Marco de Wit 1 helmikuun, 2021

 

Useissa eri maissa on alettu järjestämään suuria mielenosoituksia ihmisten oikeuksien riistoa ja poliisivaltiota vastaan koronahysterian varjolla. Paitsi Suomessa!

 

Suomi on ainoa maa jossa ihmiset eivät kunnolla nouse vääryyttä, poliisivaltiota ja perusoikeuksien riistoa vastaan.

 

Suomalaiset sohvaperunat eivät taatusti saa itseään sohviltaan ylös vaikka muissa maissa ihmiset ovat lähteneet kaduille puolustamaan vapautta ja perusoikeuksiaan poliisivaltiota ja koronahysteriaa vastaan.

 

Vasta tuleva valtava talousromahdus herättää jopa sohvaperuna-suomalaiset ja sekin vain kun omaan lompakkoon sattuu, tulee nälkä ja jano! Perusoikeuksistaan, vapaudestaan ja jälkeläisistään suomalaiset sohvaperunat eivät välitä pätkääkään.

 

Valtamedia on täysin hiljaa mielenosoituksista ja keltaliiveistä, koska globalistit ja eliitti ovat aina tienneet, että syntynyt kapina lähtee herkästi leviämään kulovalkean tavoin ja EU hajoaa lopullisesti. Nyt EU:ta yritetään pitää vielä raa’alla väkivallalla, propagandalla ja poliisivaltiolla kasassa, mutta ihmiset ovat jo päättäneet haluavansa elää vapaina ja EU:llä ei ole edes teoreettista tulevaisuutta, vaan se elää loppunsa alkua ja romahdus tulee ennen pitkää. Nyt vain odotetaan koska EU romahtaa, kuten kävi saman pankkiirieliitin perustamalle Neuvostoliitolle.

 

 

 

No, on Suomessakin ainakin jotkut alkaneet tekemään. Helsingissä oli yritystä, kun järjestettiin muutaman kymmenen henkilön miekkari koronarajoituksia vastaan.

 

Kuvassa linkki Hesarin juttuun

 

 

Tehokkaiden mielenosoitusten järjestäminen olisi helppoa, jos vain tahtoa löytyy. Ei tarvita edes järjestäjää. Tarvitaan vain pari vapaaehtoista koordinaattoria ja solumalli. Tätä mallia vasemmisto on käyttänyt erittäin tehokkaasti monia vuosia.

 

Samalla savustettaisiin myös myyrät ulos. On vaikea kuvitella mitään muuta syytä vastustaa solumallin mukaisia mielenosoituksia kuin myyräily. Ne, jotka haluavat väkisin jatkaa miekkareiden järjestämistä vanhalla tuhoon tuomitulla virallisella tyylillä pelaavat poliisin pussiin joko terminaalista tyhmyyttään tai maksusta myyräillen.

 

Kuvitelkaapa, jos koronahysterian vastainen mielenosoitus järjestettäisiin solumallisesti. Ihmisiä vain ilmestyisi tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan. Edes puheita ei tarvittaisi, vaikka toki jotkut voivat tuoda oman megafoninsa mukaan.

 

Mitäs muka poliisi voisi tehdä tässä tilanteessa? Ihmiset vain hengailisivat ja sanoisivat vain katsovansa mitä tapahtuu. Ihmisten ei edes tarvitsisi olla missään kasassa, koska poliisi kuitenkin hajoittaisi sen. Ihmisten kannattaisi olla useassa ryhmässä esim. Narinkkatorilla, jolloin poliisin olisi mahdotonta tietää kuka kuuluu mielenosoittajiin, ohitsekulkijoihin tai sattumalta paikalle pysähtyneisiin katsojiin.

 

Tällöin jotkut aktivistit voisivat esim. jakaa koronahysterian vastaisia mainoksia ihmisille. Tätäkin poliisin olisi vaikea estää.

