Marco de Wit 23 helmikuun, 2021

 

On helppoa arvata mihin suuntaan Suomen poliisi kehittyy. Ei tarvitse muuta kuin katsoa Ruotsia ja muita länsimaita.

 

Kuvassa Britannian poliisi selittää, että epäystävällisyys vähemmistöjä kohtaan on rikos.

 

Kohta Suomessakin nähdään samanlaisia ”tiedostuskampanjoita”.

 

Samaan aikaan Britannian poliisipäällikkönainen selittää, ettei poliisilla ole aikaa tutkia murtovarkauksia.

 

 

 

 

 

 

5 thoughts on “Superpolpo tulossa Suomeen

  1. Maanpettureille ja kansanmurhaajille tullaan lopulta jakamaan erittäin ankaria tuomioita. Suomessa on ollut kymmeniä vuosia korruptiota, mutta nykyinen hallinto houkuttelee vieläkin enemmän mielisairaita ja psykopaatteja, koska he tietävät etukäteen, että he saavat tehdä pahuutta ja levittää satanismia. Tällainen yhteiskuntajärjestelmä houkuttelee erityisen paljon pahoja ihmisiä, kun he tietävät mikä valta heille annetaan ihmisiin! Poliittinen poliisi on vielä erittäin röyhkeä ja erittäin ylimielinen rajattomasta vallastaan, mutta ankarat tuomiot tulevat lopulta.

    1. Oikeessa olet, mutta tää nykyinen valta on myös aika vaikea kitkeä, kun kaiken lisäksi lähes puolet ihmisistä on niin tyhmiä, että kannattaa sitä. Ovat varmaan väestöstä se keskimääräistä tyhmempi osa, koska puolethan on keskimääräistä tyhmempiä ja nää nykyhallinnon kannattajat eivät kyllä ole mitään älykköjä.

  2. Ei rikoksia saada tutkia kunnolla, koska tulisi rasistisia tutkintoja ja tuomioita. Tutkinnat ja tuomiot pitää ”tasavertaistaa”, eli lopettaa ja tutkia vain valkoisia.

  3. Jos valkoiset kristityt olisivat jo keskiajalla noudattaneet Japanin mallia niin ei olisi tulossa super-Polpoa ja entistä riistävämpiä rikollisia pankkeja. Nykyinen tilanne johtuu pitkälti valkoisten luontaisesta heikkoudesta, siitä että kaikilla pitäisi olla oikeudet ja kaikkia kohtaan pitäisi olla reiluja. Tämä on kostautunut valkoisille, sillä vihollinen ei anna sääliä ja armoa.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*