Marco de Wit 18 lokakuun, 2020

 

Laiton Lehti on kertonut Edward Duttonin teoriasta, jonka mukaan luonnonvalinnan käytännössä kadottua mutaatiot ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet ihmisissä. Duttonin mukaan tämä selittää miksi varsinkin noitamaiset feministisekopäät ovat lisääntyneet niin voimakkaasti.

 

Tohtori Edward Dutton: Miten tunnistat suvakkinoidan?

 

 

Lukija kirjoittaa:

Striimillään tohtori Edward Dutton mm. arvioi, että ajan myötä teollistuneissa ja kehittyneissä yhteiskunnissa kasvoi koko ajan satojen vuosien ajan myötä yhä suurempi määrä myrkyllisiä mutantteja. Duttonin mukaan yhteiskunnan uskonnollinen paine piti nämä mutantit tai ainakin heidän vahingolliset ominaisuutensa loitolla, mutta 60-luvulla, ehkä tarkemmin 1963 uskonnollisuuden romahdettua tämä ajan myötä kasvanut myrkyllisten mutanttien tsunami pääsi valloilleen ja valtaan. Tätä ennen uskonnollisuus näyttää painaneen myrkyllisten mutanttien ateismin näkyvyyttä näkymättömiin.

Dutton käy läpi myös tutkimusta jonka mukaan eurooppalaisista ihmisistä on mahdollisesti tullut luotettavampia ja luottavaisempia satojen vuosien aikana. Tekoäly tutki satojen vuosien aikana tehtyjä maalauksia ja arvioi henkilöiden luotettavuutta näiden kasvonpiirteiden perusteella. Dutton arvelee, että tutkimus on vahingossa päässyt suvakkien suodattimien läpi arvostettuun julkaisuun, vaikka siinä tekoäly tekee arvioita ihmisen luotettavuudesta tämän ulkoisten geneettisten ominaisuuksien perusteella.

Dutton myös arvelee, että Musta Surma saattoi olla yksi tärkeä syy miksi eurooppalaisten yleinen älykkyysosamäärä lähti satoja vuosia sitten nousuun, sillä rutto tappoi korostetusti tyhmempiä, alhaisempien luokkien ihmisiä ja varakkaat, älykkäät ihmiset saivat ruton suhteessa harvemmin. Keskiajalla ajasta riippuen Dutton on arvellut tavallisten ihmisten älykkyysosamäärän olleen noin 80 pisteen tasoa.

…Ruton takia syntyi myös erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia, jotka johtivat maaorjien vapauttamiseen ja palkkapaineisiin, sillä työvoiman määrä romahti. Maaorjien vapauttamisen jälkeen eri luokat haluttiin erottaa toisistaan erilaisella pukeutumisella, mutta lopulta pukeutumissäännöt hylättiin. Mahdollisesti sosiaaliluokkien sekoittuminen aiheutti myös ongelmia, sillä älykkäämpien ihmisten sekoittuminen heikompiälyisiin alkaa laskemaan yhteiskunnan älykkyysosamäärää ja älykkyys ei pääse rauhassa yleistymään jossain yhteiskuntaluokassa. Lisäksi Dutton on tuonut esille kuinka aiemmin alemmissa yhteiskuntaluokissa on ollut älykkäitä ihmisiä, mutta nyt he kaikki ovat yleensä siirtyneet ylempiin tuloluokkiin.

Dutton myös pohtii, että korkean kuolleisuustason aikoihin ihmiset ajattelivat enemmän ryhmän mukaan, kun taas nykyisin helppoina aikoina päätöksiä tehdään yksilöiden mukaan mm. koronahysterian aikana ja päätöksiä perustellaan yksittäisten ihmisten, eikä oman ryhmän etujen mukaan. Aiemmin jokin päätös ei välttämättä ollut hyväksi jollekin yksilölle, mutta se edisti koko ryhmän etua. Sodat eivät muinoin välttämättä olleet hyväksi yksilölle, mutta ne saattoivat olla koko ryhmän etu.

