
Valtaeliitti on tehnyt kaikkensa estääkseen Trumpia voittamasta presidentinvaalia uudestaan:
- Koronahuijaus romutti taloutta
- Väärennetyt mielipidemittaukset tukivat demokraatteja
- Vaalipäivän jälkeiset allekirjoittamattomat äänet tukevat demokraatteja
- Demokraattien väärentämät äänet varsinkin mustien alueilta
Ei ihme, että Trump vaatii ääntenlaskennan keskeyttämistä ja viemistä oikeuteen.
Tämä on tärkeää varsinkin Pennsylvaniassa, jossa demokraattimafia sallii jopa kolme päivää myöhässä tulevat äänet. Nämä hyväksytään vaikka niissä ei olisi allekirjoitusta eikä edes postileimaa!
Korkein oikeus tulee lähes varmasti hylkäämään myöhässä tulleet äänet, joten siinäkin mielessä Trumpin voitto on varma.
Vaalivilpistäkin huolimatta suvakkien on kohta pakko myöntää, että Trump voitti vaalit.
Republikaanit ovat myös voittaneet senaatin.
Tässä vaali-illan striimi, jossa myös huomattiin vaalivilppi. Laiton Lehti on jo kuukausien ajan mainostanut tätä älykkäiden nuorten konservatiivisten opiskelijapoikien pyörittämää Red Eagle-kanavaa. Tänään myös suuri yleisö on löytänyt sen. Alla oleva striimi on jo saanut yli puoli miljoonaan katsontakertaa. Ensimmäiset ja viimeiset kaksi tuntia ovat kaikista kiinnostavimmat.
Lue lisää:
Miten on fucking mahdollista että mm. laittomasti maassaolevatkin ja kuolleet tai olemattomat ihmiset äänestävät jne? Yhdysvalloissa äänestyksessä ei tarkisteta edes henkilöllisyyttä! Yhdysvaltojen vaalijärjestelmä on täydellinen farssi.
Yhdysvalloissa vaalivilppiä on tehty useita kertoja, mutta Suomessa ihmiset ovat täysin sokeita vääryyksille ja vaikka tietäisivätkin, niin suomalaisten raukkamaiset pelkurigeenit saavat heidät vain alistumaan rikollisille ja vääryyksille. Varsinkin suomalaisten miesten pelkurimaisuus ja raukkamaisuus on erittäin säälittävää.
Georgiassa, North Carolinassa ja Pennsylvaniassa Trumpilla oli selvä johto jo alkuvaiheessa kun oli laskettu vasta ennakkoääniä. Kun alkoi näyttää siltä että Trump vie nämä osavaltiot, ja samalla koko vaalin, yllättäen ääntenlasku näissä osavaltioissa hidastui olemattomiin! Onko demokraateilla nyt tarkoitus hidastella ja ”etsiä” Bidenin voittoon tarvittava määrä ääniä?
Trump ei ole pedofiili, mutta hänelle ei ollut mikään ongelma, että hänen oppi-isä oli ääri-extremistinen juutalainen ja homopedofiili joka raiskasi lapsia, sekä CIA edelleen pyörittää pedofiili, ihmiskauppa, terroristi, kidutus jne. rinkejä. Miksiköhän? Koska ne eivät ole Trumpille mikään ongelma! Hän olisi milloin tahansa voinut pysäyttää ne. Päinvastoin, hän on vain kehunut ja palkinnut amerikkalaisia jotka tekevät sairaita rikoksia! Laiton Lehti kritisoi kuinka amerikkalaisia sanotaan sairaaksi ja rikolliseksi kansaksi, mutta kaikki näkevät kuinka sairaita ja tunteettomia psykopaatteja valkoiset amerikkalaiset ovat! Ei heillä ole mitään tunteita ja ei heille ole minkäänlainen moraalinen ongelma tuhota ja miehittää Suomea. He ovat vain ylpeitä orjuuttaessaan suomalaisia! Heillä on ollut jopa suunnitelmat salamurhata Suomen hallinto jos Suomeen nousee Yhdysvalloille epämieluisa hallinto ja nykyisin Nato on suunnitellut tekevänsä sotilasvallankaappauksen jos Suomeen nousisi Yhdysvalloille epämieluisa hallinto. Tämä muuten Trumpin kaudella!
Suomalaisten pitää vihdoin herätä ja nousta vastarintaan vihollistamme amerikkalaisia vastaan ja kansalaispidättää heidän suomalainen nukkehallinto. Suomi on todellisuudessa Obaman ja Trumpin vasallivaltio, joka pysyy CIA:n hallinnassa.
Systeeminen muutos sosiaaliseen kanssakäymiseen on informaatioaikakauden seurausta.
Meillä on tapahtumassa systeeminen muutos kansalaisten ja järjestelmien väliseen vuorovaikuttamiseen. En osaa sanoiksi pukea mikä tuo ilmiö on, mutta esitän tässä kaksi tapaa miten se tulee esille.
1) Syyllisyysolettama
Valtion ja kansalaisen väliseen suhteeseen aletaan soveltaa syyllisyysolettamaa, jonka mukaan kansalainen on syyllinen, ellei hän pysty todistamaan syyttömyyttään. Esimerkiksi tyyliin:
– todista [kännykkädatalla], että et ollut rikospaikalla.
