Free speech 4 marraskuun, 2020

 

Valtamedian mielipidetiedustelujen mukaan Joe Bidenin piti saada murskavoitto ja tulla presidentiksi.

 

Kävikin päinvastoin. Ainoastaan konservatiivinen Trafalgar-mielipidetiedusteluyritys osasi ennustaa vaalien tuloksen.

 

 

 

Heti vaali-illan alussa Trump sai historiallisen suuren vaalivoiton Floridassa, kun latinot eli varsinkin sosialismia vihaavat kuubalaiset ja venezuelalaiset äänestivät häntä sankoin joukoin.

 

Seuraavaksi Trump voitti ylivoimaisesti myös Teksasin yli 6% erolla.

 

Tämän jälkeen Trump oli voittamassa Pohjois-Carolinan, Georgian ja Pennsylvanian, mutta yhtäkkiä ääntenlasku käytännössä pysähtyi.

 

Miksikö? Tietysti, koska demokraatit tajusivat Trumpin olevan voittamassa vaalit ja alkoivat väärentämään äänestystulosta.

 

Niinpä Trump päätti pitää puheen, jossa kertoi käytännössä jo voittaneensa vaalit ja tuomitsi demokraattien vaalivilpin. Samalla hän ehdotti äänestyksen pysäyttämistä epäilyttävimmillä äänestysalueilla, jotta korkein oikeus voi tutkia äänestystulosta.

 

 

Alla olevassa jutussa on Marcon ja Ollin 13 tuntia kestänyt vaaliseurantavideo. Noin viiden tunnin kuluttua siinä aletaan Red Eaglen johdolla analysoimaan vaalitulosta. Viimeisen tunnin aikana puhutaan Trumpin voittoilmoituksesta.

 

Katso Laittoman Lehden vihavaalivalvojaisia 3.11. 22:00 alkaen. Sensuroidaanko taas lennosta?

 

Jos striimi ei jostain syystä toimi, niin Red Eaglen videosta saa kaiken tarpeellisen tiedon. Katso varsinkin viimeinen tunti.

 

 

 

8 thoughts on “Trump voitti presidentinvaalit!

  1. Trumpilta fiksu veto pistää peli poikki tuloksen selvittyä. Jotenkin en ole yllättynyt, että Demokraatit aloittivat vaalivilpin tajuttuaan häviönsä ja asejengit lähtevät kaduille.

    1. ääri-viher-vasuri-suvakkimedian irvikuva on koko päivän levittänyt valeuutista vanhan seniilin pedofiilin vaalivoitosta, satumainen onni kuulla että se olikin vain pahaa unta jota ei ikinä tapahtunut

  2. Tehän olette aivan sekaisin. Todellisuudentajunne on mennyt totaalisesti. Niin siinä käy kun uppoaa liuan syvälle mielikuvitusmaailmaan

  3. ei voittanut vielä..marco nyt saat sanoo et olet väärässä sillä trumppi häviää massiimisesti vaalit..

  4. Voisi hyvinkin sanoa, että häviäjä ei ollut Joe Biden vaan Bill Gates ja kumppanit. Vaalituloksesta riippumatta yritykset saattaa maailmaan kommunismi 3.0 eivät tähän lopu. Ne vain vaikeutuvat, jos ydinasetta ei saada hallintaan,
    – heti.
    – Kuinka alistaa Venäjä ja Kiina „YK:n hallinnon“ alle ilman konkreettista aseellista uhkaa.

    Länsimaat ovat helppo nakki saattaa maailmanvallan alle, koska täällä kansalaisilla ei ole mitään kokemusperäistä tietoa siitä, mitä kommunismi käytännössä on, mutta Venäjän ja Kiinan alistamiselle on yksi paha este:
    – Näiden maiden oma kansa.
    Ihmisillä on kokemusperäistä tietoa elämisestä kommunismissa.

    No. Eikö sitten voitaisi tyytyä vain oman kansan orjuuttamiseen ja antaa Kiinalaisten huseerata ja jatkaa työn tekemistä oman mallinsa mukaisessa yhteiskunnassa?
    – Ei.

    Tiukka ei johtuu siitä, että maat ovat keskenään velkaa toinen toisilleen.
    – Ulkomaanvelasta.
    – Jotenkin pitäisi saada Kiina uskomaan, että sen kannattaa luopua triljoonan dollarin saamisista ilman mitään vastinetta.
    – Tällöin „kaikki“ valtiot vapautuisivat velasta ja voisivat alkaa taas ottamaan uutta velkaa,
    – jotta „kenenkään ei tarvitse maksaa veroja“,
    – Että kansalaispalkalla voi edelleen tilata Amazonista halpoja kiinalaisia tavaroita niin kuin ennenkin,
    – jotta „kenenkään ei tarvitse tehdä työtä“.

  5. yhdysvaltalaisista luottaa maan hallintoon, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Marikki Nykänen.
    Yhdysvaltojen vainoharhaiseksi muuttuneessa vaali-ilmapiirissä täysin tavalliset asiat voivat saada omituisia kierroksia.

    Yksi esimerkki on Arizonan osavaltiosta alkanut #SharpieGate.

    Sosiaalisessa mediassa jaettiin vaalien aikana runsaasti tarinoita siitä, miten vaalivirkailijat olisivat ohjeistaneet äänestäjiä täyttämään vaalilipukkeita sharpiena tunnetulla permanenttitussilla, mikä olisi vuorostaan johtanut äänten hylkäämiseen.

    Todellisuudessa permanenttitussin käytössä ei ole mitään ongelmaa. Mikä tahansa kynä käy, vahvistaa osavaltion vaaleista vastaava ministeri Katie Hobbs Twitterissä.

    USA:n presidentti Donald Trump käytti kohua aiheuttanutta sharpie-kynää nimikirjoitukseen West Palm Beachissa Floridassa helmikuussa 2017. USA:n presidentti Donald Trump käytti kohua aiheuttanutta sharpie-kynää nimikirjoitukseen West Palm Beachissa Floridassa helmikuussa 2017.
    USA:n presidentti Donald Trump käytti kohua aiheuttanutta sharpie-kynää nimikirjoitukseen West Palm Beachissa Floridassa helmikuussa 2017. ZUMAWIRE / MW PHOTOS
    Kohu on ilmeisesti saanut alkunsa Maricopan piirikunnassa kuvatusta videosta, jolla kuullaan kiihkeä keskustelu väitetystä vaalivilpistä. Asiasta kertoo Pennsylvanian yliopiston ylläpitämä faktantarkistussivusto.

    Videolla näkyy kaksi naista ja kuuluu videon kuvanneen miehen ääni. Naiset sanovat, että heille yritettiin tarjota tussia vaalilipukkeen täyttämiseen. Toinen nainen sanoo taktikoineensa ja äänestäneensä omalla kuulakärkikynällään.

    – Tussinipun takana oli toisenlaisia kyniä, mutta he antoivat pelkkiä tusseja, nainen sanoo.

    – Noniin, siinä se nähdään, miesääni vastaa, ikään kuin tämä olisi jonkinlainen todiste vaalivilpistä.

    Videon mukaan tussien tuputtaminen kohdistuu nimenomaan Trumpin äänestäjiin ja vaalivirkailijat ovat suoranaisesti kiskoneet kyniä ihmisten kädestä.

    Väitteiden absurdiudesta huolimatta sana sharpie oli Twitterin haetuimpien joukossa vaalien jälkeen. Esimerkiksi Trumpia tukeva Students for Trump -tili on jakanut väitettä.

    Alusta lähtien Donald Trumpin suosio on perustunut järjestelmän ja instituutioiden kyseenalaistamiselle. Viimeisimpänä hän on viljellyt väitettä, että presidentinvaaleihin ja postiäänestykseen kohdistuisi massiivista vaalivilppiä.

    Väärinkäsityksiksi paljastuneita ”vaalivilppitapauksia” on muitakin.

    Michiganissa oli yhtäkkiä ”löydetty” massiivinen määrä ääniä, jotka menivät demokraattien Joe Bidenille. Trump itse jakoi väitettä Twitterissä. Todellisuudessa vaalidataan oli vahingossa lisätty ylimääräinen nolla, ja virhe korjattiin nopeasti.

    LUE MYÖSTrumpin vaalivilppihaasteet liittyvät joihinkin kymmeniin ääniin – tällaisia valheita aiheesta leviää
    Vuosien ajan luottamus valtionhallinnon instituutioihin on Yhdysvalloissa ollut ennätyksellisen alhaista. Tutkimuskeskus Pew Researchin mukaan elokuussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan vain 20 prosenttia yhdysvaltalaisista sanoo luottavansa siihen, että Washingtonin instituutiot ”toimivat oikein” aina tai yleisesti ottaen.

    Luottamus on ollut alle 30 prosentissa edellisen republikaanipresidentti George W. Bushin toisesta kaudesta lähtien ja jatkunut läpi demokraattipresidentti Barack Obaman ja Trumpin hallintokausien.

    Trumpin väitteet vaalivilpistä uppoavat siis otolliseen maaperään.

