5 thoughts on “Päivän video: Moniosaaja

  1. Nainen ei ollut valppaana kun tuo tuli sisään. Kun tuollainen tulee sisälle ja olet yksin, aina pitää odottaa hykkäystä. Aina. Myös Suomessa. Itse katson ympärilleni miten nuo ovat asettuneet ja tiedän mihin suuntaan liikahdan ensimmäisenä. Itsestä katsottuna vasen on hyvä suunta jos hyökkääjä on oikeakätinen. Silloin hän joutuu ”avaamaan” lyntikaaren ja silloin tähtäys on epätarkka eikä siinä ole voimaa.

  2. ✊🏿Kulttuurisia erityispiirteitä: 23.9.2020 "Poliisi epäilee miestä törkeästä ihmiskaupasta, uhrina oma vaimo" sanoo:

    https://yle.fi/uutiset/3-11558776
    👊🏿
    ”ulkomaalaistaustainen Suomen kansalainen ja vaimo on Suomessa asuva ulkomaan kansalainen. Poliisi ei kommentoi epäillyn syntymävaltiota tai vaimon kansalaisuutta”

  3. 🇫🇮🕌👊🏿💊 3.6.2017 "Suomi Ensin -aktiivit järjestivät Marco de Witin johdolla mielenilmauksen koulun läheisyyteen." sanoo:

    Yle, Vanhempainliitto sekä Presidentti Tarja Halonen syyllistävät lasten vanhempia viranomaisten virheellisistä valinnoista joiden hedelmistä nyt saamme nauttia.
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    Suomi ensin -ryhmän Marco de Wit joukkoineen nosti perseet penkistä tehden historiaa käydessään sanan voimalla viranomaisten mielivaltaa vastaan.
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    https://lyrics.fi/tuula-amberla/koyhien-kengissa-kulkenut-oon
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    ”Ei meistä välitä hiukkaa tää maa Veli veljeltä vie Julmin herroista päällä tän maan Se jolla on laki puolellaan” ”En kuolla rauhassa saanut kuitenkaan Mun kuolemankin toiset omistaa Vastassa tuhat kateellista saatanaa Kun liian suuren edun saan”
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    https://tuonenjoutsen.blogspot.com/2017/06/miten-islamin-tyrkytys-on-lasten-edun.html
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    ”Rehtori perusteli tytön ulos sulkemista juhlasta hänen omalla turvallisuudellaan. Tyttö voisi kuulemma läsnäolollaan provosoida muita. Kun tyttö meni Marco de Witin kanssa koululle asiaa selvittämään, paikalle soitettiin poliisit kaiketi kevätjuhlaa ”turvaamaan”.”
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    https://yle.fi/uutiset/3-11558939
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    23.9.2020 ”Väkivaltatapauksen vuoksi vantaalaista koulua rauhoitetaan vartioinnilla”
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    https://yle.fi/uutiset/3-11558790
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    23.9.2020 ”Teosta epäiltyinä on neljä alle 15-vuotiasta lasta.”
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    https://vanhempainliitto.fi/vanhempaintoimijalle/teemat-ja-kampanjat/
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    https://yle.fi/uutiset/3-11558629
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    23.9.2020 ”Vantaalla Kytöpuiston koululla tapahtui tiistaina 15.9. vakava väkivallanteko, jossa loukkaantui 6.-luokkalainen oppilas.
    Koululle kutsuttiin ambulanssi ja väkivallanteon kohteeksi joutunut oppilas sai ensihoitoa.”
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    https://yle.fi/uutiset/3-11559469
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    Presidentti Tarja Halonen: ”Aikuisillakin peiliin katsomisen paikka”
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    https://yle.fi/uutiset/3-11557404
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    22.9.2020 ”Kuudesluokkalaista lyötiin ja potkittiin vantaalaisessa alakoulussa”
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201705312200176411
    🇫🇮🕌👊🏿💊
    31.05.2017 ”Islamin vastainen mielenosoitus järjestettiin helsinkiläiskoululla”
    🇫🇮
    https://www.youtube.com/watch?v=RFZ-0nWdkdI
    🇫🇮
    Herkuttelu video: Jun 3, 2017 ”huolena kouluissa tapahtuva ”mädätys” ja ”islamisaatio””

Comments are closed.