Tässä kuvassa on hyvä sanoma. Jos naiset painaisvat kämmeniään yhteen aamuisin 50-100 kertaa kuvan osoittamalla tavalla ja vastaavasti vetäisivät käsiään ulospäin (kiinni pitänen) 50-100 kertaa aamuisin, niin moni nainen olisi ryhdikas vielä 40:säkin. Ennen vanhaan tämä aamujumppa tunnettiin, mutta nykynuoret eivät sitä enää tunne/tiedä.
Vapaa tiedonvälitys 102 vuotta Valko-Venäjällä. Uutistoimisto BelTA perustettiin 23. joulukuuta 1918 kun Venäjän telegrafitoimisto (ROSTA) avasi Valkovenäjän toimiston Minskiin.
– Belarusian news agency BelTA turns 102
Sosiaalinen konttiasuminen lisääntyy Puolassa. Kunnat ovat alkaneet siirtämään vuokrarästiläisiä kaupunkien ulkopuolella sijaitseviin konttikyliin. Yksi asuinkontti, jossa on yksi huone, kylppäri ja keittokomero maksaa 12’000 euroa.
– Polish town to house residents who don’t pay rent in containers
Nyt MdW (Marco) sait hyvän vaalimannekiinin: Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan. Hän nimittäin on antanut luvan kuvansa käyttämiseen Keskustan vaalikampanjassa.
– Koska Ylen, valtiollisen yhtiön toimitusjohtajan on oltava puolueisiin nähden tasapuolinen, tarkoittaa hänen kuvansa luovuttaminen Keskustalle sitä, että kuvaa saa nyt käyttää KUKA TAHANSA. Muutenhan viran edellytykset eivät mitenkään voi täyttyä.
– Ylen toimitusjohtaja ryntäsi mukaan keskustan imagokampanjaan
Joe Bidenin kymmenen suurinta osakkeenomistajaa. Luettelosta puuttuvat kokonaan pimeät lahjoitukset, koska niitä ei tarvitse ilmoittaa.
– Top Contributors, federal election data for Joe Biden, 2020 cycle
– Luettelossa on lisäksi 817 yli 100’000 usd lahjoittanutta.
1) Bloomberg LP – Michael Bloomberg – $56,796,137
2) Future Forward USA – largely Dustin Moskowitz – $29,917,229
3) Priorities USA/Priorities USA Action – Hillary backers – $25,841,199
4) Asana – Moskowitz & Rosenstein – $21,937,902
5) Sixteen Thirty Fund – dark money – $19,874,655
6) Democracy PAC – George Soros – $19,000,000
7) Senate Majority PAC – Democratic billionaires – $12,371,874
8) American Bridge 21st Century – largely Soros – $10,260,573
9) Paloma Partners – Donald Sussman – $9,016,248
10) Euclidean Capital – James Simons – $7,006,805
11) Defending Democracy Together – Republican billionaires – $6,776,862
Ehdotus laittomalle lehdelle.
Nyt kun olette menossa joululomalle tai muuten elpymään niin siinähän on mahdollisuuksia useammallekin „päivä päätoimittajana“ performanssille.
– Mallia voi ottaa Reetta HumbhBugista [englanniksi humbug].

Järkyttävä vaalipetos Pennsylvaniassa. 19 vuotta vankeutta odotettavissa! Mies äänesti Trumpia kuolleen äitinsä nimissä. Satiinhan se rikollinen lopulta kiinni. – Kaikki hyvin. Hajaantukaa.
– Massive Election Fraud Real: Pennsylvania Man Charged with Registering Dead Relatives to Vote for Trump