
Donald Trumpista voi olla montaa mieltä, mutta yhtä asiaa ei voi kiistää: Hänellä riittää pokkaa.
Trump jopa uskaltaa hieman pilkata eläkeläisiä, VAIKKA on menettänyt kannatustaan nimenomaan eläkeläisten joukossa.
Eläkeläisethän uskovat sokeasti kaiken mitä valtamedia toitottaa. Varsinkin koronahysterian.
Juuri ennen vaaleja Trumpin kannattaisikin nuoleskella eläkeläisiä samalla tavalla kuin Joe Biden.
Trump ei kuitenkaan aio perääntyä, vaan kertoo totuuden eli Joe Biden on seniili sekopää, joka kuuluu vanhainkotiin ja mieluummin suljetulle osastolle.
Lue lisää:
Kunhan tuhoutuu tämä henkisesti täysin sairas maa niin monelle riittää. Amerikkalaisen rikollisen imperiumin kaaduttua hyvin moni amerikkalainen eri puolilla maailmaa alkaa joutumaan ankarille tuomioille ja leireille rikoksistaan. Tällä hetkellä vielä Yhdysvaltojen sotakone suojelee sairaita rikollisia, mutta vain muutamia vuosia kun Yhdysvalloilla on oma rahakone ja he hallitsevat maailmanlaajuista keskuspankkijärjestelmää. Yhdysvaltojen rikollinen keskuspankkijärjestelmä ei olisi mitenkään ollut mahdollinen ilman toisen maailmansodan voittoa. Yhdysvallat käytännössä miehittää edelleen Saksaa, Suomea ja Japania, mutta tämä kaikki on muuttumassa jo muutamissa vuosissa. Vihamieliset amerikkalaiset ja britit tuleekin puskea ulos Suomesta ja tuomiolle. Kaikki on vain pitkää jatkoa vuodesta 1945, kun vihollisemme miehitti rakkaan Suomen! He vannoivat, että eivät tule koskaan päästämään Saksaa jaloilleen ja tuhosivat myös Suomen vapauden ja itsenäisyyden.