 

Jotkut rohkeimmat voisivat lisäksi puhua vuorotellen eri paikoissa megafoniin. Tietysti poliisi käy tällaisten ihmisten kimppuun, mutta sitten toisalla puolella Narinkkatoria voisi toisesta ryhmästä ilmestyä megafoniin puhuja. Poliisi saisi juosta ympäri Narinkkatoria estämässä ihmisiä puhumasta.

 

Asian voisi myös tehdä poliisille vielä vaikeammaksi puhumalla ilman megafonia, mutta kuvaajalle.

 

Tämä kaikki saisi myös ihmiset kiinnostumaan entistä enemmän mitä tapahtuu. Poliisi olisi voimaton, kun kymmenet ihmiset olisivat toisistaan hieman erillään olevissa ryhmissä. Lopulta poliisin ehkä pitäisi tyhjentää koko Narinkkatori, mutta se vasta saisikin ihmiset raivostumaan ja kiinnostumaan asiasta. Seuraavissa miekkareissa paikalla olisi sitten jo satoja ihmisiä.

 

Tämän kuvion voisi sitten toistaa vaikka joka viikko.

 

Solumiekkari on erittäin tehokas toimintatapa, jota polpo ei kerta kaikkiaan pysty estämään.

 

Miten kansannousu järjestetään? Soluilla!

 

 

 

6 thoughts on “Koronahysterian vastaiset mielenosoitukset jatkuvat Euroopassa. Suomessakin yritystä?

  1. Käynnissä on moninkertainen sionistien ja globalistien suunnitelmallinen ja tietoinen kansanmurha. Valkoiset on päätetty murhata ja eliminoida totaalisesti. Viimeinen naula arkkuun on ollut se, että ensin murennetaan ja keskitetään työpaikat ison rahan globalisteille, sekä siirretään ihmiset eri tavoin muutamaan suurimpaan kaupunkiin orjiksi ja nyt eliminoidaan pienet ja keskisuuret yritykset. Lopulta suuret globalistiset yritykset ja pankit hallitsevat kaikkea totaalisesti. Tähän kaikkee. Tarvitaan myös tiukka poliisivaltio tukahduttamaan kapinat ja pitämään kansalaiset orjina. Pankkiirit tullaan vielä saamaan erittäin koville tuomioille, vaikka he vielä hallitsevat poliitikkoja, virkamiehiä, poliiseja ja tuomioistuimia. Vielä tällä hetkellä nämä pedofiili-satanistit naureskelevat, mutta eivät pitkään.

  2. Avi ja THL päättävät nykyään ihmisten perusoikeuksista aivan ilman mitään syytä? He ovat suuren rahan ostamia kumileimasimia.

  3. Niin siis siinä Kansalaistorin mielenilmaisussa vetäjänä käsittääkseni oli mm. Juha Korhonen, ja pääpointtina siinä oli; jos Suomessa on media ja eräät vaikuttajatkin paheksuneet poliisin otteita Venäjän Navalnyi-miekkarien/mellakoiden yhteydessä. Ja on tunnuttu aivan kuin suitsutettavan kuinka paljon porukkaa on ollut Venäjällä liikkeellä .. Ja siinä onkin eräs k…a sitten jo unohtunut sivuseikka ? Nyt tuo Kansalaistorin porukka, muutama kymmenen henkeä, päätti osoittaa onko se sitten Suomessa ihailtavaa jos poliisi tulee porukalla paikalle. Rauhanomaista kokoontumista estämään, k:n varjolla ? Korhosta käyttivät putkassa ja sakkojakin tuli muutamille. Reformistudion ja Janus Putkosen verkkostudion eilisillä lähetyksillä lisääkin aiheesta.

  4. Suomalaiset toimii yleensä järkevästi ja erilaiset salaliitto-teoriat ei suurta suosiota saa. Suomessa myös ymmärretään, että rajoituksia tarvitaan Koronan taltuttamiseksi, kunnes riittävä osa väestöstä on rokotettu. Jos Suomessa järjestettäisiin rajoituksia vastustava mielenosoitus, tulisi paikalle lähinnä rähinöitsijöitä ja älykääpiöitä.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*