Free speech 9 lokakuun, 2020

 

Obaman ajoista jatkunut yhä suuremmaksi käyvä suvakkiaalto ei ole mädättänyt pelkästään politiikkaa, vaan myös virkamieskunnan.

 

Tämä on erittäin vaarallista, koska viranomaisilla on suojatyöpaikat, joista käsin heillä on vapaat kädet mädättää yhteiskunnan rakenteita.

 

 

Yhtenä esimerkkinä tästä suvakkimädätyksestä ovat tietysti feministit, jotka ovat aina pyrkineet töihin julkiselle sektorille.

 

Tässä näyttäisi olevan yksi esimerkki äärifeminististä. Täytyy vain toivoa, ettei hän anna feminisminsä vaikuttaa myös työhönsä.

 

 

Laittoman Lehden toimitus epäröi julkaista yllä olevaa twiittiä, koska ei ole saanut 100% vahvistusta se aitoudelle. Nähtävästi se on julkisuuden paineessa poistettu.

 

Twiitti vaikuttaa aidolta varsinkin, kun hänen nykyisessä twitternimessään on FKA, joka tarkoittaa formerly known as eli ”aikaisemmin tunnettu”. Ida siis myöntää lyhentäneensä sukunimensä.

 

Lisäksi lähde Tia tyttö vaikuttaa suht luotettavalta. Klikkaamalla pääset näkemään myös kommentit.

 

Pahinta on, että äärifeministejä on nykyään koko viranomaiskoneisto täynnä mukaanlukien oikeusjärjestelmä. Feministit oikeasti vihaavat miehiä ja monet heistä antavat sen taatusti näkyä myös työssään.

 

Ida Bergmann ei kuitenkaan ole vielä saanut Twitteriä lopettamaan seksistä riistoa. Hänen tilinsä linkissä on nimittäin vieläkin nimi Bergmann:

 

 

HUOM! Siltä varalta, että Ida Bergmann niin monien äärifeministisisartensa tavoin tekee rikosilmoituksen Laittomasta Lehdestä, niin huomautamme, että toisen twiittien kommentoiminen on laillista. Tässä jutussa ei olla väitetty mitään hänen työstään. On vain kerrottu, että Bergmann on äärifeministi. Voihan olla, ettei Bergmannin äärifeminismi mitenkään vaikuta hänen työhönsä.

 

Vai voiko? Sitä selvittäessä ei kannata olla hengittämättä.

 

 

5 thoughts on “Feministinen juristi voi taas hengittää: Poisti sukunimensä mann-loppuosan

  1. Suomessa virkamiehillä on rajaton valta ja suoja. Halutessaan he voivat tuhota kenet tahansa ja kukaan ei voi mitään laillisin keinoin. Oikeuslaitos tulee kannattamaan mielisairaita ja maanpettureita, sillä oikeuslaitoskin on täysin umpimätä. Kaikkialla muualla tiedetään, että tuomarit ovat poliittisia tuomareita ja tärkeämmissä jutuissa tuomiot on päätetty etukäteen.

    1. Ne ovat kommunisteja. Kommunismi on iät ajat yrittänyt läpilyöntiä aina kuitenkin kaatunut omaan mahdottomuuteensa.
      Nyt on Suomessakin täysi kommunistihallitus ja sen vaan annetaan touhuta sitä mikä kommunisteilla on tarkoitus; Tuhota kansallinen kulttuuri ja hegemonia.

  2. Voiko vitutukseen kuolla?
    Paavo Lipponen

    Tästä on nyt tulossa Laittomalle lehdelle syyte etnisestä puhdistuksesta.
    – Varsinkin jos yli sata lukijaa kuolee nauruun.
    – Alle sata niin se on vain joukkomurha.

  3. Tämä on tätä samaa idiotismia kuin oli -80 luvulla. Haluttiin sukupuolineutraliutta. Mutta feministit halusivat että sanoihin liitetään sana ”nainen” jotta se kuvaa paremmin naisten tasa-arvoa. Ja sekös kumpusi sanoja kansa syvistä riveistä. Tässä muutamia

    – Mies => varsinainen
    – neiti => umpinainen
    – rouva => avonainen

    Joku voi muistaa noita enemmän sillä niitähän oli melkoinen liuta.

  4. Ehkä tässä on takana se että Bergmann on helposti juutalaiseksi tunnistettava nimi. Ja Berg viittaa enemmän skandinaviaan.

Comments are closed.