Tehän levitätte kokoajan väärää tietoa, ja valehtelette. Sairaat idiootit.
Niken Satana tossujuttu oli valhetta, se oli räppärin kehittelemä jonka Nike kielsi, ja niin edelleen. Mielisairas sivustonne siis levittää erilaisia roskauutisia johon idiootit uskoo.
Täydellinen yhteiskunta, jolla ei ole uskontoa, ei lakeja, ei johtajia eikä hierarkioita. Sillä ei varsinaisesti ole edes nimeä, mutta tarpeen tullen sitä kutsutaan yksinkertaisesti Kulttuuriksi. Sen miljardit kansalaiset elävät ikuisesti yltäkylläisyydessä, josta kaikki puute, vaivat ja ikävyydet on pysyvästi poistettu.
– Avaruusluksushomokommunismi: tilannekatsaus 2021
Huostaanotto käyttää laittomasti epäpäteviä työntekijöitä. Tarkasta pätevyys julkisesta Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattirekisteristä.
– Suomen Laki – vastaus resurssipulaan
– 1990-luvulla Pelastakaa lapset ry koulutti RAY-rahoituksen turvin itselleen lakimiehen. Sen jälkeen tämä lakimies siirtyi neuvomaan sossutätejä huostaanotoissa ja lapsiperheet jätettiin ilman lakiapua.
Saksan sähköverkkoa vastaan tehdään cyber-hyökkäys. Se on kirjoitettu World Economic Forum’in WEF’in protokollaan aivan samalla tavalla kuin Suezin sulku oli kirjoitettu Klaus Schwabin julkaisuun.
– Food Crisis of 2021 in Europe
– Seurauksena on, että pankit kaatuvat, ruuan hinta räjähtää käsiin ja maapallon väestön määrää aletaan määrätietoisesti alentamaan.
Xiaomi puhelinvalmistaja käytti kolme vuotta ja kolmannesmiljoona dollaria uuden logon suunnitteluun.
– A Logo That Feels „Alive”
Nyt Ruotsin sosiaaliministeri, Biståndsminister, Per Olsson Fridh sanoo, että ruotsalaiset voivat odottaa. Tärkeintä on rokottaa koko maailma.
– Ministern vill skänka vaccin till andra: ”Viktigare att vi vaccinerar hela världen”
– Angelma Merkel antoi merkin tälle uudelle linjaukselle sanomalla: Kukaan ei ole turvassa, jos yksikin on vaarassa. Nyt kaikki „johtajat” toistavat tuota agendaa papukaijana.
”The police spend their time beating up protestors while ignoring most crimes because that uses up too many resources. People keep coming up with really crappy vegan alternatives to meat.”

https://www.youtube.com/watch?v=lfj5b5sraRw

Laura Trump haastattelee presidenttiä.
– https://m.youtube.com/watch?v=2_nJOlgqszw
Englantilupasi palauttaa Afrikkaan sieltä varastettuja muinaismuistoja: poliisia kiellettiin hakemasta varastettua omaisuutta kuningattaren asunnolta.
– Police barred from searching the Queen’s private estates for looted artefacts – Report says
Itävaltalainen tuomioistuin päätti, että korona-testillä ei ole lääketieteellistä arvoa.
– Austrian court throws out PCR tests–bombshell decision
– https://reitschuster.de/post/sensations-urteil-in-oesterreich-pcr-test-nicht-zum-infektions-nachweis-geeignet/
Kuolleisuus lisääntyy Israelissa (eikä kukaan „osaa sanoa” miksi).
– Israel: Why Is All-Cause Mortality Increasing?
Saksan sähköverkkoa vastaan tehdään cyber-hyökkäys. Se on kirjoitettu World Economic Forum’in WEF’in protokollaan aivan samalla tavalla kuin Suezin sulku oli kirjoitettu Klaus Schwabin julkaisuun.
– Food Crisis of 2021 in Europe
– Seurauksena on, että pankit kaatuvat, ruuan hinta räjähtää käsiin ja maapallon väestön määrää aletaan määrätietoisesti alentamaan.
Xiaomi puhelinvalmistaja käytti kolme vuotta ja kolmannesmiljoona dollaria uuden logon suunnitteluun.
– A Logo That Feels „Alive”
#InnovationForEveryone 💩
Kupla puhkeamassa. Greensill Capital’in romahdus paljastaa olemattomia saatavia, siis tyhjää, joita esimerkiksi Credit Suisse myi institutionaalisille asiakkaille (jollaisia ovat esimerkiksi Suomen eläkeyhtiöt) „matalan riskin” arvopapereina.
– Another Wirecard? Invoices Backing Greensill-Issued Bonds Never Existed, Administrator Finds
Jarosław Kaczyński, Puolan vaikutusvaltaisin poliitikko ja tosiasiallinen johtaja, sanoo, että maa pitää suojata LGBT-ideologialta, joka heikentää lännen ja terrorisoi ihmisiä.
– LGBT „ideology weakens the west and terrorises people”, warns Polish leader Kaczyński
94 prosentissa Tanskan jengirikollisuudesta tuomittu on maahanmuuttaja.
– 48-3 tillbortalaget vid domar för gängkriminalitet
Nyt Ruotsin sosiaaliministeri, Biståndsminister, Per Olsson Fridh sanoo, että ruotsalaiset voivat odottaa. Tärkeintä on rokottaa koko maailma.
– Ministern vill skänka vaccin till andra: ”Viktigare att vi vaccinerar hela världen”
– Angelma Merkel antoi merkin tälle uudelle linjaukselle sanomalla: Kukaan ei ole turvassa, jos yksikin on vaarassa. Nyt kaikki „johtajat” toistavat tuota agendaa papukaijana.
Pauli Vahtera: Somalia
– Somalit – osa I: Somalia valtiona
https://www.theguardian.com/books/booksblog/2020/mar/17/make-room-make-room-harry-harrison-science-fiction-novel-coronavirus
”The police spend their time beating up protestors while ignoring most crimes because that uses up too many resources. People keep coming up with really crappy vegan alternatives to meat.”
https://i.guim.co.uk/img/media/f2a4c77f72c24eea43745ade248252e4289d9535/84_1033_2102_1261/master/2102.jpg?width=620&quality=85&auto=format&fit=max&s=b0816ca5f4985f997eb08b817458cfd9