– Olet tunnettu toisinajattelija. Todista, että et ajatellut viha-ajatuksia tai sinut tuomitaan.
2) Olet veljesi vartija
Sinut voidaan tuomita toisen henkilön tekojen perusteella.
– USA:n presidentinvaalit ja 100% äänistä meni Stalinille. Sinun on mentävä oikeuteen todistamaan, että et äänestänyt, et kerta kaikkiaan mitään ehdokasta.
– Tällaisen todistajanlausunnon perusteella voidaan kumota yksi ja vain yksi ääni ja vain tilanteessa, että Stalin sai 100% äänistä ja nimesi löytyy postiäänestäjien luettelosta.
– Entä, jos Stalinin vastaehdokas sai 5 ääntä. Silloin tarvitaan viisi todistajaa plus yksi, että yksi ääni kumotaan.
– Jokainen jolta on ääni varastettu, joutuu yksin taistelemaan järjestelmää vastaan ja vain yhdellä äänellä.
– Järjestelmä ikään kuin (ainakin perinteisen mallin mukaan) vastapuolena omistaa kaikkien muiden äänen paitsi todistajan, vaikka jokainen ääni kuuluukin jollekulle yksilölle, ei vastapuolena olevalle järjestelmälle.
– Tässäkin kansalaisen pitää todistaa, jotain, mitä ei tehnyt.
Jatkan ajatuksen kehittelyä universaaliksi tietoyhteiskunnan oikeusperiaatteeksi.
Äärijuutalaiset ja Israel voittivat sittenkin vaalit. Jipii. Äärijuutalaiset hävisivät vaalit. Äärimmäisen jännittävät vaalit.
yhdysvaltalaisista luottaa maan hallintoon, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Marikki Nykänen.
Yhdysvaltojen vainoharhaiseksi muuttuneessa vaali-ilmapiirissä täysin tavalliset asiat voivat saada omituisia kierroksia.
Yksi esimerkki on Arizonan osavaltiosta alkanut #SharpieGate.
Sosiaalisessa mediassa jaettiin vaalien aikana runsaasti tarinoita siitä, miten vaalivirkailijat olisivat ohjeistaneet äänestäjiä täyttämään vaalilipukkeita sharpiena tunnetulla permanenttitussilla, mikä olisi vuorostaan johtanut äänten hylkäämiseen.
Todellisuudessa permanenttitussin käytössä ei ole mitään ongelmaa. Mikä tahansa kynä käy, vahvistaa osavaltion vaaleista vastaava ministeri Katie Hobbs Twitterissä.
USA:n presidentti Donald Trump käytti kohua aiheuttanutta sharpie-kynää nimikirjoitukseen West Palm Beachissa Floridassa helmikuussa 2017. USA:n presidentti Donald Trump käytti kohua aiheuttanutta sharpie-kynää nimikirjoitukseen West Palm Beachissa Floridassa helmikuussa 2017.
USA:n presidentti Donald Trump käytti kohua aiheuttanutta sharpie-kynää nimikirjoitukseen West Palm Beachissa Floridassa helmikuussa 2017. ZUMAWIRE / MW PHOTOS
Kohu on ilmeisesti saanut alkunsa Maricopan piirikunnassa kuvatusta videosta, jolla kuullaan kiihkeä keskustelu väitetystä vaalivilpistä. Asiasta kertoo Pennsylvanian yliopiston ylläpitämä faktantarkistussivusto.
Videolla näkyy kaksi naista ja kuuluu videon kuvanneen miehen ääni. Naiset sanovat, että heille yritettiin tarjota tussia vaalilipukkeen täyttämiseen. Toinen nainen sanoo taktikoineensa ja äänestäneensä omalla kuulakärkikynällään.
– Tussinipun takana oli toisenlaisia kyniä, mutta he antoivat pelkkiä tusseja, nainen sanoo.
– Noniin, siinä se nähdään, miesääni vastaa, ikään kuin tämä olisi jonkinlainen todiste vaalivilpistä.
Videon mukaan tussien tuputtaminen kohdistuu nimenomaan Trumpin äänestäjiin ja vaalivirkailijat ovat suoranaisesti kiskoneet kyniä ihmisten kädestä.
Väitteiden absurdiudesta huolimatta sana sharpie oli Twitterin haetuimpien joukossa vaalien jälkeen. Esimerkiksi Trumpia tukeva Students for Trump -tili on jakanut väitettä.
Alusta lähtien Donald Trumpin suosio on perustunut järjestelmän ja instituutioiden kyseenalaistamiselle. Viimeisimpänä hän on viljellyt väitettä, että presidentinvaaleihin ja postiäänestykseen kohdistuisi massiivista vaalivilppiä.
Väärinkäsityksiksi paljastuneita ”vaalivilppitapauksia” on muitakin.
Michiganissa oli yhtäkkiä ”löydetty” massiivinen määrä ääniä, jotka menivät demokraattien Joe Bidenille. Trump itse jakoi väitettä Twitterissä. Todellisuudessa vaalidataan oli vahingossa lisätty ylimääräinen nolla, ja virhe korjattiin nopeasti.
