
Pahimman matuaallon aikana järjestettiin satoja mielenosoituksia. Kokonaisuudessaan ne olivat erittäin hyödyllisiä herättelemään Suomen kansaa.
(Joka tosin ei vieläkään herännyt, koska se edellyttää syvää talouslamaa. Suomalainen mies ei nouse sohvaltaan paitsi, jos kaljarahat jää saamatta. Onneksi suuri lama on tulossa kovaa vauhtia noin 1-3 vuodessa. Tai ehkä nopeamminkin, koska koronasulut vain nopeuttavat sen tuloa. Feikki koronapandemia kehitettiin juuri sen takia, että talouslamaa ei pistettäisi rahaa tyhjästä luovien yksityisen pankkikartellin piikkiin, vaan feikkikoronan piikkiin.)
Mielenosoituksilla on kuitenkin yksi huono puoli: Mielenosoituksen järjestäjät joutuvat olemaan yhteydessä poliiseihin. Käytännössä usein vaihdetaan puhelinnumeroita ja kerrotaan mielenosoitusjärjestelyistä ja mahdollisista turvallisuusuhista.
Käytännössä poliisi kuitenkin yrittää saada mielenosoituksen järjestäjää/turvamiehiä poliisin vasikoiksi.
Ensin poliisi yrittää kaveerata ja yllyttää puhumaan kaikenlaista yleistä. Näin sitten vähitellen kohde käännetään vasikaksi. Välillä henkilö ei itsekään tajua olevansa vasikka, mutta monet lähtevät innokkaasti vasikaksi.
Usein nämä vasikat ovat ylpeitä vasikkamaisuudestaan. He kuvittelevat olevansa ”lain ja järjestyksen” puolella. Lisäksi
Jotkut vallanhimoiset vasikat sitten käyttävät poliisia sabotoimaan toisia kansallismielisiä ja näin pääsevät korkeampiin asemiin. Tässä poliisi auttaa mielellään.
Yleensä tämä operaatio järjestetään niin, että vasikka selittää poliisille olevansa huolissaan jonkun kansallismielisen ”radikaalisuudesta”. Näin vasikka yrittää myös vähentää oman omatuntonsa kolkutusta.
Laittoman Lehden päätoimittaja Marco de Wit on järjestänyt reilusti yli 100 mielenosoitusta, joten hän jos kuka voisi olla poliisin vasikka. Mahdollisuuksia olisi ainakin ollut valtavasti.
Kaiken lisäksi Marco on kirjoittanut (tosin vain julkisiin lähteisiin perustuvan) kirjan Vaino ja terrori Suomen kansallismielisessä liikkeessä. Laiton Lehti on julkaissut siitä monia osia ja luvannut lopulta julkaista kaikki osat.
Vaino ja terrori Suomen kansallismielisessä liikkeessä -kirjan johdanto
Kirjassaan Marco on kertonut niistä kansallismielisistä, jotka yrittävät *väkivaltaisen* vainon avulla syrjäyttää kilpailijoitaan ja vallata puolueita.
Nyt on tullut tietoon, että Marco on jopa lähettänyt kirjan poliisille!
Miksi? Se selviää Laittoman Lehden Uutisissa, joka tulee suorana lauantai tai sunnuntai iltana.
Ohjelmassa puhutaan kansallismielisestä kentästä ja SKE-oikeudenkäynnin mystisistä viime käänteistä. Tämä siitä huolimatta, että Marco on luvannut Laittoman Lehden pysyvän hiljaa näistä aiheista ennen vaaleja.
Laiton Lehti ei halua haitata edes kieroilevien väärentäjä-, alkoholisti- ja pirinistikansallismielisten vaalikampanjaa. Eikä edes poliisivaltiopersujen.
Niinpä lähetys tehdään suorana D-Livessä, jossa on chatti käytössä. Video katoaa D-Livestä itsestään parissa päivässä. Luultavasti sen tulevat näkemään vain ne, jotka muutenkin tietävät kansallismielisen kentän tilasta. Videota ei saa kopioida ja julkaista ainakaan ennen vaaleja. Jos julkaisee, niin sitten poikkeuksellisesti tullaan vetoamaan tiukasti tekijänoikeus- ja rikoslainsäädäntöön plagioitsijaa vastaan.
Jos haluat saada ennakkovaroituksen suoran lähetyksen alkamisesta, niin tilaa Marcon D-Live-kanava.
Lue lisää:
Marco de Wit pedofiili? Kuvia suhteesta alaikäisen kanssa?! (K18)
Vitun Geurt. Kun nään sut niin pataan tulee.
