
Koronapandemiaa ei ole olemassa eikä edes itse koronaviruksen olemassaoloa ole todistettu.
Kuolleisuus ei ole ”pandemian” aikana noussut eikä edes vakavasti sairaiden määrä. Tämän pitäisi laittaa jokaisen älyllisen yksilön hälytyskellot soimaan.
Koronahuijaus tehdään samalla tavalla kuin AIDS-huijauskin eli määritellään diagnooseja uudella tavalla eli laittamalla esim. keuhkotauti koronan piikkiin.
Uskomattominta ei kuitenkaan ole koronahuijaus, vaan se kuinka lammasmaisesti ihmiset hyväksyvät koronarajoitukset.
Lammasmaisuuden huippu ovat korkeasti koulutetut naiset. (Alla: White women degree.) He uskovat lähes täysin sokeasti kaiken mitä valtamedia sanoo. Eivätkä vain usko, vaan raivostuvat kaikille toisinajattelijoille.
Miehet ovat keskimäärin vähemmän lammasmaisia. Yllättävää kuitenkin on, että koulutustausta ei juuri vaikuta miesten lammasmaisuuteen. Tämäkin kertoo siitä, että suvakkimaista aivopesua voimistamalla ei pysty yhtä tehokkaasti vaikuttamaan miehiin, joilla näyttäisi olevan luonnollinen stop-reaktio heti kuin aivopesu voimistuu naurettaviin mittasuhteisiin.
(Toisaalta taas sotaisalla aivopesulla on helppo vaikuttaa miehiin lähes rajattomasti päinvastoin kuin naisiin. Taaskin nähdään, että miehet ja naiset ovat samalla tavalla aivopestävissä, joskin eri asioissa.)
Naisilla naurettavan aivopesevällä koulutuksella onkin valtava vaikutus, kuten alla näkyy. Näyttää siltä, että vain noin 10 % naisista pystyy vastustamaan aivopesua. Näistäkin useimmat näyttävät alistuvan sosiaaliselle paineelle eli eivät kapinoi avoimesti. Tämä kaikki selittää sen miksi naisia on ollut niin helppo orjuuttaa mm. islamistisissa kulttuureissa.
Tutkimus paljastaa myös, että Amerikassa demokraatit ovat totaalista lammasväkeä, joista on nopeasti päästävä eroon sekessionismilla tai Amerikka ja kohta koko maailma tuhoutuu.
Mutta Yhdysvaltojen ja amerikkalaisten tuhoutuminenhan mahdollistaa kuitenkin euroopan kansojen säilymisen ja menestymisen. Amerikkalaiset tulevat aina hyökkäämään euroopan kansoja vastaan, eivätkä he tule muuttumaan ja perääntymään. He käyttävät kaikkia likaisimpia ja sairaimpia mahdollisia keinoja hallitakseen muita. Euroopan kansojen tulevaisuuden edellytyksenä on, että varasteleva, valehteleva ja murhaava rosvokansa amerikkalaiset kaatuvat.
Kuitenkin noin puolet miehistä on lampaita joista ei ole mihinkään.
Naisten pitää muistaa olla valitsematta henkisesti heikkoja, raukkoja ja kykenemättömiä miehiä puolisoikseen. Ei tästä tule yhtään mitään raukkamaisilla miehillä.
Miehet saadaan aivopestyä sotimaan Israelin puolesta. Israelin puolesta, meidän täytyy taistella Israelin puolesta, koska Israel itse ei osaa tehdä mitään ja Israelin sotilaatkin päästävät oikeasti alleen, joten meidän pitää kuolla Israelin puolesta. Heti joukkoja sotimaan kaikkia Israelin vihollisia vastaan!
Näitä fuking suvakkeja ja globalisteja ei saa päästää asumaan missä tahansa. Mikä olisi lopullinen ratkaisu? Nämä oikeasti yrittävät murhata, tuhota ja mädättää meidät, sekä tekevät töitä vihollisille.
Vaikka kaikki muut toimisivat tyhmästi ei se ole peruste toimia itse tyhmästi.
Molemmat on aivopesty eri asioihin ja myös toisiaan vastaan. Kymmenien vuosien valtamedian, koulujärjestelmän ja virkamiesten kavala aivopesu teki sittenkin tehtävänsä. Miehet ja naiset pitävät yhdessä toistensa huonoimmat puolet poissa. Lisäksi paikallisyhteisöjen ja kristinuskon kaatuminen ovat tuhonneet yhteiskuntamme.