Free speech 27 syyskuun, 2020

 

Viime aikoina BLM-eläimet ovat taas innostuneet hyppimään teillä ja hyökkäilemään autoilijoiden päälle. Kaiken kukkuraksi BLM-eläimillä on otsaa syyttää autoilijoita. Videot ovat kuitenkin aina näyttäneet BLM-eläinten olen itse syyllisiä törmäyksiin.

 

Päivän video: BLM

 

 

Nyt BLM-eläimet uskovat vihdoin löytäneensä tapauksen, jossa autoilija on tahallaan ajanut mielenosoittajan päälle.

 

 

 

 

Pian kuitenkin löytyi toinen kuvakulma, josta näkee BLM-eläimen itse ensin hypänneen auton konepellin päälle. Auton jarruttaessa hän sitten putosi auton eteen.

 

[Video kadonnut twitteristä. Yritetään löytää uudestaan.]

 

 

 

1 thought on “Ajettiinko BLM-eläimen yli?

  1. BLM ja ANTIFA itse sulkevat kadut ja blokkaavat kunnon kansalaisten autojen etenemismahdollisuuden risteyksissä ja teillä. Kun edm. riehuvat vastuuttomat väkivaltaisaet ja ihmiselämää kunnioittamattomat terroristit saavat väkijoukolla estettyä auton kulun. Alkavat he väkisin repimään kuljettajaa ja mahdollisia muita kyytiläisiä autosta lynkatakseen heidät aina uhrien kuolemaan saakka. Uhrien henki (terveys on mennyttä satavarmasti) on tällöin kirjaimellisesesti ”HERRASSA”, koska vain pahoinpitelevien rakkareiden sekavista ja eläimellisaistä mielenliikkeistä on kiinni jatkavatko he rusikointiaan sekä skeittilaudalla hakkaamista hamaan loppuun saaka (kuolema) uhrin eli kunnon kansalaisen tajuttomuus ja kooma on vähintäinkin ”perusleipää”!

    Kun hakattava ja autosta väkisin revittävä kunnon kansalainen pääsee lopulta sen verran irti vainoojistaan (susilauma) hän luonnollisesti painaa ”tallan pohjaan” henkensä kaupalla Kiittäen Jumalaansa jo sillä hetkellä kaasuttaen paikalta kuin tuli persien alla nähdessään edes jonkinlaisen pakotien edessään!

    Kun sitten poliisi pysäyttää ja PIDÄTTÄÄ!?!?!? kunnon kansalaisen ”MURHAYRITYKSESTÄ”???!!! kun BLM tai ANTIFA terroristi satuttaa polvilumpionsqa syystä, että näillä villieläimillä oli aikomus pahoinpidellä ja murskata kunnon kansalaisen luut vain siksi, että tuo onneton yritti elää normaalia lainkuuliaista elämäänsäb kunnioittaen ja noudattaen sen lakia sekä järjestyssääntöä aina PERUSTUSLAKIA myöten, jota EIVÄT BLM ja ANTIFA TERRORISTIT tee kuten EI myöskään äärikommunistinen DEMOKRAATTINEN PUOLUEKAAN TEE, vaan käy nk. ”Presidentin vaalikampanjaansa” samoilla opeilla kuten Bolsevikitkin v. 1917 Venäjän lokakuun Vallankumouksenkin aikana ja VIELÄ sen jälkeenkin, jolloin todelliiset ”PUHDISTUKSET” eli poliittisten vastustajien eli ”kansanvihollisten” joukkoteurastukset aloitettiin! ”Hauskaksi” lopuksi, kun tämä oli tehty alkoivat ”Toverit” murhaamaan toisiaan syistä, joiden todenperäisyyden aste on yhtä suurta valhetta kuten se tänä päivänäkin Herran Vuonna 2020! Niiden kohdalla, joita raahataan ”oikeuteen” mitä mielikuvituksellisimmistä syistä niin, että Pertti (Spede) Pasanenkin (1930-2001) olisi kerrankin ”sketsitön”. Silä ympärillä vallitsevan yhteiskunnan todellisuus veisi pohjan kaikelta ja siksi toisekseen. Eihän enää ole lupvallista laskea leikkiä mistään joutumatta ”kansantuomioistuimeen” kuten entinen puolalaismies, joka katsoi ”polski-fiattinsa konepellin alle tuumaten: ”Puolan johdossa on vikaa!!!”

Comments are closed.