Marco de Wit 30 tammikuun, 2021

 

 

Lukija kirjoittaa:

 

Alla olevassa videossa tohtori Edward Dutton käy läpi miten neuroottiset mielisairaat ovat päässeet valtaan, osittain myös Kevin Macdonaldin kuvaileman kritiikin kulttuurin avulla.

 

Fanaattisen uskonnollisella tarmolla elävät mielisairaat neurootikot elävät jatkuvasti hermoromahduksen partaalla ja vaativat koko ajan muita tekemään heille myönnytyksiä, koska suurin osa väestöstä ei halua ongelmia ja on ollut helpompi antaa heille periksi kuin ryhtyä vastustamaan heitä. Mielisairaat suvakit ja myös vieraat kansat ja rodut eivät ole kuitenkaan lopettaneet, vaan he ovat menneet vaatimuksissaan aina pidemmälle ja vaatineet lisää.

 

Dutton kertoo kuinka tämä strategia on toiminut kunhan mielisairaiden ja vieraiden kansojen ja rotujen vaatimuksien suhde on ollut juuri oikea, jolloin vaatimuksille on ollut helppo antaa periksi ja mm. mielisairaita on haluttu miellyttää ja välttää ongelmat antamalla heille periksi. Esimerkiksi laktoosi-intoleranteille on annettu periksi vaikka heitä on vain 3 prosenttia väestöstä ja sama on alkanut tapahtumaan lihan syömisen ja kasvisruoan kanssa. Dutton kertoo kuinka näiden epävakaiden sekopäiden ja muiden ryhmien vaatimukset eivät tule koskaan loppumaan, vaan he keksivät aina uuden asian josta valittaa, koska he elävät jatkuvasti hermoromahduksen partaalla ja he hermostuvat aina jostain uudesta asiasta.

 

Dutton ehdottaa kuinka länsimainen sivilisaatio voidaan vastaavasti pelastaa:

1) Työntää mielisairaat suvakit ja etniset ryhmät liian pitkälle käytöksessään ja vaatimuksissaan, koska heidän strategiansa toimii jos heidän vaatimustensa suhde on oikea ja jos heistä pidetään jollain tasolla, kun taas ryhtymällä polttamaan ihmisten taloja, autoja, yrityksiä, tuomalla kumipukuisia transuja kouluihin ja lastentarhoihin, tuomalla pakollista kasvisruokaa asevoimiin, tuomalla mielisairasta ilmastohysteriaa, monikulttuurisuutta, suvakkiutta jne. kouluihin ja erilaisia transuja ja mielisairaita kiintiöinä.

 

2) Käyttää samaa strategiaa kuin vihollisemme. Dutton ehdottaakin pyhää sotaa perustuen tiukkaan moraaliin ja radikaaliin kansallismielisyyteen, joka alkaa puskemaan muutosta yhä enemmän ja enemmän toiseen suuntaan, jolloin sohvaperunoiden ja keskitien cuckservatiivien on vain helpompi antaa vaatimuksille ja muutoksille periksi, jolloin pyhä sota jatkaa etenemistään. Dutton muistuttaa, että kuten mielisairailla suvakeilla, strategian suhteen pitää olla juuri oikea, eli vanhoilliskristittyjen ja radikaalien aitokansallismielisten pitää näyttää sopivan tutuilta, turvallisilta ja miellyttäviltä vaihtoehdoilta, jolloin ihmisten on helpompi vain antaa periksi ja palata tuttuun ja turvalliseen elämäntapaan. Ihmiset kokevat heidät kuitenkin jollain tasolla miellyttäviksi, jolloin heitä halutaan miellyttää ja heille halutaan lopulta antaa periksi ja näin välttää ongelmat.

 

Dutton siis ehdottaa käytännössä kovaa polarisaatiota, jossa mielisairaat ja muut pyhän sodan viholliset pusketaan yli rajojensa ja samalla pyhän sodan toinen rintama etenee kohti tervettä ja turvallista tiukkaa kansallismielisyyttä ja vanhoilliskristillisyyttä.

 

Ihmisten on helppo palata tuttuun, turvalliseen ja luonnolliseen hyvin perhekeskeiseen ja korkean moraalin, sekä korkean luottamuksen kristittyyn yhteiskuntaan ja he voivat antaa herkästi periksi tällaiselle, kun taas mielisairaiden sekopäisellä yksilökeskeisellä, luonnottomalla heteroperhevastaisella, yhtenäistä yhteiskuntaa vastustavalla satanistisella yhteiskuntamallilla ei nähdä olevan tulevaisuutta.

 

Radikaaleille kansallismielisille ja vanhoilliskristityille tullaankin antamaan pyhässä sodassa periksi, koska sopeutuvat ihmiset kokevat, että heidän vaatimuksilleen on vain helpompi antaa periksi.

 

 

 

 

 

4 thoughts on “Tohtori Dutton: Mielisairaita suvakkeja vastaan tarvitaan Pyhä Sota

  1. Täysin mielisairasta. Kun tätä roskaa tarkastelee koko olemassaolonsa ajalta huomaa, että jutut ovat koventuneet ja tulleet yhä sairaamiksi aika tasaisesti lopussa kiihdyttäen. Johtuuko se siitä, että kun lukijat vähenee, niin jutut pitää tehdä hurjemmiksi. Vai siitä että kirjoittajien psykoosi syvenee, vai molemmista…vai…

  2. Mielisairasta menoa vastaan pitää taistella kaikin voimin.Mädättäjiä riittää eri yhteiskunnan alueilla.Esimerkiksi koululaitos.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*