
Laiton Lehti on jo vuosien ajan korostanut yhtä politiikan suurimmista vihafaktoista:
Naiset kansanmurhaavat.
Toisin sanoen ylivoimaisesti suurin osa naisista on välittömästi valmis avaamaan rajat ja näin kansanmurhaamaan Suomen.
Eikä siinä kaikki. Nämä samat naiset eivät välitä raiskaus- ja mellakointiaalloista KUNHAN raiskaajina ja mellakoitsijoina ovat mustat ja muut etelän hedelmät ja kultamunat.
Naiset ovat luonnostaan helpommin aivopestävissä kuin miehet. Nainen on paljon enemmän kulttuurin tuotos. Naiset on yhtä helppo aivopestä islamistiksi kuin feministiksikin.
Tämä on aina tiedetty ja tämän takia naisille ei ole äänioikeutta annettu ennen kuin vasta 1900-luvulla. Itse asiassa Sveitsissä naiset saivat äänioikeuden vasta 1970-luvulla.
Toisaalta eivät miehetkään ole viattomia. Ylivoimaisesti suurin osa miehistä on nimittäin sotahulluja massamurhaajia, jotka ovat valmiita viemään Suomen Natoon ja tekemään Suomesta idän ja lännen välisen taistelutantereen.
Itse asiassa nämä natottajat ovat innoissaan siitä, että tälläkin hetkellä suomalaisia sotilaita on pedofiilien kanssa raiskaamassa Lähi-Itää ja Afganistania yhdessä U$Sraelin sotakoneen kanssa.
Ongelma on geneettinen. Sekä miehet että naiset toteuttavat geneettisiä vaistojaan eli naiset hoiva- ja miehet taisteluviettiään.
Perusongelmana ei kuitenkaan ole genetiikka, vaan se, että valtaeliitti eli U$SSrael pystyy aivopesemään länsimaiden ihmiset toteuttamaan geneettisiä taipumuksiaan monomaanisen järjettömällä tavalla.
Ratkaisuna on palauttaa naisten ja miesten luonnollinen harmonia poistamalla valtaeliitin ja valtamedian aivopesu. Tämä taas on mahdollista vain, jos valtaeliitiltä poistetaan sen monopolistinen rahakone. Yksikään suurpuolue ei tästä ratkaisusta kuitenkaan puhu sanaakaan, koska ne on ostettu. Kaikista puolueista vain SKE uskaltaa tuomita kansanmurhaavan U$Sraelin ja sen sotakoneen.
Ketkä tulevat hallitsemaan maailmaa? Muslimit, juutalaiset vai kiinalaiset?
Mutta mitä mahdollisuutta on SKE:llä taistella oman rahakoneen omaavaa valtaeliittiä vastaan?
Paljonkin, koska pankkikriisi ja lamakausi ovat tulossa. Syvä lamakausi tulee muuttamaan koko poliittisen kentän, jos SKE uskaltaa puhua suoraan totuuksia ja herättää kansaa.
Mutta miten herättää kansa, jos naisilla on äänioikeus? Suora puhe ja ”vihafaktat” tulevat aina pelottamaan suurinta osaa naisista. Nyky-yhteiskunnassa ylivoimainen osa naisista ei tule ikinä äänestämään vapauden puolesta ja kansanmurhaa vastaan.
Jopa Yle on tämän tajunnut. Ja tietysti onnessaan toteaa, että nimenomaan naiset äänestivät Bideniä ja miehet Trumpia.

Samanlainen jakolinja on Suomessa, jossa vihreät ovat naisten puolue ja persut miesten puolue. Luvut ovat todella järkyttäviä varsinkin, kun muistaa, että 2019 vaalien suurin uutisaihe olivat maturaiskaukset. Tämä sai miehet äänestämään persuja, mutta naiset äänestämään vihreitä!!

Enemmistö äänestäjistä on naisia. Ensinnäkin naisia on enemmistö kansasta, koska he elävät pidempään. Toiseksi, naiset äänestävät enemmän kuin miehet. Onko siis mahdotonta saada kansallismielisen politiikan taakse kansan enemmistöä?
Persujen mielestä on mahdotonta voittaa ilman naisten tukea. Tämä on yksi syy miksi persut ovat hylänneet etnonationalismin ja perhearvot sekä alkaneet pridettämään. He luulevat näin saavansa naisten tuen.
Persut tekevät pahan virheen.
Puolueen ei kannata yrittää kosiskella suvakkinaisia ympäripyöreällä puheella, vaan puhua suoraan ”vihatotuuksia” ja saada miesten äänet. Se riittää, koska miesten mukana tulee kyllä sitten tarpeeksi näiden vaimojen ja tyttöystävien ääniä.
Pitää myös muistaa, että joka tapauksessa noin 10 – 15 % naisista on mieleltään maskuliinisia ja tulevat aina äänestämään miesmäistä puoluetta.
Lisäksi on yksi äänireservi, joka on mahdollista saada liikkeelle kovalla suoralla puheella. Nimittäin pienituloiset miehet, joista enemmistö ei äänestä lainkaan. Jos heidät saa liikkeelle, niin valtava vaalivoitto on varma.
Miehiä kosiskelemalla on siis mahdollista saada jopa 2/3 miehistä, jolloin on mahdollista myös saada jopa 1/3 naisista. Eli jopa enemmistö äänestäjistä, koska miehet tuovat osan naisista mukanaan. Näinhän kävi 30-luvun lamakautena. Valtaan ei päässyt vain Hitler Saksassa, vaan myös monet muut oikeistopuolueet ympäri Eurooppaa. Tämän jälkeen sitten nimenomaan naisista tuli kansallismielisten puolueiden kovimpia kannattajia. Naiset kannattavat aina valtaapitäviä, koska menevät aina zeitgeistin eli ajan hengen ja massojen mukana.
On siis täysin mahdollista saada kansallismielisille enemmistö äänistä JOS:
- On syvä lamakausi
- Ulkoparlamentarismilla polarisoidaan yhteiskunta ja mobilisoidaan kansan syvät rivit
Vain ulkoparlamentarismilla eli mielenosoituksilla ja muulla katutoiminnalla pystytään saamaan myös pienituloiset miehet liikkeelle poliittiseen toimintaan varsinkin, jos omia medioita käyttämällä ohitetaan mädättävä valtamedia.
Näin Trump on tekemässä Amerikassa ja näin pitäisi toimia myös Suomessa.
Muuten Suomikin kansanmurhataan.
Persuilla olisi täysin realistinen mahdollisuus saavuttaa jopa 51% kannatus -MUTTA puolue on osa järjestelmää joka on täysin (((isäntien))) kontrollissa. Sairas näytelmä vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu…on täysin käsittämätöntä ettei persujen alemman tason toimijat/äänestäjät ymmärrä olevansa mukana kusetuksessa jonka AINOANA päämääränä on A I D O N itsenäisyyden palauttamiseen tähtäävän vastarintatoiminnan tukahduttaminen Suomessa.
25 vuotta kestänyt vedätys menee edelleen läpi.
Nyt perkele ne silmät auki!
Kosiskelemalla ”naisia” mahdollisimman paljon saadaan juuri niitä mätiä naisia, eikä kuumien ja hienojen kansallismielisten/konservatiivinaisten ääniä. SKE:n ei tarvitse kalastella joidenkin sekopäiden naisten ääniä, vaan naisten jotka haluavat pitää Suomen Suomena ja suomalaiset suomalaisina. Capiche, vai miten se meni? Läskit, rumat ja hullut feministinaiset voimme jättää matuille ja antaa menolipun lähi-itään tai afrikkaan, mutta ”Pidetään naiset, pidetään naiset.”, kuten Trump sanoisi.
Perussuomalaisilla puolueohjelma vaihtuu kuin sukat. Ensin ollaan EU:ta vastaan ja nyt ollaankin EU-kriittisiä. Ollaanko siellä taas EU:ta vastaan? Huomenna sitten taas mieli muuttuu.
Kadunkin sitä päivää, kun äänestin Laura Huhtasaarta, ja myöhemmin olen tajunnut syvemmin j-ihmisten (tämä lienee kirosana netissä) tarkoitusperistä ja historiasta. Huhtasaarihan on ihan ylpeänä kantanut Daavidin tähteä kaulassaan ristin kaverina. Vaikka olenkin ateisti, niin tietojen mukaan olen käsittänyt että sionismi ei ole kristillistä ja siinä T:llä (anteeksi, senruuri mutta varaudun kommentin hyväksyntään) alkavassa kirjassa kristitty ei ole minkään arvoinen, ettei tämä ansaitsi edes elää. Kristitty on sen mukaan apinaan verrattavissa.
Perussuomalaiset voisi muuttaa nimensä perusrotupettureiksi. Pridettamisen lisäksi heidän puolella myös mokutetaan – eri muodossa vain. Sinne on rantautunut ulkomaalaisen naisen (lukuun ottamatta Tynkkystä) kaipuu, ja mielellään jostakin Afrikasta tai Aasiasta. Miksei jostakin toisesta Pohjoismaasta tai edes valkoisesta Euroopan maasta, jos ulkomaalainen puoliso on ”pakko” saada.
Kun on alkanut oppia tuntemaan Perussuomalaiset paremmin, niin täytyy sanoa että pahin uhka tulee sisältä. Valekansallismielinen pitää yllään naamiota: ulkoa päin annetaan kuva, että ollaan isänmaallisia ja puolustetaan suomalaisia arvoja, mutta naamion riisuttuaan ollaan tukemassa Pridea ja mokutetaan aasialaisten (miksei mustankin, kunhan on nainen) ja valkoisten välisiä liittoja.
Jos eivät naiset halua SKE:n asioita ja upeita perheasioita, niin eivät muutenkaan kanmata SKE:ta ja omaa kansaa. Oikea upea nainen äänestää SKE:ta. Vain SKE ajaa täysillä oikeiden suomalaisten heteroperheiden etuja. Stop homoavioliitot ja homoadoptiot! Ei mitään pervoparaateja ja lapset, sekä naiset ensin! Temppeliritaritkin olivat kirjaimellisesti täysillä naisten ja lasten puolella.
