Free speech 11 marraskuun, 2020

 

Amerikan presidentinvaalien suurin yllätys on ollut miten (uus)konservatiivinen Fox-kanava onkin yllättäen täysin Trumpia vastaan.

 

Fox-kanava on mennyt jopa niin pitkälle, että myös katkaisee Trumpin ja hänen edustajiensa puheen suorassa lähetyksessä aina, kun he syyttävät demokraatteja vaalivilpistä.

 

 

Niinpä miljoonat konservatiivit ovat alkaneet siirtyä Fox-kanavalta pienempään NewsMax-kanavalle.

 

Tämä ei kuitenkaan käy Googlelle ja muille nettijäteille, jotka varoittavat sinua menemästä NewsMax-kanavan nettisivulle.

 

 

Onneksi varoituksen alalaidassa on linkki, josta pääsee NewsMaxiin.

 

Siellä esimerkiksi seurataan Arizonan ääntenlaskentaa, koska Trumpilla on vielä mahdollisuus voittaa koko osavaltio. Siis siitä huolimatta, että Fox täysin älyttömästi ainoana TV-yhtiönä julisti Bidenin voittajaksi Arizonassa jo viikko sitten vaali-iltana! Fox on siis jopa vielä innokkaampi julistamaan Bidenin voittajaksi kuin CNN ja muut suvakkikanavat!

 

Mistä tämä voi johtua? No, tietysti siitä, että tiettyjen äärijuutalaisten dominoima suvakkiyhtiö Disney on ostanut FOX:in!

 

Disney muuttui kymmenisen vuotta sitten vieläkin suvakimmaksi, kun viimeinen Disneyn suvun suuromistaja kuoli. Tämän jälkeen alkoi valtava mädätyskampanja, jolla suvakoitiin ja feminisoitiin jopa Star Wars ja Kostajat.

 

Feministit teurastivat lopullisesti Star Warsin

 

Onneksi on NewsMax. Sekin on huolestuttavasti uuskonservatiivinen, mutta sentään monta kertaa parempi kuin FOX.

 

Juutalaisen Mark Zuckerbergin johtama Facebook ei kuitenkaan pidä NewsMaxin juttujen ja videoiden jakamisesta. Se lisää niihin varoituksia ja lisäyksiä. Esimerkiksi alla Facebook lisäsi videon alle väitteen siitä, että vaalivilppi on muka erittäin harvinaista. Lisäksi Zuckerberg tyrkyttää omaa käsitystään vaalituloksesta.

 

 

 

NewsMax ei kuitenkaan alistu, vaan puolustaa Trumpia. Tänään se jännittää Arizonan ääntenlaskun etenemistä suorassa lähetyksessä.

 

Kuvassa NewsMaxTV:een

 

 

Trump on lähes varmasti voittanut Arizonan, mutta nähtävästi demokraatit ovat huijauksen lisäksi saaneet myös italialais- ja juutalaismafian tuen ns. vaa’ankieliosavaltioissa. Arizonassa uuskonservatiivinen ja äärisionistinen McCainin perhe on ainakin tehnyt parhaakseen puukottaakseen Trumpia selkään.

 

 

Demokraattisyyttäjä on mennyt jopa niin pitkälle, että yrittää sensuroida nauhoituksia, joista kuulee miten koulutustilaisuudessa ääntenlaskijoita opetettiin huijaamaan.

 

 

 

Marco ja Mari keskustelivat vaalivilpistä ja Foxin suvakoitumisesta eilisiltaisessa suorassa Laittomien Uutisten lähetyksessä.

 

Laittomat Uutiset: Trump vs satanistien demoninen konfederaatio

 

 

 

 

 

 

 

7 thoughts on “NewsMax vs. petturien Fox-kanava

  1. Eli McCain on siis tätä samaa Rothchildien kontrolloimaa mafiaverkostoa. Rockefelleritkin kontrolloivat mafiaa, mutta Rothchildit ovat tässä kaikkein pisimmällä? Heillä taitaa olla jo satojen vuosien perinne vakoilu ja tiedustelu yms. verkostoissa.

Comments are closed.