Marco de Wit 2 huhtikuun, 2021

 

Valtion Tarkastusviraston (VTV) vihreä pääjohtaja Tytti Yli-Viikari näyttää jääneen kiikkiin verorahojen käytöstä kauneudenhoitoonsa. Kaiken kukkuraksi on käynyt ilmi, että Yli-Viikari on ajanut alas johtamansa Tarkastusviraston tarkastustoiminnan!

 

Toisin sanoen, Yli-Viikari pimittää viranomaisten virheitä ja väärinkäytöksiä. Nähtävästi mukaanlukien omat kauneudenhoito-ostoksensa.

 

 

Mutta miksi valtamedia on käräyttänyt Yli-Viikarin? Hänhän on vihreä ja valtamedia nimenomaan pyrkii pimittämään kaikki vihreiden rikokset.

 

Selitys on yksinkertainen: Sisällissota. Olisiko niin, ettei valtamedia olekaan alunperin käräyttänyt Yli-Viikaria, vaan lakkautetun Liikkuvan poliisin väki? Eli onko tässä jälleen viranomaisten sisäinen sisällissota? Sehän on Suomessa ainoa tapa miten viranomaiskorruptio tulee esille. Tavallisen ihmisen on turha tehdä viranomaiskorruptiosta rikosilmoituksia poliisille, koska taatusti se ei niitä tutki. Aarnio-keissiäkin alettiin tutkia vasta kun poliisit olivat keskenään riidoissa.

 

 

Entiset Liikkuvan poliisin poliisit ovat tietysti raivoissaan kahdesta syystä. Ensinnäkin, että Liikkuva poliisi on lakkautettu ja toiseksi, että Yli-Viikari on pyrkinyt pimittämään lopettamisen negatiiviset vaikutukset.

 

Ovatko sitten näiden poliisien luottotoimittajat kostoksi käräyttäneet Yli-Viikarin? Joka tapauksessa joku käräytti ja sitten toimittajien on ollut pakko kirjoittaa asiasta.

 

 

Iltalehden toimittaja Jarno Liski kuitenkin innostui vähän liian rehelliseksi. Hän alkoi kertomaan enemmänkin viranomaisten toiminnan epäkohdista.

 

Nähtävästi tähän rehellisyyden puuskaan vaikutti se, että hän yritti tehdä vaikutuksen uuteen työnantajaana. Ehkä Liski ei ollut vielä oppinut talon tavoille eli tuplatarkistuttamaan kaikki viranomaisia kritisoivat juttunsa esimiehillään.

 

Kuvassa linkki Iltalehden juttuun

 

 

Näin Pandoran lipas aukesi ja ilmi tuli myös epäilykset Supon mahdollisesta korruptiosta.

 

Tämä ei tietysti Supolle käynyt.

 

 

Tässä esimerkkikohtia Liskin kirjoittaman jutun alkuperäisestä versiosta, jota on salaa muutettu. Liski ei siis ole kertonut juttua muutetun. Tämä on todella törkeää varsinkin, kun juttua on muokattu todella paljon.

 

Tärkein poistettu kohta on ympäröity punaisella laatikolla.

 

 

 

Tässä nykyinen versio, josta puuttuu yllä olevat punaisella laatikolla ympäröidyt yhdeksän riviä. Myös otsikkoa on muutettu.

 

Kuvassa linkki Iltalehden juttuun

 

 

Onko Jarno Liskiä painostettu poistamaan Supoa koskeva kohta? Painostus ei kuitenkaan selitä miksei hän ole edes kertonut juttua muutetun. Ajatteliko Liski, että jos prostituoituu Supolle, niin urakehitys paranee?

 

 

Lisäksi Supon rooli herättää kysymyksiä:

 

Ovatko Vihreät ja Supon nykyinen johto tehneet diilin, jossa he katsovat sormiensa läpi toistensa väärinkäytöksiä ja rikoksia? Vihreäthän pelkäävät Supon kritiikkiä. Supo on esimerkiksi ihmetellyt miksi vihreät vähättelevät islamistiterrorismin vaaraa. Olisiko vihreät päättäneet lopettaa Supon taholta tulevan kritiikin ovelalla diilillä?

 

Selittäisikö mahdollinen diili sen miksi Yli-Viikari oli niin itsevarma, että uskalsi sekä pistää diktaattorimaisesti VTV:n organisaation uuteen uskoon että alkaa väärinkäyttämään veronmaksajien rahoja omiin naurettaviin kauneushoitoihinsa?

 

Selittäisikö diili myös sen, ettei Yli-Viikari suostu eroamaan kirveelläkään? Luottaako Yli-Viikari omaavansa korkeita suojelijoita?

 

 

Kuuluiko mahdolliseen diiliin myös, että Supo saa immuniteetin, kunhan vakoilee ja vainoaa vihreiden poliittisia vihollisia, kuten persuja ja muita kansallismielisiä?

 

Kuuluuko diiliin myös, että toimittajat saavat jahdata pienempiä korruptiokaloja, kuten Yli-Viikaria, mutta eivät suurimpia kaloja, kuten Supoa?

 

 

Lähde ja keskustelua aiheesta löytyy täältä:

 

 

 

7 thoughts on “Sensuroiko Supo IL toimittaja Jarno Liskin Yli-Viikari-jutun osana persuvastaista viherdiiliä?

