
Lukija kirjoittaa:
Lehdissä ja radiossa toistetaan koko ajan jatkuvalla syötöllä kolmea asiaa:
1) Milloin ”saadaan” rokote.
2) Kuka sen saa ensimmäisenä.
3) Kuinka paljon rokotetta saadaan.
Toistetaan myös koko ajan, että normaali tulee takaisin/palaamme normaaliin kun rokote tulee. Tämä on samaa mitä Bill Gates, Dershowitz ja Justin Trudeau ovat jo toistaneet pitkään, että vanhaa normaalia ei tule enää tai yhteiskunnat eivät avaudu enää ennen kuin saadaan rokote. Samaan aikaan sensuroidaan mm. lääketeollisuutta, rokotteita jne. koskevaa kritiikkiä. Kansalaiset käyvät käytännössä informaatiosotaa hallitsevaa pankkiirieliittiä ja heidän kansanmurhaa vastaan.
Rokotteista toistetaan sen tulon lisäksi myös yhtä asiaa: Minkälaiset välittömät vaikutukset ensimmäisistä piikeistä tulee. Ovatko myrkkypiikit ”turvallisia”.
Lääkärit ja ”asiantuntijat” eivät kyseenalaista ollenkaan edes sitä minkälaisia varsinkin pitkän aikavälin vaikutuksia myrkkypiikeillä on, kuten vaikutusta autismiin, hedelmällisyyteen ja lasten abortoitumiseen sekä immuunijärjestelmään ja minkälaisia neurologisia vaikutuksia niillä on aivoille.
Lääkärit ovat yksinkertaisesti joko tyhmiä tai epärehellisiä. Täytyy muistaa, että ennen teollistumista normaalin länsieurooppalaisen älykkyys oli noin 114 ja tuon ajan lääkärien ja professorien mahdollisesti jopa 130 pisteen luokkaa.
Autistiset ihmiset ihmiset saattavat yleisesti uskoa ”asioihin” kuten jos tutkimusten mukaan ei ole ilmennyt mitään suurempaa, ei ole hätää. He eivät välttämättä ajattele tämän pidemmälle.
Tohtori Edward Dutton on tuonut usein esille ihmisten tyhmentymistä ja sitä, että Flynnin vaikutus älykkyyteen on illuusio ja vaikka ihmisellä olisi nykyisin 114 pisteen älykkyys, hänen älykkyys voi olla heikompi kuin ihmisen älykkyys ennen teollistumista jolla oli 114 pisteen älykkyys, sillä juuri ihmisen looginen päättelykyky ja kyky tehdä havaintojen perusteella johtopäätöksiä on heikentynyt merkittävästi.
Dutton on tuonut esille myös kuinka mm. monet lääkärit ja korkeastikoulutetut ovat mid-wittejä, ihmisiä jotka luulevat olevansa älykkäitä ja tulevat ihmisten kanssa toimeen, mutta eivät todellisuudessa ole erityisen älykkäitä. Ennen teollistumista normaali länsieurooppalainen ihminen oli siis vähintään yhtä älykäs kuin nykyajan lääkäri. Ehkä älykkäämpikin.
Lue lisää:
Tuo toisto ja hypetys menee ihan markkinoinnin käsikirjan mukaan. Itse soveltaisin rokotusjärjestykseen ehdottoman tiukkaa intersektionaalisen feminismin mukaista järjestystä:
– Ensin rokotetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Pakolaiset, mustaihoiset ja vangit.
– Sitten tulee LGBT-väestö, homot, lesbot ja kaikki muunsukupuoliset.
– Hallituksen naisministerit.
Siinä vaiheessa kun teho-osastot ovat täyttyneet, pidetään tauko, jonka aikana voidaan haudata kuolleet ja saatu hoitokapasiteettia uusille rokotettaville.
– Rokotukset jatkuvat …
> ihmisiä jotka luulevat olevansa
> älykkäitä ja tulevat ihmisten kanssa
> toimeen, mutta eivät todellisuudessa
> ole erityisen älykkäitä
Älykkyyttä on monenlaista ja sen kysyntä on riippuvainen yhteiskunnan hetkellisestä rakenteesta.
Niinpä esimerkiksi sen, että lääkärikoulutukseen otetaan älykkyyden mukaan, seurauksena lääkäreiden on pakko tyhmistyä. Lääkärikunnasta puuttuu monia oleellisen tärkeitä toimijoita. Niitä ei voida älykkyyden mukaan valita. Systeemi vaan ei toimi ilman näitä terveyskeskusten „työmyyriä“. Niinpä on älykkäiden lääkäreiden pakko ottaa heidän roolinsa kantaakseen tai sitten vaan yksinkertaisesti palkataan valelääkäreitä.
