Free speech 6 marraskuun, 2020

 

 

Juutalaiset ovat demokraattipuolueen pomoja, koska rahoittavat suurimman osan sen kampanjoista. Perinteisesti demokraattipuolue on myös ajanut juutalaisten etuja pyrkimällä luomaan monikulttuurista Amerikkaa.

 

 

Ei siis ihme, että monet juutalaiset ovat tehneet kaikkensa kampittaakseen Trumpia.

 

Vuonna 2016 valtamedia ja sitä edustava juutalainen datafriikki Nate Silver ennustivat Trumpin häviävän Hillary Clintonille, mutta kävikin päinvastoin.

 

Tänä vuonna valtamedia ja Nate Silver jälleen ennustivat täysin väärin. Silverin mukaan Bidenillä oli 90% todennäköisyys voittaa vaalit.

 

Monet suvakit ovat ottaneet tosissaan Silverin älyttömät ennustukset ja näin järkyttyneet peräkkäisissä vaaleissa. Niinpä jotkut suvakitkin alkavat suuttua Silverille varsinkin, kun tämä ei koskaan myönnä olleensa väärässä.

 

 

 

Nate Silver tunnetaan ns. vaalimafian päällikkönä. Ideana on nimenomaan keinotekoisesti saada demokraatit näyttämään suositummalta, koska näin heidän on myös helpompi saada sekä innostusta että rahoitusta vaalikampanjalleen. Kukapa rahoittaisi puoluetta, joka varmasti häviää. Valtamedian fanittaman Nate Silverin täysin väärät ennustukset ovat nimenomaan eräänlaista tarkoituksellista vaalivilppiä.

 

 

 

Silver on tunnettu siitä, että hänellä on geneettinen ominaispiirre. Ei ikinä myönnä mitään.

 

Kuvassa on linkki juttuun

 

 

 

 

 

Lue lisää:

BLM-liikkeen johtaja juutalainen?

 

 

2 thoughts on “Vaalivilppitodiste 8: Juutalainen datafriikki Nate Silver ennusti TAAS totaalisen väärin

  1. Tämä geneettinen ominaispiirre olla myöntämättä mitään on melko yleinen. En sano mitään.

Comments are closed.