9 thoughts on “Laittomat Uutiset: Juutalaiskysymys”
Ihmisten pitää ymmärtää kaksi asiaa:
– Vihollisemme ovat oikeasti äärimmäisen pahoja, häikäilemättömiä ihmisiä. He ovat psykopaatteja, sosiopaatteja, noitia, mielisairaita ihmisiä.
– Vihollisemme pyrkii oikeasti kansanmurhaamaan, hävittämään ja eliminoimaan meidät.
Kansallismielisten ja konservatiivien pitää oppia vihaamaan vihollistamme, sillä pahaa, väkivaltaista, raakaa vihollista, kansanmurhaavaa ja petturimaista vihollista pitää osata vihaamaan.
Selviämme matuista ja mamuista, mutta jos annat poliisivaltiolle totaalisen vallan joka riisuu sinut aseista niin miten taistelet poliisivaltiota vastaan? Lopulta et enää mitenkään.
Ihmisen vastarinta alkaa henkisestä vastarinnasta. Kansallismielinen lopettaa alistumasta ja tottelemasta, sekä alkaa henkiseen vastarintaan vihollistaan vastaan. Vihollisemme pelkää henkisesti vahvoja, rohkeita ja päättäväisiä ihmisiä.
American Renaissance ja siihen kuuluva pohjoisen (sohva)väki, ovat myöskin Federal Reservin palkkalistoilla. Siihen kannattaa herätä. Tuonen Joutsenen kirjoituksia markkinoidaan kauppaväen toisella alustalla, hommaforumilla.
Partisaani on myöskin pankkiirien viimeisin luomus, se mainostaa ahkerasti sohvaporukan kauniimpaa osapuolta, ja sitä Arabia – sensuroiden samalla kritiikin pois.
Arabit eivät ole valkonationalisteja, vaikka ne asuu Suomessa.
Tää uusi – tulossa oleva puolue – ja sen johtaja – on myöskin pankkiirien psy ops. Joukkuen pääjehu, ja erityisesti suusta tuleva retoriikka on hyvin sliipattua, ja niin se on aina valeoppositiolla. Se on Eiran humanismi 2.0.
Valitettavasti vanhoista miehistä ei ole pelastamaan Suomea, myöskään naisia ei ole tarkoitettu evolutiivisista syistä tähän. Heräävätkö ja radikalisoituvatko nuoret miehet pelastamaan Suomea ja Suomen kansaa?
Nuorille miehille voi opettaa samalla, että naiset käyvät kuumina vahvoihin, itsevarmoihin ja määrätietoisiin miehiin. Siinä on nuorille miehille motivaatiota. Antaa kanojen tehdä mitä tekevät. Kyllä kanat juoksevat ennen pitkää vahvojen miesten perässä. Jos miehet haluavat pitää kunnon naiset kaukana, niin sitten kannattaa olla heikko, raukkamainen, pelkuri ja naisellinen mies. Naiset halveksivat heikkoja ja raukkoja miehiä.

Arjalainen mies ottaa sen mikä kuuluu hänelle.
Hitler oli oikeassa.