Dutton myös mainitsee, että on joitain tutkimuksia joista kävisi ilmi, että K-strategian, hitaan elämänhistorian roduilla ja kansoilla miesten ja naisten älykkyyserot olisivat suuremmat kuin R-strategian, nopean elämänhistorian roduilla ja kansoilla, koska hitaan elämänhistorian ympäristössä sukupuolet ja yksilöt erikoistuvat erilaisiksi, naiset hyviksi hoivaajiksi ja miehet hankkimaan ravintoa ja sotimaan, sekä keksimään ja johtamaan, kun taas nopean elämänhistorian rotujen sukupuolet muistuttavat toisiaan henkisesti ja fyysisesti.

Aiemmin Edward Duttonin ja Michael Woodleyn striimeillä on pohdittu, että saattaa olla jo olemassa teknologiaa jolla mm. spermalle luodaan erittäin ankaran luonnonvalinnan kaltaiset olot, jotta mutaatiotasoa voidaan karsia teknologian avulla, mutta he ovat pitäneet varsinaista ihmisten geenimanipulointia huonona ajatuksena, sillä emme edelleenkään tiedä mistä ja miten mm. älykkyys rakentuu ja tällainen voisi karsia myös nerot pois yhteiskunnasta, sillä nerot ovat autismin ja skitsofrenian lähellä olevia geneettisiä yhdistelmiä ja jos karsimme pois autismi ja skitsofreniageenit, karsimme yhteiskunnasta samalla nerot pois.

Edward Dutton ja Michael Woodley ovat myös arvelleet aiemmilla striimeillään, että olemme mahdollisesti siirtymässä hitaasti takaisin jonkinlaiseen pimeään aikaan, jolloin yhteiskunta pikku hiljaa rappeutuu ja hajoaa ja ilman sarjaa äkillisiä kriisejä mitään luonnonvalintaa ja nousua ei tule enää tapahtumaan. Ennen pitkää Suomi alkaa luultavasti muistuttaa Brasiliaa tai Etelä-Afrikkaa, jolloin sähkökatkokset ja muut ongelmat ovat yleisiä ja yhteiskunta saadaan toimimaan vain pienillä alueilla, eikä suomalaisten älykkyys enää riitä ylläpitämään hyvin kehittynyttä yhteiskuntaa. Uusia keksintöjä tehdään yhä vähemmän ja taiteesta tulee yhä surkeampaa. Duttonin mukaan tämä yhteiskunnan romahdus ei tapahtuisi yhtä äkkiä vaan hitaasti ja ihmiset eivät välttämättä heti huomaa muutosta.

 

 

[Lisäys: Video on muuttunut yksityiseksi. Tässä englanninkielinen video samasta aiheesta:

 

The New Rise of the Witches

 

 

Lue lisää:

Vanhakatolilaiset vs. noidat

 

1 thought on “Mutanttinoidat lisääntyvät. Tarvitaanko taas rovioita?

  1. Minulla on naisena autismia lievemmässä muodossa. On aivan totta, että meissä on ääripäät älyn suhteen. Tosin meissä naisissa ei ole niitä stereotyyppisia autistineroja tai jälkeenjääneitä.

    Kuitenkaan aivojani ei pystyisi vertaamaan neurotyypilliseen naiseen, vaan ihan tutkitusti autistien (myös naispuolisten) muistuttavat enemmän miehen aivoja – enemmän tai vähemmän. Tämä näköjään selittänee, että miten helposti olen vaihtanut leiriä: ensin vihervasemmistosta kiinnostunut, toisena maahanmuuttokriitikoksi kääntynyt ja nyt olenkin etnonationalisti. Ei kaduta, vaan ymmärrän etnonationalismia. Ihan kuin palat olisi loksahtaneet paikalleen: oikea ideologia, joka perustuu järkeen.

    Ajatukset siitä, että rotu/sukupuoli ovat sosiaalisia konstruktioita tai kulttuuri on kaiken pahan takana, ovat minulle jo järjenvastaista. Kyllä se on niin, että evoluutio on luonut eri rodun edustajat eri ympäristöihin, joissa tarvitaan eri ominaisuuksia selviytyäkseen ympäristöstä. Esim. Afrikassa fyysinen voima kompensoi matalaa älykkyysosamäärää villipetojen keskellä ja Euroopassa eurooppalaisten on pitänyt viljellä maata, rakentaa sivilisaatiota ja miettiä, että miten valmistautua tulevaa talvea varten, jotta perheen saisi ruokittua.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*