    Mielenosoittaja Teksasin Dallasissa vaatii, että kaikki äänet lasketaan.Mielenosoittaja Teksasin Dallasissa vaatii, että kaikki äänet lasketaan.
    Mielenosoittaja Teksasin Dallasissa vaatii, että kaikki äänet lasketaan. ZUMAWIRE / MW PHOTOS
    Trump on jälleen tehnyt mitä on luvannut ja aikoo nostaa oikeusjuttuja ääntenlaskentaan kohdistuneista ”rikkeistä”.

    Michiganissa Trumpin kampanja on nostanut oikeusjutun sillä perusteella, ettei sille olisi taattu ”merkittävää pääsyä” valvomaan ääntenlaskentaa. Ei ole selvää, mihin tällä viitataan. Detroitissa Michiganissa on kerrottu tapauksesta, jossa poliisi kutsuttiin keskiviikkona paikalle sen jälkeen, kun mielenosoittajat olivat vaatineet pääsyä sisään. Paikalla oli kuitenkin jo 200 vaalitarkkailijaa, joten tilaa ei enää ollut. Asiasta kertoo BBC.

    Demokratiassa pitäisi olla kyse äänestäjien tahdosta, ei eliitin kikkailusta. Kuva otettu Columbusin kaupungissa Ohiossa 4. marraskuuta. Demokratiassa pitäisi olla kyse äänestäjien tahdosta, ei eliitin kikkailusta. Kuva otettu Columbusin kaupungissa Ohiossa 4. marraskuuta.
    Demokratiassa pitäisi olla kyse äänestäjien tahdosta, ei eliitin kikkailusta. Kuva otettu Columbusin kaupungissa Ohiossa 4. marraskuuta. ZUMAWIRE / MW PHOTOS
    Jo ennen vaaleja postiäänestykseen liittyen oli laitettu vireille 300 oikeusjuttua 44 osavaltiossa, kertoo BBC. Ne koskevat teknisiä asioita, kuten äänestyslippujen allekirjoituksia, niiden postittamiseen käytettäviä kuoria ja postiäänestyksen määräaikoja.

    Todellisuudessa oikeusjutuissa on siis kyse äänestyksen toteuttamiseen liittyvistä tulkintaeroista eikä mistään massiivisesta äänestäjien petkuttamisesta.

    Pennsylvaniassa republikaaneja nyppii, että osavaltio on päättänyt sallia vielä kolme päivää vaalien jälkeen saapuvat postiäänet. Kolme korkeimman oikeuden konservatiivituomaria on kritisoinut päätöstä.

    Washington Post kertoi keskiviikkona, että yli 300 000 postitse annettua ääntä on saapunut myöhässä. Tuomari Emmet G. Sullivan oli vaatinut postilaitosta etsimään hukattuja ääniä, mutta postilaitos oli kieltäytynyt.

    Ei varsinaisesti vaikuta äänestäjien petkuttamiselta, että Pennsylvaniassa halutaan varmistaa mahdollisimman monen ihmisen oikeus toteuttaa äänioikeuttaan.

    Republikaaneilla on selvä syy vastustaa postiäänten lisäaikaa. Demokraattien tiedetään nimittäin suosivan postiäänestystä, kun taas republikaanit äänestävät mieluummin paikan päällä.

    Siinä vaiheessa kun osavaltiot pääsevät laskemaan postiääniä, tämä voi saada ainakin yhden Twitter-käyttäjän mukaan jopa ”Trumpia vihaavat” äänestäjät epäilyksen valtaan.

    – Miten on mahdollista, että isot määrät postiääniä menevät KAIKKI Bidenille? Twitter-käyttäjä sanoo äitinsä ihmetelleen.

    USA:n presidentti Donald Trump on viljellyt epäluottamusta vaalijärjestelmään. Epäluottamus poliittisiin tahoihin on ollut suurta jo ennen Trumpia. Kuva otettu vaali-iltana Valkoisessa talossa. USA:n presidentti Donald Trump on viljellyt epäluottamusta vaalijärjestelmään. Epäluottamus poliittisiin tahoihin on ollut suurta jo ennen Trumpia. Kuva otettu vaali-iltana Valkoisessa talossa.

  6. Tällaisella uutisoinnilla laitonlehti (lue: täydellinen valemedia) uutisoi lehdessään täysin perättömiä uutisia, kerta toisensa jälkeen. En tiedä mikä tässä maailmassa ”hiertää” tämän sivuston ylläpitäjää niin paljon, että pitää omissa harhakuvitelmissaan tällaisia juttuja kirjoittaa.
    Faktaa on se, että ei tällaisilla uutisoinnilla kuuhun mennä, ei edes Tampereen kaupunginvaltuustoon!

Comments are closed.