Ehkä havainnollisempi on esimerkki, jossa vaihdan „älykäs lääkäri“ -termin tilalle „autistinen henkilö“:
Pari- kolmesataa vuotta sitten, kun teollinen vallankumous lähti vauhtiin, autisteille oli kova kysyntä. Teollisuus tarvitsi henkilöitä, jotka säännöllisesti ilmestyivät työpaikalle joka aamu kuudelta, tekivät kaksitoista tuntia yhtä ja samaa fyysistä liikettä kymmenentuhatta kertaa (vaikkapa kiersivät mutteria kolme ja puoli kierrosta myötäpäivään, tasan) – ja iloitsivat työstään.
Näin autisteille oli kova kysyntä, heitä arvostettiin ja palkkaakin maksettiin mukavasti, vaikka eivät aina edes osanneet pyytääkään.
Sitten ajat muuttuivat työvoiman rakenne muuttui, mutta autistit eivät kadonneet mihinkään. Ratkaisuna yhteiskunta ikään kuin tyhjästä loi heille kunnallisen viran. Yksi autisti suunnitteli millimetrin tarkasti lomakkeita, joita toinen autisti täytti yhtä suurella tarkkuudella ja täsmällisyydellä.
Näin autistit saatiin kunniallisesti työllistettyä muuttuneessa tilanteessa. Eihän heidän työnsä mitään tuottanut, mutta näin he saivat elantonsa „kunniallisesta työstä“ ja saivat nautinnolla tehdä sitä mitä parhaiten osasivat.
Mutta autistien tarve tuotannossa jatkoi vähenemistään ja samalla kunnat lihoivat lihomistaan, kun autisteja lappoi sisään ovista ja ikkunoista.
Nyt siirryimme muutamassa vuosikymmenessä informaatioyhteiskuntaan ja meillä on käsissämme autistiongelma. Jälleen kerran ja tällä kertaa ongelma on kertaluokkaa suurempi!
Mitä tehdä autisteille?
– Pitääkö heidän määräänsä alkaa jotenkin vähentämään.
– Win-win -ratkaisu: Eugeniikka 3.0
– Se tarkoittaa, että geenejä muutetaan suoraan kehossa rokotteita käyttäen, jonka seurauksena jälkeläiset ovat vähemmän autistisia kuin heidän vanhempansa olivat.
– Jos sitten mittatappiona merkittävä osa väestöä kuoleekin, niin sekin on voitto: ihmiskunnan määrä pitää joka tapauksessa vähentää murto-osaan nykyisestä.
Fakta on kuitenkin että kaikkien ihmisten älykkyys on laskenut. Ihmiset joita pidetään tarpeeksi älykkäinä lääkäreiksi ja asianajajiksi olisivat olleen normaaliälyisiä mm. viktoriaanisen ajan Englannissa ja tuolloin oli ihmisiä jotka olivat reilusti normaalia älykkäämpiä ja he olivat tuon ajan yläluokka.
EU haluaa myös tuhota nyt Britannian sekä brexit että koronahysterialla ja Ranska varsinkin joka on katkassu jopa rahtiliikenteen britteihin ja sitten vielä ilkkuu että EU:n alla britit olisi saanu kyllä apua. EU on täynnä itsenäisyyttä tuhoavia kiristäjiä, rikollisia ja kansanmurhaavia globalisteja.
Rokotteet on ihan hirvittävää taikauskoa. Miten joku lihakseen pistetty taikaliemi voisi antaa suojan jotain sairautta vastaan ? Taikauskoa mokoma puoskarointi.
Sairauden oire ei koskaan ole se sairauden syy. Rokote perustuu siis täysin idiottimaiseen tieteeseen. Lukekaapa rokotteiden historiaa – siihen se perustuu. Ensin otettiin nestettä lehmärokkopaiseesta ja kun kuviteltiin, että se paiseneste on sitä taudinaiheuttajaa. Mitä idiotiaa !
Sain vahvistuksen, että kyllä: Rokotteen idea perustuu historiallisesti siihen, että ruiskutetaan terveen ihmisen lihakseen neulalla sitä sairastuneen ihmisen taudin OIRETTA ja niin, se terve saa sitten immuniteetin sitä tautia vastaan. Eikö kukaan muu huomaa miten idioottimainen ajatus tämä on ? Taudin oireen kuvitellaan olevan se taudin syy. Eli syö flunssapotilaan räkää, niin saat immuniteetin. Tai ruiskuta neulalla sitä räkää lihaksiisi niin saat immuniteetin siihen räkärautiin. Tätä idiotiaa rokotteet on !
Täällä lisää tästä:
http://www.shotsoftruth.com/the-birth-of-the-living-virus-lie..html