Jorma, älä ole lapsellinen nimimerkin takaa huuteleva läjä. Koita edes omalla nimellä avautua. Sua häpee kaikki.
”Lähetystoiminta kiellettiin vuonna 1939, laitteet takavarikoitiin ja radioamatöörit palvelivat sodan aikana (1939–1945) erityistehtävissä. Radioamatöörejä palveli eversti Reino Hallamaan radiotiedusteluyksiköissä eri tehtävissä: suunnitellen mm. kaukopartiomiehille pienikokoisen kannettavan, Kyynel-nimisen, lähetinvastaanottimen.”
🇫🇮
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyynel_%28radio%29
🇫🇮
”Ensimmäiset kurssit sähkötysradion käyttöön aloitettiin joulukuussa 1939 Tuusulassa Syvärannan lottaopistolla.”
🇫🇮
https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4hk%C3%B6tys
🇫🇮
”Sähkötys eli morsetus on viestintämenetelmä, jossa viestejä siirretään morseaakkosina, pisteistä ja viivoista koostuvina merkkeinä.”
🇫🇮
http://putkiradiomuseo.fi/sotaradiot/Kyynelteksti.pdf
🇫🇮
KANTAMA: ”0-30 ja 100-600 km. 30-100 km:n etäisyydellä oli avaruusaallonominaisuuksista johtuva ”mykkä” alue”
🇫🇮
https://vuosaarilehti.fi/2021/01/14/miksi-kyynelradion-signaali-uikutti/
🇫🇮
”Jatkosodassa vapaaehtoisista heimoveljistämme muodostetun Jalkaväkirykmentti 200:n, JR200, vahvuus oli noin 3 300 miestä.”
🇫🇮
http://oh3abn.net/sivut/wp-content/uploads/polaris/Kynel%20M10.pdf
🇫🇮
”Kyynel radiot kehitettiin koko sodan ajan M10 mallin ansiosta oli saatu yhtenäinen paketti joka oli helpomppi kuljettaa mukan ku oltiin 200 –300 km vihollisten maan sisälle ja räjäytettiin mmMurmanskin radan sillat”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirovin_rata#/media/Tiedosto:JR45_crossing_Murmansk_railway.jpg
🇫🇮
https://sotaveteraanit.fi/tammenlehva/wp-content/uploads/sites/2/2016/03/Historiikit_2017.pdf
🇫🇮
Sivu 7 ”Muistakaa, heille kallis on maa…”
🇫🇮
https://joukkosieessa.fi/index.php/sodan-aika/jatkosota/hyokkaysvaihe/tammikuu-1942/
🇫🇮
”Hyökkäys saatiin torjuttua kello kolmeen mennessä, mutta päivän aikana kadetti Lindh kaatui luodin osumasta päähän.”
Linuxin pakettivarastosta löytyy useita helppokäyttöisiä ohjelmia morse, hamradio, fax, gnuradio ym käyttöön. Hyvin voi harjoittelun aloittaa vaikkapa yksinkertaisella käsikapulalla ja siitä edetä erilaisten salaustekniikoiden taitajaksi.
– Tiedonsiirtonopeus on mateluvauhtinen, mutta ohjelman voi “jättää lähettämään”.
– Useita lähettimiä voi yhdistellä vaikkapa kavereitten kanssa (relay)verkoksi.
– Kannattaa opetella myös viestien salaaminen. Linux auttaa tässäkin. Siitä on varmasti hyötyä, kun informaatiosodan eturintama sattuu kohdalle.
– Perinteisessä dataverkossa olet jatkuvan vakoilun kohteena.
Kirpparilta vaan hakemaan fax-laite ja käsikapulat niin pääsee “digitaalisen hamradion” makuun.
Niin, ja vielä. Käytä Tor-selainta jo heti alussa, kun haet tietoa radiotaajuusverkoista. Muuten joudut informaatiosodassa potentiaalisten vihollisten rekisteriin.
https://www.hamradio.com/
🗼📠
https://forums.qrz.com/index.php?threads/fax-machine-ham-radio.177707/
🗼📠
http://hamfax.sourceforge.net/
🗼📠
https://www.scs-ptc.com/en/Home.html
🗼📠
https://www.eham.net/reviews/view-product?id=252
🗼📠
https://www.landfallnavigation.com/scs-pactor-radio-modem-scs-ptc-iii-usb.html
Sinäpä sen sanoit. Mutta voi kristuksen vittu, jos ei niitä miekkareita kohta ala näkymään! Mikä helvetti maksaa mennä torille megafonin kanssa, Göört? Huuhtanen on tehnyt jo useamman korollan vastaisen pikamiekkarin!!! Oletko kateellinen???!??!?!??!?!???