
Jos nykyinen suvakkiaalto ja valkoisten vainoaminen tuntuu pahalta, niin se ei ole mitään siihen verrattuna mitä tapahtuu noin 30 vuoden kuluttua. Valkoiset ovat sekä maailmanlaajuisesti että myös omissa maissaan jäämässä pieneksi vähemmistöksi.
Lue lisää:
Ruotsissa kantaväestö on jo neljän vuoden päästä vähemmistönä omassa maassaan, Norjassa vuotta aikaisemmin. Suomessa, ehkä kymmenen vuoden päästä. Riippuu ihan siitä paljonko ulkosuomalaisia muuttaa Suomeen.
Matuja, islamisteja ja jihadisteja tulee tukemaan myös liitto sionistien kanssa, jotka valvovat päämajastaan ettei kukaan vihapuhu ja välittävät vakoilemansa tiedot kohdemaahan, jotta heidän liittolaisensa voivat vainota.
Valkoiset ovat niin kirotun aivovammaisia, että sekoittuvat heti muihin ja alkavat ottamaan muilta vaikutteita ja eivät ole lainkaan etnosentrisiä! Valkoisten tulevaisuus on sukupuutto jos valkoiset eivät herää kansanmurhaansa!
Koska maailma on sykli. Tulemme näkemään valkoisten kansarmurhan. Sen jälkeen ei vie kauaa kun koko sivilisaatio maapallolla romahtaa ja häviää pois maanpäältä aivan kuten dinosaurukset!