari Ruth Bader Ginsburg.
RBG:n mukaan on jopa nimetty ötökkälaji.
Ötökän nimeäminen Ginsburgin mukaan ei ole kuitenkaan reilua, koska kyseiset ötökät eivät ole mitenkään vahingoittaneet Amerikkaa!
Gingsburg puolestaan on tuhonnut Amerikan ja länsimaisen sivilisaation perusrakenteita kymmenien vuosien ajan. Hän on myös fanaattinen abortin puolustaja ja siten myös vastuussa miljoonien kuolemasta.
Niinpä monet ovat hartaasti odottaneet Ginsburgin kuolemaa.
Juutalaistuomari Ruth Ginsburg jatkaa mädättämistä toinen jalka haudassa
Perjantai iltana Ginsburg vihdoin kuoli!!
Parasta tässä on, että hän kuoli kreivin aikaan eli niin paljon ennen presidentinvaaleja, että Trump ehtii nimittää hänen tilalleen konservatiivisen tuomarin!
Kuultuaan asiasta Trump sanoi, että on sitten mitä mieltä tahansa kyseisestä naisesta, niin ainakin hän eli todella vaikuttavan elämän.
No, juuri se onkin se ongelma!
The actual moment Trump found out RBG died was caught on tape pic.twitter.com/rJcNnpP9Wm
— Jack Posobiec 🇺🇸 (@JackPosobiec) September 19, 2020
Luonnollisesti suvakit ovat kaikkialla maailmassa aivan murtuneita Ginsburgin kuolemasta. Ylekin vääntää itkuvirttä.

Äläs nyt, monet juutalaiset ovat vain niiiiiin paljon älykkäämpiä, että satojen miljoonien valkoisten sijaan johtaviin virkoihin löytyy juutalainen! Kyse ei ole mistään korruptiosta ja suhteista, vaan juutalaiset ovat vain niiiiin paljon älykkäämpiä, että miljardööreissäkin monet juutalaiset ovat vain niiiiiin paljon parempia ja kyvykkäämpiä.
Miten on mahdollista, että olemme sallineet joidenkin äärijuutalaisten nousta valtaan, omistaa keskuspankit ja jotkut äärijuutalaiset omistavat käytännössä kaiken.
Ongelma vaan on se että liian moni republikaanisenaattori on jo alkanut itkemään että pitää vasta vaalien jälkeen valita
Hän antoi v. 1974 lausunnon, jossa kannatti pedofilian laillistamista!
************ on kuin Etelä-Amerikassa esiintyvä ”kuristaja puu”, joka vähä vähältä kiipeää ja kiertyy isäntä puunsa ympärille kiiveten kohtib latvusta tämän runkoa pitkin kohti auringon valoa, jonka terve ja vuosikymmeniä työtä tehnyt paksurunkoinen isäntäpuu on saavuttanut. Tämä *************** ottaa samalla ravinteita toisesta puusta ja lopulta kuristaa sen hengiltä samalla kun loispuu on vallnnut itselleen ”paikan auringossa” korkeuksissa saavuttaen tämän päämäärän lyhyessä ajassa tappamansa ”rehellisen ja ”työteliään” isäntäpuun kustannuksella!
Eläinmaailmassakaan ei menesty kuin äärimmäisellä ja kylmämielisellä itsekkyydellä kuten esim. käenpoika tekee. Juutalaisetkaan eivät olisi voineet selvitä vuosisatoja hajotettuina ympäri maailmaa elleivät he olisi olleet itsekkäitä ja ajatelleet vain omaa etuaan ja syyttäneet omista ************* muita tai yrittäneet ajaa ne kristittyjen syyksi. Ja kaiken tämän on tehnyt heille helpoksi Mooseksen usko, joka asemoi heidät ”valituksi kansaksi”, jolla on syntyperäinen oikeus ja jopa velvollisuus olla parempia kuin muut maailman kansakunnat yhteensä. Kerenttiläinen vääristymä on se, että juutalaiset katsovat virheellisesti 10-käskyn antamien käskyjen koskevan vain juutalaisten välisiä suhteita eikä myös kaikkia muitakin kansoja kohtaan. Nämä ovat ”ihmisten kirjoituksia”, joihin Jeesus paheksuvasti viittasi puheissaan koskien juutalaisten uskonnon tulkintojen silloista käytäntöä. Tämä kaikki ja muut lukuisat tapahtumat varmiistivat Jeesuksen teloituksen Ristinpuulla! Erityisesti se, että Jeesus julisti olevansa Jumalan Poika sai fariseukset ja publikaanit raivon valtaan Jumalan pilkkana, josta ei hengissä selvitä ”niillä kulmilla”.