Free speech 21 joulukuun, 2020

 

Lukija kirjoittaa:

Lehdissä ja radiossa toistetaan koko ajan jatkuvalla syötöllä kolmea asiaa: 1) Milloin ”saadaan” rokote. 2) Kuka sen saa ensimmäisenä. 3) Kuinka paljon rokotetta saadaan. Toistetaan myös koko ajan, että normaali tulee takaisin/palaamme normaaliin kun rokote tulee. Tämä on samaa mitä Bill Gates, Dershowitz ja Justin Trudeau ovat jo toistaneet pitkään, että vanhaa normaalia ei tule enää tai yhteiskunnat eivät avaudu enää ennen kuin saadaan rokote. Samaan aikaan sensuroidaan mm. lääketeollisuutta, rokotteita jne. koskevaa kritiikkiä. Kansalaiset käyvät käytännössä informaatiosotaa hallitsevaa pankkiirieliittiä ja heidän kansanmurhaa vastaan.

Rokotteista toistetaan sen tulon lisäksi myös yhtä asiaa: Minkälaiset välittömät vaikutukset ensimmäisistä piikeistä tulee. Ovatko myrkkypiikit ”turvallisia”.
Lääkärit ja ”asiantuntijat” eivät kyseenalaista ollenkaan edes sitä minkälaisia varsinkin pitkän aikavälin vaikutuksia myrkkypiikeillä on, kuten vaikutusta autismiin, hedelmällisyyteen ja lasten abortoitumiseen sekä immuunijärjestelmään ja minkälaisia neurologisia vaikutuksia niillä on aivoille.
Lääkärit ovat yksinkertaisesti joko tyhmiä tai epärehellisiä. Täytyy muistaa, että ennen teollistumista normaalin länsieurooppalaisen älykkyys oli noin 114 ja tuon ajan lääkärien ja professorien mahdollisesti jopa 130 pisteen luokkaa.
Autistiset ihmiset ihmiset saattavat yleisesti uskoa ”asioihin” kuten jos tutkimusten mukaan ei ole ilmennyt mitään suurempaa, ei ole hätää. He eivät välttämättä ajattele tämän pidemmälle.

Tohtori Edward Dutton on tuonut usein esille ihmisten tyhmentymistä ja sitä, että Flynnin vaikutus älykkyyteen on illuusio ja vaikka ihmisellä olisi nykyisin 114 pisteen älykkyys, hänen älykkyys voi olla heikompi kuin ihmisen älykkyys ennen teollistumista jolla oli 114 pisteen älykkyys, sillä juuri ihmisen looginen päättelykyky ja kyky tehdä havaintojen perusteella johtopäätöksiä on heikentynyt merkittävästi.

Dutton on tuonut esille myös kuinka mm. monet lääkärit ja korkeastikoulutetut ovat mid-wittejä, ihmisiä jotka luulevat olevansa älykkäitä ja tulevat ihmisten kanssa toimeen, mutta eivät todellisuudessa ole erityisen älykkäitä. Ennen teollistumista normaali länsieurooppalainen ihminen oli siis vähintään yhtä älykäs kuin nykyajan lääkäri. Ehkä älykkäämpikin.

 

 

 

 

 

 

5 thoughts on “Selittääkö yleinen tyhmentyminen koronahysterian?

  1. Kansallismielisellä kentällä on paljon vääriä profeettoja mädättämässä, sekin vaikuttaa tyhmyyteen.

    Pohjoisen sohvaväki on yksi komponentti, ja sohvaväen hyvä ystävä on myöskin (((kauppaväen))) hyvä ystävä joka ”vittuilee” kaikille jotka ovat eri mieltä Paavon (ptmedia) roskajournalismin kanssa. Ja sitten se peruskasaarien vanha käytetty blokkitaktiikka kun mielipiteet ovat liian teräviä – on myöskin Paavon työkalupakissa.

    Paavo on avoimesti tuunustanut olevansa juutalaisten ja siionistien frendi.

    1. Juutalaisten juoksupoikia pompsahtelee esille kiihtyvällä vauhdilla…

      Kiristyvässä tilanteessa omien tarkoitusperien peittely ei enää onnistu.

      Viimeinen erä alkaa!

  2. Aspartaami jota on kevytvirvoitusjuomissa on hermo myrkkyä! Se tappaa aivosoluja ja siten tyhmentää ihmistä. Tietysti tulee tyhmemmäksi jos aivosolut kuolevat.
    https://www.elinahytonen.fi/2013/01/uusimpien-tutkimusten-mukaan-aspartaami-tekee-sairaaksi/

    Aspartaamia, makeutteiden bestselleriä, on nykyään vähän kaikkialla, juomissa, ruoissa, namuissa, pillereissä, jopa vitamiinipillereissä, hammastahnoissa…Sitä on vaikea välttää.

    Aspartaami on myrkky. Aspartaami on ollut Pentagonin kemiallisten aseiden listalla.

    https://www.elinahytonen.fi/2011/02/aspartaami/

    Lisäksi statiinit ovat vaaraksi, koska aivot oikeasti tarvitsevat kolesterolia. Se on aivojen rakennusainetta. Eli voita ja eläinrasvoja pitää syödä! Kasvisyöjien aivot eivät saa tätä rakennusainetta. Kookosrasva toki auttaa, mutta moni vegaani käyttää vain pehmeitä (teollisia) rypsi ja rapsiöljyjä. Nämä omega-6 öljyt ei ole tarkoitettu ihmisruuaksi. Ehkä traktorin polttoaineeksi ? Ihmiselle ne aiheuttavat kuumennettaessa kivoja syöpää aiheuttavia yhdisteitä. Oma kokemukseni vegaaneista on, että he ovat aina jotenkin sekaisin ja unessa, koska aivot eivät saa niitä tärkeitä rakennusaineita. Uusia aivosoluja ei pääse muodostumaan vegaaneille.
    https://youtu.be/NHsog5lKg6Y

    Kolmas tyhmentävä juttu on rokotteet. Rokotteiden sisältävät tehosteaineet menevät veriaivoesteen läpi Polysorbaatti 80 avulla ja aiheuttavat taas kerran ”kaikkea kivaa” aivosoluille.
    Rokotevirus ei kykene uimaan immunosolujen käsittelyyn yksin, sen avuksi tarvitaan kaikenlaisia tehoste- ja apuaineita immuunireaktion syntymiseksi. Yksi tärkein on alumiini, hermomyrkky. Elohopea on myös hermomyrkky. Sitä on käytetty säilöntäaineena, ja sitä esiintyy rokotteissa vieläkin, esim. influenssarokotteissa, vaikka käyttöä on vähennetty. Polysorbaatti 80 on liuotin, jossa voi olla maissia, seesamia, pähkinäöljyä jne., se aiheuttaa syöpää ja hedelmättömyyttä. Formaldehydi, palsamointiaine, aiheuttaa syöpää.

    https://www.elinahytonen.fi/2019/02/rokotteet-ja-terveys/

    VHH dieetti auttaa myös aivojen toiminnassa, jos ihmiset tajuaisivat sitä noudattaa. Hiilarien (sokerin) syöminen tuhoaa myös aivot. Ihmiselimistö käsittelee esim. ruisleipä palan sokerina.

Comments are closed.