
Laiton Lehti on jo pitkään ihmetellyt mikseivät viranomaiset pyri eristämään koronavirusta tai miksi koronatestit ovat niin totaalista roskaa.
Gemma O’Doherty kertoo kuinka viranomaiset eivät ole pystyneet todistamaan, että koronavirus on edes olemassa.
Viranomaiset ovat Britanniassa ja monissa maissa jopa myöntäneet tämän.

O’Doherty on poistettu Facebookista. Twitter sallii häntä esittävien valetilien jatkaa toimimista, vaikka niissa levitetään pornolinkkejä.
Parlerista O’Dohertyä ei sentään ole poistettu.
Lue lisää:
Gemma O’Doherty on tosiaan jo pitkään ollut rohkea ja upea nainen, joka taistelee täysillä ihmistensä puolesta ja on pyrkinyt herättämään näitä.
Irlantilaisia on satoja vuosia viety orjiksi, mahdollisesti joitenkin juutalaisten orjakauppiaiden toimesta. Asiaa pitäisi tutkia kenen omistamilla orjalaivoilla heitä vietiin. Ongelma on kuitenkin, että monet orjakauppiaat ja orjalaivojen omistajat olivat todellisuudessa juutalaisia!
Irlantilaiset myös pakotettiin joidenkin afrikkalaisten raiskattavaksi jotta saatiin halvempia orjia kuin mustat orjat! Todellisuudessa mustat orjat olivat melko kalliita ja noin 98 prosenttia valkoisista amerikkalaisista EI omistanut orjia. Sen sijaan moni juutalaisperhe omisti orjia!
Jotkut valkoiset naiset eivät ole mätäpätiä. Gemma O’Doherty, Mari ja monet muut ovat kunnon perinteisiä naisia, mutta valitettavasti liian monet valkoiset naiset ovat mätäpätiä. Suomalaisten miesten pitää ryhdistäytyä ja lopettaa kaljan kittaus, sekä pelastaa kunnon naiset ja lapset! Suvakkilehmät voidaan jättää matuille. Deus Vult!
Perusongelma ovat nykyajan valkoiset pelkurimiehet jotka eivät saa mielisairaita ja hulluja naisia kuriin ja nouse pelastamaan kansaansa! Onneksi jotkut rohkeat miehet eivät pelkää. Normaalit naiset tekevät mitä naiset tekevät jos miehet päästävät heidät vapaasti sekoilemaan!
Tehdään Suomesta paras maa meidän upeille naisille ja lapsille, mutta lopetetaan naisten sekoilu ja palataan vanhoihin hyviin aikoihin!
Monet kaikista hulluimmista suvakeista ovat mm. irlantilaisia. Tohtori Edward Duttonin mukaan syynä on mm. se, että katolinen kirkko vastusti kondomeja ja abortteja, jolloin mutanttinoidat eivät poistaneet itseään perimästä ja syntyi myrkyllisten mutanttinoitien tsunami. Duttonin mukaan on ehkä vain hyvä, että myrkylliset mutantit, psykopaatit ja narsistit poistavat itseään perimästä samaan aikaan kun kristityt ja kansallismieliset tekevät paljon lapsia!
Ehkäisyn ja steriloinnin jakaminen 18-25-vuotiaille pitää kuitenkin lopettaa! Jos vähintään 18-vuotias harrastaa seksiä ja saa lapsia, pitää ottaa vastuu lapsista!
Kansallismieliset ja konservatiivinaiset ovat todella upeita naisia, sisäisesti ja ulkoisesti!
Suvakit ovat oikeasti sairaita, mielisairaita, pahoja ja ilkeitä ihmisiä jotka nauttivat väkivallasta, kiusaamisesta, satuttamisesta ja vallasta. Eivät he ole terveitä ja normaaleja ihmisiä, vaan mielisairaita sekopäitä.
Todella ilkeitä ja pahoja ihmisiä nämä suvakit. Mielisairaita, hyvin pahoja ja erittäin vaarallisia ihmisiä.
Tämä rohkea ja hieno nainen ei ole pienestä pelästynyt ja luovuttanut. Irlantia ollaan nyt tuhoamassa lopullisesti ja asialla on äärisionistien johtama rahaeliitti, joka on satoja vuosia yrittänyt ja yrittää tuhota myös irlantilaiset.
Rothchildit, Rockefellerit ja muu pahuus on toiminut satoja vuosia piilossa, käyttäen kätyreitä, mutta nyt ihmisille alkaa paljastumaan mitä on oikea, sairas paha ja satanismi. Keskiajan noidat olivat samanlaisia pahoja, rikollisia, satanistisia ihmisiä, kuten Edward Dutton on tuonut esille. Keskiajan kristittyjeb työ jäi kuitenkin kesken ja noidat pääsivät lopulta valtaan.
Vain virallista totuutta saa esittää. Muut eliminoidaan ja tuhotaan.
Ihmisiltä yritetään kaikin voimin riistää vapaudet ja tuhota terveys, sekä tuhoavat täysin tahallaan koko maailman talouden. Miksi? Koska koko talousjärjestelmä on kaatumassa ja pitää järjestää Suuri Nollaus (Great Reset) ja orjuuttaa ihmiset lopullisesti koronahysterialla! Globalistit ovat tietoisesti aiheuttamassa ennennäkemätöntä kärsimystä ja me kaikki tiedämme mistä on kyse! Huijauksesta!
Hieno, järkevä ja todella rohkea nainen. O’Doherty on täysin oikeassa että lopulta nämä ihmiset tuodaan vielä käsiraudoissa ja heidän omaisuutensa takavarikoidaan. Kyse on kansanmurhasta, maanpetoksesta ja historian suurimmasta, totaalisen likaisesta rikoksesta. Suomalaisten pitää välttää totaalinen kansanmurha ja myrkkypiikit, sekä poliisivaltio!
Gemma O’Dohertyllä oli Youtubessakin todella paljon seuraajia, mutta tilit poistettiin koska kertoi muuta kuin virallista totuutta.
Itketäänkö yhdessä?