
Viime vuonna Jeffrey Epsteinin pedofiilirinki paljastui ja hänestä tuli Amerikan ykkösuutinen, josta valtamedia puhui puoli vuotta.
Samalla valtamedia kuitenkin vaikeni siitä, että Epstein oli juutalainen Mossadin agentti.
Niinpä Laittoman Lehden päätoimittajan piti tehdä Epsteinista aikajana, joka paljasti hänen sionistisen taustansa.
Epsteinin rikoskumppani Ghislaine Maxwell on myös pidätetty, mutta valtamedia on tästäkin juutalaisesta Mossadin agentista hiljaa.
Onneksi vaihtoehtomedia pitää asiaa esillä, vaikka ottaakin hieman taiteellisia vapauksia.
Venäjän turhakin ja jatkuva demonisoiminen ja samaan aikaan Naton vapaa toiminta Suomessa alkoivat olla liikaa. Viimeinen vikatikki, Mossadin pedofiilikiristysrinki ja sen kytkökset Suomeen asti, sekä Poliisin Sauli Niinistön rikosten suojelu olivat ne kaikkein viimeisimmät vikatikit jolloin vähäisinkin kunnioitus ja luottamus Suomen poliiseja ja hallintoja kohtaan loppui. Tähän päälle sovitut näytösoikeudenkäynnit, poliisien kaksoisstandardit ja sossumafian vainot. Jo Koiviston aikaan pankkiirit sopivat etukäteen tuomioista, mutta tämä on jatkunut nykypäivään asti. Millään mitä sanot oikeudessa ei ole mitään väliä.
Suomen hallinto on läpeensä mätä joka tasolla. Syyttäjät ja poliisien johto, sekä Sauli Niinistö ovat kaikki olleet syytteessä tai jonkinlaisissa tutkimuksissa, mutta tietysti kaikki on kuitenkin lakaistu maton alle.
Suomalaisia on aina aivopesty koulujärjestelmässä, mutta varsinkin nyt aivopesu on noussut aivan uudelle tasolle ja opettajat ovat tuhoamassa suomalaiset valkoiset lapset.
Jos noista pitää jotain hyvää löytää niin etupäässä nuo nuoret naiset olivat kasaari-taustaisia. Poskipäättömät kasvot yhdessä korkean hiusrajan ja korvien kanssa antavat viitteitä rodusta.
Olisiko Suomessakin tuolla pedofiiliringillä jonkinlaista toimintaa?
https://blokiarvostelut.blogspot.com/2019/02/pizzagate.html