Korkeisiin virkoihin EU:ssa on täysin mahdotonta päästä, jos ei etukäteen luovuta itsestään raskauttavia todisteita noille valitsijoille, jotka itsekin ovat päässeet virkaansa samalla tavalla.
Tällä tavalla edustajamme eivät edusta kenenkään muun kuin kiristäjänsä etuja. — Hetkinen. Eihän EU edes väitä edustavansa kansaa. Päättäjien valintaprosessi on sellainen, että kansa ei vahingossakaan pääse vaikuttamaan henkilövalintoihin.
– EU:n hallintomalli on esimerkkinä, jonka mukaan on tarkoitus muodostaa maailmanhallitus.
Ukrainassa on isoja lapsikasvattamoja, joissa ulkomaisia päämiehiä juoksutetaan toinen toisensa jälkeen. Nämä seksileikit videoidaan tulevia kiristysoperaatioita varten.
– Aivan korkeimmalla poliittisella tasolla lapsikauppiailla on toimitukset suoraan kotiin.
– Samoin jätehuoltokin; se hoidetaan hygieenisesti jälkiä, todisteita ja todistajia jälkeen jättämättä.
Tähän kurjaan tilanteeseen ja itseään ruokkivaan kierteeseen on olemassa ulospääsy: kiristämisen laillistaminen. Se että kiristäminen kielletään kansalaisilta mutta sallitaan “kansallisen turvallisuuden” nimissä tietyille tahoille, vain tekee kiristämisestä erittäin kannattavan bisneksen. Varsinkin, kun kiristettävän ei tarvitse maksaa lunnaita omista rahoistaan.
– Defending the Blackmailer — Miksi laillisesta toiminnasta, vaikenemisesta sananvapauden tarkoittamassa mielessä, rangaistaan kansalaisia, mutta ei isoja kihoja?