Marco de Wit 31 maaliskuun, 2021

 

 

Mitään pandemiaa ja tappavaa kulkutauti ei todellisuudessa ole olemassa.

Ihmisiä jotka uskovat tällaiseen tappavaan kulkutautiin ja pandemiaan on kuitenkin kolmea tyyppiä:

 

1. Sekopäät

Aidosti mielisairaat ja kehitysvammaiset ihmiset:

Nämä ihmiset ovat aidosti mielisairaita ja jollain lailla evolutiivisesti poikkeavia yksilöitä. He kärsivät mm. erilaisista hyvinkin vakavista hermostuneisuusoireyhtymistä, skitsofreniasta, autismin muodoista jne. He ovat aidosti pelästyneet kun valtamedia, poliitikot ja virkamiehet toistavat koko ajan tappavan viruksen ja pandemian leviävän ja tappavan joka puolella, vaikka se ei oikeasti tapakkaan ketään, eikä kenelläkään oikeastaan edes ole sitä. Tämä on pelkkää mielisairaiden vainoharhaa ja kuvitelmaa.

 

2) Sopulit

Suurin osa ihmisistä ei osaa itse muodostaa itsenäisesti omia mielipiteitään, vaan he tekevät sopulimaisesti aina mitä joku muu tekee, oli se sitten kuinka typerää tahansa. He kulkevat orjamaisesti maski naamalla ja antavat korona-anaalinäytteen vain media siihen kehottaa.

He eivät kyseenalaista virallisia väitteitä, vaikka kukaan ei kuole väitettyyn tappavaan kulkutautiin tai pandemiaan ja oikeastaan kenelläkään ei edes ole sellaista. He tekevät aina mitä joku riittävän vaikutusvaltainen ja radikaali taho ohjaa tekemään.

 

3) Eliitti

Kolmas ryhmä on hallitseva pankkiirieliitti, rikkaat liikemiehet, johtavat poliitikot ja virkamiehet. He tietävät, ettei mitään tappavaa kulkutautia tai pandemiaa ole olemassakaan, mutta he hyötyvät hysteriasta, paniikista, poliisivaltiosta ja perusoikeuksien viemisestä.

He hyötyvät myös tavallisten ihmisten talouksien kaatamisesta, koska poliisivaltio turvaa heidän valtansa yksityisten pankkiirien omistaman ja hallitseman talousjärjestelmän kaatuessa. Monikansallisten ketjujen ja pankkien vallatessa tuhotut yritysmarkkinat saadaan erittäin halpaa työvoimaa.

Eliittiä ei kiinnosta rikollinen kansanmurha ja sanoinkuvaamaton ihmiskärsimys. He ovat psykopaatteja joita kiinnostaa vain oma valta, omat rahat ja oma omaisuus. Ihmiset ovat heille täysin yhdentekeviä.

Varsinkin valtaan noussut vihamielinen etninen eliitti ei voisi vähempää välittää valkoisten kristittyjen tuhoutumisesta, vaan historiallisesti katsottuna he haluavat juuri sitä. Historiasta löytyykin selviä esimerkkejä tästä.

Historia toistaa itseään.

 

 

 

 

 

 

 

 

2 thoughts on “Kolme koronahysteerikon ihmistyyppiä

  1. Ehkä tarjolla ei ollut parempaa kuvaa mutta jos löytyy niin valitkaa sellainen jolla ei ole tissejä, ei ole vyötäröä, on leveämpi lavetti ja kunnon levikkeet. Ja muistetaan että se on oikeasti tosi lyhyt.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*