9 thoughts on “Koronahysterian vastainen suurkulkue 10.4.2020 klo 12

  1. On todella tärkeää vastustaa yhdessä poliisivaltiota ja koronahysteriaa. Mielisairaista sekopäistä, satanistisia, pedofiileista ja maanpettureista pitää päästä eroon tai he hankkiutuvat meistä eroon. On tasan kaksi vaihtoehtoa!

  2. Saapa nähdä kuinka monta työtöntä idiootti luuseria saapuu paikalle, tällä kerta poliisi hajoittaa näiden mielisairaiden kulkueen heti alussa.

    1. Tietty osuus ihmisistä on niin urpoja että heille voi syöttää mitä tahansa, näin on ollut ennen ja näin on edelleen. Rothschild pankkiirit ovat käyttäneet aina hyväksi tätä joukkoa. Aikoinaan heille pystyi uskottelemaan että proletariaatti saa vallan. Raukat uskoivat ja syntyi Neuvostoliitto. Nyt raukat uskovat että viirus leviää ja heidän pitää sulkea yrityksensä, käyttää kasvomaskia, ja ottaa rokote. Hyödylliset idiootit ovat kykenemättömiä tajuamaan mitä heidän ympärillään tapahtuu. Ei kannata kuulua siihen hyödyllisten idioottien joukkoon.

  3. Älyllisesti kehitysvammaisia koronalahkolaisia raivostuttaa aivan sanoinkuvaamattomalla tavalla tietoisuus siitä, että Suomessa on heitä huomattavasti älykkäämpiä, valveutuneempia ja mieleltään terveempiä rohkeita kansalaisia, jotka eivät alistu koronatyrannialle. Tiedostakaa edes tämä yksi fakta: PCR-testi on Nobel-palkitun edesmenneen kehittäjänsä Kary Mullisin mukaan kelvoton diagnostiikkaan. Hänen mukaansa yli 90% positiivisista testituloksista on vääriä positiivisia. Eli Suomennettuna: Sars-cov-2 pandemiaa ei ole, vaan ns. perinteinen kausiflunssa (A-virus, B-virus yms). Minkäänlaisiin rajoitustoimiin ei ole olemassa perusteita.

  4. Mitä, jos sinä Tapani nyt ottaisit ne mielialalääkkeesi ja menisit nukkumaan. Salaliittoja ei ole olemassa, ja maailmassa menee nykyisin paremmin kuin ennen. Kyllähän sitä ammattikoulupudokasta harmittaa, kun kaikki ajaa edelle.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*