
Viimeisen parin vuoden aikana sensuuri on levinnyt valtavaa vauhtia.
Ensin kansallismieliset menettivät Facebook-postauksiaan ja tilejään.
Sitten Youtube alkoi poistamaan videoita ja sitten kokonaisia kanavia.
Viime aikoina myös Twitter on liittynyt näihin sensuuriorgioihin.
Moni unohtaa, että myös Google on mukana orgioissa. Alussa vain omistamansa Youtuben kautta, mutta nyt myös hakutulokset on sensuroitu. Lisäksi Google Drivestä on kadonnut monenlaisia ”viha-artikkeleita”.
Seuraavana väistämättömänä askeleena on, että ”vihaviestittelijöiltä” ja ”koronaskeptikoilta” poistetaan myös heidän Gmail tilinsä.
Niinpä on äärimmäisen tärkeää, että talletat kaikki gmail-viestisi tällä yksinkertaisella tavalla. Ei tarvitse kuin klikata alla olevaa linkkiä.
Sitten sinulle tulee tällainen sivu, jossa luetellaan kaikki tietosi.
Listan lopussa klikkaat vain nappia ja seuraat ohjeita. Prosessi on yllättävän yksinkertainen ja näin saat tietosi talteen sitä päivää varten, kun huomaat koko sähköpostitilisi olevan sensuroitu.
Lue lisää: