
Laittomalla Lehdellä on alusta asti ollut englanninkielinen osio, joka on saanut paljon kiitoksia uraa uurtavista jutuistaan. Esimerkiksi Pizzagate-kartta ja Jeffrey Epsteinin aikajana olivat niin ainutlaatuisia, että molemmista kohistiin maailmalla. Niihin onkin linkattu maailmalla lukuisia kertoja eri vaihtoehtomedioissa.
Nyt kun poliisivaltio on koronahysterian ja Amerikan vaalivilpin takia yhä lähempänä on aika laajentaa englanninkielistä palvelua aivan uudella julkaisulla. Perussivusto on nyt valmis, joskin sitä tullaan vielä kehittelemään monin tavoin. Päämääränä on julkaista 5-10 juttua päivässä.
Julkaisussa käytetään enemmän ns. kristillistä kieltä kahdesta syystä. Toisaalta Amerikassa konservatiivit ovat tottuneet siihen ja toisaalta juuri siihen pitäisikin pyrkiä. Meidän kaikkien – kristittyjen, pakanien ja ateistien – on lähdettävä totuuden ristiretkelle. Totuus on pyhä ja suvakit ovat mielisairaan demonisia satanisteja. Oikeasti.
Käy tutustumassa! Klikkaat vain Laittoman Lehden yläkulmissa olevaa Amerikan lippua tai alla olevaa kuvaa.

Jumala voittaa vielä mielisairaat satanistipedofiilit. Deus Vult!
On aika. Jerusalemiin. Deus Vult!
Kristinusko on nousemassa ja tulossa takaisin. Jumala ja kristittyjen perheet voittavat vielä satanistit!
Kirjoittakaapa ”vahingossa” kuvahakuun Desu Vult…
Kristinuskolla ja etenkään Jeesuksella ei ole mitään tekemistä tämän sivuston kanssa. Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta.
Kristinusko ja etenkään Jeesuksella ei ole mitään tekemistä tämän sivuston kanssa. Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta.
Jeesus ei aina kääntänyt toista poskeaan. Koronkiskurit, valehtelijat ja keinottelijat ajettiin ulos ruoskan kanssa. Jeesus itse myös opetti, että se jolla ei ole miekkaa, myyköön viittansa ja ostakoon miekan itselleen.