  1. Koko korruptoitunut poliittinen poliisi ja hallinto tullaan vallankumouksen jälkeen pistämään atomeiksi ja puhdistamaan täysin. Kansantuomioistuin tulee jakamaan Suomen kansan vihollisille, maanpettureille ja kansanmurhaajille erittäin ankaria tuomioita. Poliisi ja hallinto tietävät että ne ovat umpimätiä ja eivät kestä päivänvaloa.

    Rahaeliitti on jo pitkään halunnut kaiken tutkinnan pois heidän rikoksistaan ja korruptiostaan. Kaikenlainen oikeiden rikollisten tarkastustoiminta on tuhottu ja kansalaisia kytätään ja vainotaan.

    Tulen opettamaan kaikki lapseni hyvin viranomaiset ja auktoriteettikriittisiksi ja kertomaan heille mitä he oikein tekevät ja kuinka he ovat Suomen valkoisen kansan vihollisia.

  2. Vaikka lähes kaikki suomalaiset miehet ovat pelkkiä pelkureita, pieni osa on rohkeita miehiä ja tulevat vielä puhdistamaan Suomen! Me emme antaudu vihollisellemme joka yrittää tuhota ja on pettänyt kansansa.

    1. Tarkoitatko rohkeilla miehillä niitä jotka pelästyvät jos näkevät kun kaksi naista suutelee toisiaan tai kaksi miestä kävelee käsi kädessä?

  3. On aivan selvää minne rahat on menneet: „kansainväliseen toimintaan”. Ne on viety ulkomaille. Kun Suomi nyt on alistettu „maailmanhallituksen” alle, meillä on edessä Ukrainan kohtalo: kansallisvarallisuuden ryöstäminen ulkomaille ja sota Venäjää vastaan, että ihmisten ei tarvitse tahria käsiään vereen.

    Edellä mainitun lisäksi nato-johtoinen komento tarjoaa paljon kansainvälisiä yhteistyökuvioita.
    – „isis-lapsille” lähetettävät rahat, joilla rahoitetaan terrorismia.
    – Huumekauppa. Vaikka huumekauppa itsessään on kannattavaa, silti mikään ei riitä: tarvitaan „kansainvälistä yhteistyötä” huumekaupan „torjumiseksi”.
    – Sotilaallinen yhteistyö, joka tapahtuu suomalaisten rahalla. Todellisuudessa rahaa vain säkkikaupalla viedään ulkomaille.
    – Osallistuminen „kansainvälisille kursseille”. Pienempinä harjoitustöinä voidaan sitten pidätellä syyttömiä teemutorssosia täällä kotimaassa.
    – Operaatiot ovat niin salaisia, että niitä ei kukaan saa tarkastaa ja ulkomaille vietyyn rahaan ei tietenkään edes valtuudet riitä.
    – Edellä vain osa toiminnasta.

    Mielestäni analyysi sisäisestä valtataistelusta on oikea. Senkin tarkoituksena on saada „hajoita ja hallitse” -peli käyntiin Suomen hallinnon sisällä, jotta ei syntyisi tilannetta, että yhtenä miehenä alkaisimme vastustaa ulkomaista vaikuttamista maan sisäisiin asioihin.
    – Olisiko artikkeli käsketty ulkomailta?

    Kiitos kuvanikkarille erinomaisesta kuvasta.
    – Siihen kun vielä lisää kultaisen ripustusnauhan korkin ja tuubin väliin kuvahahmon kaulan kohdalle …

  4. Hurjia nämä SKE:n ja Vastarintaliikkeen radikaalit aitokansallismieliset, kun ei tarvita kuin muutama rohkea suomalainen mies jolla on selkärankaa, niin valtio, Poliisi ja Puolustusvoimat ovat hätätilassa. Suomi olisi nopeasti pelastettu jos rohkeita ja selkärankaisia suomalaisia miehiä olisi enemmän.

    Valtio kuitenkin tietää, että kapina alkaa leviämään hyvin nopeasti, jonka takia EU ja Suomen valtio yrittävät eliminoida aitokansallismieliset ennen kuin on liian myöhäistä.

  5. Alkuperäisestä artikkelista ilmi tullut supon budjetti todellakin herättää kysymyksiä!

    Ei muuta kuin tarkastukset käyntiin. On todennäköistä, että sieltä löytyy hämäriä ulkomaanmatkoja, thai-hierontaa, viinaostoksia, rahansiirtoja mafialle, laskuja seuralaispalveluista, hinnakkaita illallisia, peiteltyjä jouluostoksia jne…

    Myös supon ja kurditaustaisen terroristijärjestö PKK:n yhteistö kiinnostaa. Ei ole mikään salaisuus, että monet kurdien pyörittämät kebabpizzeriat toimivat rahanpesupisteinä PKK:n huume-ja ihmiskaupalle.

    Jostain syystä kurdit saavat sikailla vuodesta toiseen ja polpo ei tähän puutu.

  6. Kun katsoo Liskin kirjottamia juttuja niin hän sohii niissä kokoajan muurahaispesää, mutta jää kyllä aika yksin. Eiköhän mies kohta panna ruotuun kunnolla ja hiljennetä.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*