Tuoko kirjoittaja pääasialliset ilmiöt esille tarkoituksellisesti jokseenkin mustavalkoisessa asetelmassa? Siinä tapauksessa kirjoituksessa on perää.
Määrät mitä mainitaan ovat arvailujen varassa.
Luonteenpiirteiden vaihtelu on suuri. Maskuliiniset ja feminiinit piirteet ovat viitteellisiä.
Naiset eivät tietenkään suoraviivaisesti kansanmurhaa, mutta murentavat kyllä yhteiskunnallisen pohjan tunnepohjaisilla touhuillaan ja samalla täyttää tekemänsä halkeamat uusilla voimilla (siirtolaisilla ja Zeitgeist ideologeilla jotka vielä ovat voittoisasti naisia).
Ei ole perusteita sanoa, ”Ylivoimaisesti suurin osa miehistä on nimittäin sotahulluja massamurhaajia”. Kyseessä on se tosiasia, että keskimääräinen poliittinen älykkyys on erittäin alhainen, ei siis edes keskinkertainen, vaan alhainen. Siksi keskimääräinen mies ei edes tajua olevansa sorron ja terrorin ylläpitäjä ja ruokkia, vaikka itse olisi minkälainen lauhkea lässytossu tahansa. Ja sama juttu naisilla, paitsi että naiset keskittyvät vähän enemmän YK:n komukkaidealisti-kyhäelmiin kuin vaikkapa NATOon. Kuitenkin YK:kin on osa samaa Vallan Verkkoa.
_Keskimääräisen_ älyn pitäisi nousta (vajavaista mittapuuta käyttäen) ainakin yli IQ 135:n ja varmaan enemmänkin (IQ ei oikein korreloi viisauden kanssa) ennenkuin laajassa äänioikeudessa on järkeä. Tämänhetkinen laajennettu äänioikeus on toiminut VAIN sen takia, että kulttuurijatkumo ja rakenteet rakennettiin suppean eliitin alaisuudessa ja koska yhteiskunnan demografinen hegemonia on ollut selkeä, eli käytännössä ei toisistaan eroavia sekalaisia heimoja. Eli voisi sanoa että edustuksellinen feikkidemokratia ei ole ajanut yhteiskuntaa perikatoon tätä nopeammin koska se ei ole voinut kääntää suuntaa tätä nopeammin (ehdollistumat, ideologinen ohjelmointi ja vähä-älyisyys).
Enkä muuten pidä itseäni välttämättä tarpeeksi älykkäänä, että voisin johtaa maata, kunhan pohdiskelen.
Joka tapauksessa, missä patriarkaatti? Menneisyydessä, ja silloinkin naisten vaikutusvallassa.
Nyt on matriarkaatti, naisvaltaisuus. Ei mikään edustuksellinen demokratia vaan Ideologis-edustuksellinen Femokratia.
Sosioekonomisella taustalla on myös merkitystä. Tuossa juttelin yhden naispuolisen baariyrittäjän kanssa, ja sanoi, ettei tasankaan katso yrityksellään katsomaan matujen röyhkeilyä. Enemmän tällaisia tapauksia löytynee duunarinaisista, ihan myös sieltä hoiva-alaltakin olen kuullut moista.
Sen sijaan enemmän olen kohdannut naispuolisia mokuttajia yliopistokoulutuksen käyneistä lukuun ottamatta joitakin kovia tieteitä lukevia naisia. Nämä mokuttajat ovat opiskelleet tyyliin humanistisia tieteitä.
Minun tapauksessa duunaritaustainen perhe on muovannut poliittisia kannanottojani, sillä on aivan mahdotonta lukittautua omalle valkoisten alueelle rikkaiden tapaan ja näin ollen massamaahanmuuton ja – pakolaisuuden ongelmat on joutunut väkisinkin näkemään. Lievä autismini (joo, juuri se Greta-tauti mutten ole gretalainen) myös vaikuttaa siihen, miten vaikutan monien silmissä kylmältä ja aivoni poikkeaa neurotyypillisistä naisista.
Homosaatiolla, pridettämisellä ja mielisairauksilla ei saada kunnollisten naisten ääniä, vaan Perussuomalaiset kalastelevat mielisairaiden lehmien ääniä. SKE:tä äänestävät kunnon naiset.
Miten monet naiset ovat niin hulluja, että äänestävät jopa jatkuvasti valheista kiinnijäänyttä pikkulapsia ja naisia ahdistelevaa pedofiilia? Tällaisilta naisilta ei kannatakaan kalastella ääniä. Täysin sairaita ja sekopäitä naisia.
Josif Stalin sanoi, ettei ole tärkeää, kuka osallistuu vaaleihin vaan se, kuka laskee äänet. Toisin sanoen ;”Jos äänestämällä voisi vaikuttaa niin sehän kiellettäisiin lailla”.