
Laiton Lehti kertoi kuinka Trumpin kannattajat väkivallattomasti tunkeutuivat kongressiin protestoimaan presidentinvaalien väärennettyjen äänten laskemista.
Video: Hetki, jolloin kongressia ympäröinyt poliisimuuri murtui
Trumpin kannattajat pääsivät kongressiin sisälle, mutta sen silloin yhtä naista ammuttiin.
Ei ollut kuitenkaan varmaa kuka naisen ampui, vaikka asiasta poliisia epäiltiinkin.
Nyt Infowars on julkaissut videon, jossa selvästi näkee kuinka väkivallattomasti liikkunut nainen oli kiipeämässä oven ikkunan läpi, kun poliisi ampui häntä. Nähtävästi vieläpä selkään.
Tässä kuvassa nainen on kiipeämässä sisään ovi-ikkunasta. Samalla hetkellä poliisi ampui häntä kuolettavasti.
Katso itse video:

Eniten ihmetyttää se että kuului poksahdus joka ei ole arskallee tyypillinen mutta ei oikein pistoolillekkaan. Eikä videon kuvissa näkynyt reikää etupuolella mutta takapuolikaan ei ”pölähtänyt”. Joten, mistä se ”luoti” tuli ja minne se meni?
Toisaalta, miksi sotilaat olisivat päästäneet naisen noinkin pitkälle ja kuka rikkoi ikkunan josta se koitti sisään?
Taitaa olla taas kunnon lavastus käynnissä. Huutoa ja sähläämistä ja kameran heiluttelua.
Pää pitää olla aika syvällä Trumpin perseessä jos tämä touhu näyttää väkivallattomalta.
Ainoat jotka käytti väkivaltaa eli lahtasi ihmisiä oli Trumpin vastustajat. Aika Kiinan kommunistipuolueen kannattaja pitää olla jos ei usko vaalivilppiä vaikka todisteet on olemassa.
Nyt voi sanoa suoraan, että juttunne ovat mielisairaita. Hoitokin on jo myöhäistä.
Kohta kaatuu marsun mielisairaat ja harhaiset sivut.
Marin lähettää Suomen puolustusvoimat siis YLE:n intin häätämään patriootit vex. Varoitus: tämä Oy Yleisradio Ab;n ”Inttistooreja” radio-ohjelman promokuva voi aiheuttaa reaktioita. Se voi esim. joko naurattaa, itkettää tai ihan molempia samaan aikaan. https://images.cdn.yle.fi/image/upload/ar_1:1,b_auto:predominant_gradient:4,c_pad,d_yle-areena.jpg,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco,w_720/v1609769993/13-1-50725317-1609766978017.jpg
Marcolle: https://areena.yle.fi/1-50725713
No tuo nainen saa kyllä syyttää ihan itseään. Ihme ettei ammuttu usempaa. Marcokin tiedät että jos tunkeutujat (lue terroristit) olisi olleet eri värisiä niin kohtelu olisi ollut paljon karumpaa.
Mikset Marco kirjoita siitä miksi capitolin poliisit päästivät huligaanit niin helposti sisään? Ja ottivat selfieitä näiden kanssa?
Nyt marco ne trump-lasit pois päästä.
Näin käy, kun aikansa häiriköi järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Sinun on Marco hyvä muistaa se.
USA:n kongressin valtaus -näytelmä oli antifan lavastama falseflag!
This Video Seems To Sum Up What Is Really Going On!!!
https://www.bitchute.com/video/ow754N7SvPtG/
https://www.naturalnews.com/2021-01-06-staged-viking-who-stormed-capitol-building-blm.html
protests infiltrated by ANTIFA,.. it’s a Marxist ploy that has been used for over a century.
Se ammuttu nainen on ELOSSA. Koko homma oli LAVASTUS !
https://www.brighteon.com/22375a2f-1f93-44fe-8fb5-4a2d0b27298c