
Laiton Lehti on ollut toiminnassa jo kohta kolme vuotta! Niinpä silloin tällöin julkaisemme parin vuoden parhaita juttuja. Varsinkin sellaisia, jotka ärsyttävät feministejä ja muita suvakkeja.
1980-luvun alussa tehty BBC:n Ei Yhdeksän Uutiset -ohjelmassa esitetyt sketsit herättivät silloin suurta raivoa feministeissä.

Varsinkin alla oleva jalkapallosketsi vaadittiin poistettavaksi.
Kultaisella 80-luvulla ei kuitenkaan juuri kukaan välittänyt feministien vaatimuksista.
Ei edes BBC:ssä.
Kyllä naiset tietävät varsin hyvin miksi miehet tulevat katsomaan naisten jalkapalloa, lentopalloa ja rantapalloa. Voi sitä sikailla herrasmiesmäisestikin ja antaa tyttöjen pelata rauhassa.
Niin, feministit huutaa kurkku suorana kun naisurheilijat saavat vähemmän palkkioita kuin miesurheilijat. Vaikka he eivät itse kuitenkaan tue naisurheilijoita ostamalla pääsylippuja ja/tai fanituotteita. Eivätkä tue ostamalla heidän mainostamiaan tuotteita.
Sitten kuitenkin ovat katkeria kun miehet käyvät katsomassa kisoja. Otetaan nyt esim. ampumahiihto… makuupaikalla tulee katsottua muutakin kuin niitä osumia.