LUE MYÖSTrumpin vaalivilppihaasteet liittyvät joihinkin kymmeniin ääniin – tällaisia valheita aiheesta leviää
Vuosien ajan luottamus valtionhallinnon instituutioihin on Yhdysvalloissa ollut ennätyksellisen alhaista. Tutkimuskeskus Pew Researchin mukaan elokuussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan vain 20 prosenttia yhdysvaltalaisista sanoo luottavansa siihen, että Washingtonin instituutiot ”toimivat oikein” aina tai yleisesti ottaen.
Luottamus on ollut alle 30 prosentissa edellisen republikaanipresidentti George W. Bushin toisesta kaudesta lähtien ja jatkunut läpi demokraattipresidentti Barack Obaman ja Trumpin hallintokausien.
Trumpin väitteet vaalivilpistä uppoavat siis otolliseen maaperään.
Mielenosoittaja Teksasin Dallasissa vaatii, että kaikki äänet lasketaan.Mielenosoittaja Teksasin Dallasissa vaatii, että kaikki äänet lasketaan.
Mielenosoittaja Teksasin Dallasissa vaatii, että kaikki äänet lasketaan. ZUMAWIRE / MW PHOTOS
Trump on jälleen tehnyt mitä on luvannut ja aikoo nostaa oikeusjuttuja ääntenlaskentaan kohdistuneista ”rikkeistä”.
Michiganissa Trumpin kampanja on nostanut oikeusjutun sillä perusteella, ettei sille olisi taattu ”merkittävää pääsyä” valvomaan ääntenlaskentaa. Ei ole selvää, mihin tällä viitataan. Detroitissa Michiganissa on kerrottu tapauksesta, jossa poliisi kutsuttiin keskiviikkona paikalle sen jälkeen, kun mielenosoittajat olivat vaatineet pääsyä sisään. Paikalla oli kuitenkin jo 200 vaalitarkkailijaa, joten tilaa ei enää ollut. Asiasta kertoo BBC.
Demokratiassa pitäisi olla kyse äänestäjien tahdosta, ei eliitin kikkailusta. Kuva otettu Columbusin kaupungissa Ohiossa 4. marraskuuta. Demokratiassa pitäisi olla kyse äänestäjien tahdosta, ei eliitin kikkailusta. Kuva otettu Columbusin kaupungissa Ohiossa 4. marraskuuta.
Demokratiassa pitäisi olla kyse äänestäjien tahdosta, ei eliitin kikkailusta. Kuva otettu Columbusin kaupungissa Ohiossa 4. marraskuuta. ZUMAWIRE / MW PHOTOS
Jo ennen vaaleja postiäänestykseen liittyen oli laitettu vireille 300 oikeusjuttua 44 osavaltiossa, kertoo BBC. Ne koskevat teknisiä asioita, kuten äänestyslippujen allekirjoituksia, niiden postittamiseen käytettäviä kuoria ja postiäänestyksen määräaikoja.
Todellisuudessa oikeusjutuissa on siis kyse äänestyksen toteuttamiseen liittyvistä tulkintaeroista eikä mistään massiivisesta äänestäjien petkuttamisesta.
Pennsylvaniassa republikaaneja nyppii, että osavaltio on päättänyt sallia vielä kolme päivää vaalien jälkeen saapuvat postiäänet. Kolme korkeimman oikeuden konservatiivituomaria on kritisoinut päätöstä.
Washington Post kertoi keskiviikkona, että yli 300 000 postitse annettua ääntä on saapunut myöhässä. Tuomari Emmet G. Sullivan oli vaatinut postilaitosta etsimään hukattuja ääniä, mutta postilaitos oli kieltäytynyt.
Ei varsinaisesti vaikuta äänestäjien petkuttamiselta, että Pennsylvaniassa halutaan varmistaa mahdollisimman monen ihmisen oikeus toteuttaa äänioikeuttaan.
Republikaaneilla on selvä syy vastustaa postiäänten lisäaikaa. Demokraattien tiedetään nimittäin suosivan postiäänestystä, kun taas republikaanit äänestävät mieluummin paikan päällä.
Siinä vaiheessa kun osavaltiot pääsevät laskemaan postiääniä, tämä voi saada ainakin yhden Twitter-käyttäjän mukaan jopa ”Trumpia vihaavat” äänestäjät epäilyksen valtaan.
– Miten on mahdollista, että isot määrät postiääniä menevät KAIKKI Bidenille? Twitter-käyttäjä sanoo äitinsä ihmetelleen.
USA:n presidentti Donald Trump on viljellyt epäluottamusta vaalijärjestelmään. Epäluottamus poliittisiin tahoihin on ollut suurta jo ennen Trumpia. Kuva otettu vaali-iltana Valkoisessa talossa. USA:n presidentti Donald Trump on viljellyt epäluottamusta vaalijärjestelmään. Epäluottamus poliittisiin tahoihin on ollut suurta jo ennen Trumpia. Kuva otettu vaali-iltana Valkoisessa talossa.