
Laiton Lehti on tuominnut poliisit, jotka ovat virka-asussaan fanittaneet tai olleet johtamassa lapsia seksualisoivaa Pride-paraatia.
Niinpä poliisi ja valtakunnansyyttäjä päättivät kostaa joukkokanteella, jossa vaaditaan päätoimittaja Marco de Witille vankeutta.
Tänään asiasta kiinnostui myös Yle, joskin hieman puolueellisella tavalla.
VIDEO: Toimittaja Tuomas Rimpiläinen kysyy pervopoliiseista Laittoman Lehden päätoimittajalta
Haastattelun jälkeen Yle päätti heti julistaa Marco de Witin syylliseksi, vaikka oikeudenkäynti ei ole vielä edes alkanut.

Marcoa mustamaalataan myös liittämällä juttuun video, jonka nimi on Marco de Wit potkii poliisia päin, vaikka videosta ei sellaista näy eikä kukaan ole sellaista oikeudessa väittänytkään.

Myöhemmin poliisi oikeudessa myönsi, ettei Marco ollut heitä potkinut. Alkoivat kuitenkin väittää Marcon *yrittäneen* potkia!
Mitään todisteita ei ollut tästäkään, vaan ainoastaan sana sanaa vastaan tilanteessa, jossa poliisi oli estänyt ihmisiä kuvaamasta, jotta voisivat väittää Marcon yrittäneen potkia.
Marco sai 6 kk ehdollista eikä hovi antanut valituslupaa, vaikka poliisikin myöntää, etteivät antaneet ihmisten kuvata. Eli siis hankkia todisteita siltä varalta, että poliisi valehtilisi tapahtumista.
Itse asiassa poliisin raahatessa Marcoa tämä luuli ihmisten kuvaavan häntä. Miksi hän olisi edes yrittänyt potkia poliisia, kun halusi ja luuli ihmisten kuvaavan häntä? Ideana oli saada todisteita poliisin väkivaltaisuudesta ja valehtelemisesta.
Marco siis lavastettiin tosi läpinäkyvästi, mutta Suomessahan se on helppoa, kun poliisi ja syyttäjä tarjoavat toisilleen syytesuojan.
Ehdollisen takia Marco lopetti joksikin aikaa katumielenosoitukset ja keskittyi Laittoman Lehden päätoimittamiseen. No, nyt yrittävät saada siitäkin hänelle vankeustuomion, kun Laittomassa Lehdessä muka liikaa kritisoidaan mm. verorahoilla pridettäviä viranomaisia.
LISÄYS:
Ylen juttu näyttää elävän omaa elämäänsä eli se muuttuu lennossa. Ja tietysti ilman, että toimittaja Rimpiläinen asiasta lukijoilleen kertoisi. Juttu näyttää nyt tältä:

Lue lisää:
Virkaa tekevät virkamiehet ja työtään tekevät toimittajat eivät ole ns. tavallisia ihmisiä, vaan näitä on kymmeniä vuosia saanut kritisoida työhön liittyen, kunhan ei mene liikaa yksityiseen elämään, ellei se ole perusteltua, esimerkiksi korruptiotapauksissa jne. ja ellei esim. poliisilla ja tuomarilla ole poliittista agendaa yksityiselämässä.
https://akaanseutu.fi/2017/10/13/saako-viivalle-astua/
Poliisi valehtelee potkimisesta vaikka semmoista ei videolla ole tapahtunut, tätä samaa valehtelua on muillekin tapahtunut vartijoiden ja poliisin toimesta myös syyttäjä ollut rikoksissa mukana siitä seurannut perättömiä oikeudentuomioita ja lisännyt yhteiskunnasta syrjäytymisen lisääntymistä varsinkin nuoremmat ihmiset
Toivotaan että De witt joutuu vankilaan raiskattavaksi
Virkamiehiä tuleekin saada kritisoida jos he eivät hoida virkaansa tunnollisesti. Jos esim. yksityiselämä vaikuttaa päätöksiin on virkamiehen erottava. Laki sanoo että virkamiehen tulee olla puolueeton, ahkera ja nuhteeton. Jo tällä jälkimmäsellä vaateella suuri osa eduskunnan jäsenistä lentäisi pihalle. Ja kun siihen liitetään kaksi muuta niin keitäs meille jää jäljelleß
Jo niinkin yksinkertainen asia kuin Lautamies… Kuinkas monta lautamiestä Suomessa on joilla ei ole puoluekirjaa? Lautamiehenhän nimenomaan pitäisi olla täysin sitoutumaton mihinkään ryhmään ja olla täysin puolueeton.