Marco de Wit 22 huhtikuun, 2021
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Valta- eli valemedia on vuosia vainonnut Junes Lokkaa.

 

Lokalla on kuitenkin ovela vastaveto. Hän on tehnyt rikosilmoituksia toimittajista, jotka ovat häntä herjanneet. Viimeinen tapaus, jonka Lokka on saanut kiikkiin on suvakkitoimittaja Tommi Parkkonen.

 

Toimittaja Tommi Parkkonen hysteerisenä ekoterroristien kaasuttamisesta

 

 

 

Niinpä valtamedialla on yhtäkkiä muuttunut ääni kellossa. Nyt jopa Hesari ja Iltalehti ovat alkaneet miettiä onko järkevää kriminalisoida lieviä kunnianloukkauksia.

 

Törkeä kunnianloukkaus on sellainen, jossa tarkoituksellisesti levitetään toisesta jotain törkeää valhetta. Esim. väitetään jonkun olevan pedofiliasta tuomittu.

 

Lievä kunnianloukkaus puolestaan on sellainen, jossa halveksuen kutsutaan toista ääliöksi tai saastaksi. Useissa maissa, kuten Amerikassa lievät ”kunnianloukkaukset” eivät ole rikosasioita. Toki niistä voi nostaa vahingonkorvauskanteen, muttei poliisi ja syyttäjä lähde tekemään mitään rikostutkimusta.

 

Nyt yhtäkkiä valemedia onkin ns. kunnianloukkausten osalta alkanutkin kannattaa Amerikan mallista aitoa sananvapautta.

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

9 thoughts on “Junes Lokka ajanut valemedian umpikujaan

    1. 2 of 65 "Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvalitatiivista eli laadullista tutkimusmenetelmää. Aineiston keruu ja analysointi tehtiin mediaseurannan ja sisällönanalyysin avulla." sanoo:

      https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/352927/ON_Tammisto.pdf?sequence=2&isAllowed=y
      🇫🇮
      2 of 65 ”Sävyltään neutraali tai jopa positiivinen uutisointi toi esille”
      🇫🇮
      https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/97321/GRADU-1433854099.pdf;sequence=1
      🇫🇮
      6 of 79 ”media havahduttaa huomaamaan ympärillä olevia ilmiöitä ja näin tapahtuu erityisesti silloin, kun media antaa asialle paljon tilaa, joko yhdellä kerralla tai pidemmän ajan kuluessa. Kun asia tulee yleisölle tutuksi, se voi alkaa jopa kiinnostaa. Mediajulkisuus on merkittävää myös siksi, että se tuo esiin ihmiset, jotka syystä tai toisesta kuuluvat tuon asian piiriin. Se voi tuoda esiin tutkijat, poliitikot, virkamiehet, järjestöt ja kansalaiset. Näiden kanssa media rakentaa yhteistä puhetta. Mediaa voidaan siis pitää näyttämönä, jolle toimijat tulevat lausumaan jotain esillä olevasta asiasta. (Mt.,10.) Eroisyyskeskustelua voidaan pitää yhtenä tällaisena esille nostettavana aiheena.”
      🇫🇮
      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jariekilpinen/242668-yle-analyysiin-kommenteja-maahanmuutto-terrorismi/
      🇫🇮
      11.9.2017 Jari Kilpinen: ”Jokaiselle maalle on tärkeää neutraali uutisointi ilman mielipidevaikuttamista, mihin valitettavasti media sortuu.”
      🇫🇮
      ”Vapaa neutraali uutistoiminta ilman mielipidevaikuttamista on arvo mihin pitää pyrkiä. On tärkeää tietää tosiasiat.”
      🇫🇮
      https://twitter.com/JariKilpinen
      🇫🇮
      ”Helsingin ei pidä kasvaa eikä olla monikulttuurinen.”
      🇫🇮
      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit/ehdokas/jari-kilpinen
      🇫🇮
      ”helsinkiläinen ja asunut pääkaupunkiseudulla koko ikäni. Yo-merkonomi koulutukseltani ja Nokia-konsernissa työskentelin 23 vuoden ajan logistiikan ja SAP-ohjelman parissa. Heräsin politiikkaan kun valtaisa joukko maahantulijoita tuli Suomeen.”

  1. Lokka on osa samaa teatteria kuin muutkin – vaikka paljon ns hyödyllistä on tehnyt. Samoin Tiina Wiik. Pysykää kaukana arabimatuista.

  2. Valtamedia pelaa Junes Lokan pussiin ja tekee juuri kuten Junes Lokka on halunnut. Valtamedialta meni monta vuotta tajuta tämä. Kaikki mitä valtamedia on koko ajan tehnyt monta vuotta on mennyt täysin suunnitelman mukaan.

  3. Taitaa olla Parkkosella semmoinen ns. laajempi käsitys sananvapaudesta. Tuollaista Juneksen käyttämää sanontatapaa mukaillen.

  4. Ompa säälittävä Beta mies tämä Parkkonen. Näyttääkin siltä, että soija on korvannut testosteronin Tommilla🌈

    1. Katsoppa taas kerran kallonmuotoa. Ei poskipäitä, tällä kertaa kuitenkin korvannipukat, hiusraja korvasta korvaan, luiska otsa, kyömynenä, kapea leuka ja voimakas alapurenta. Mitä siitä voi päätellä?

  5. Mikään ei saa valtamediaa ja asiantuntijoita niin paljon ärsyyntymään kuin niiden syyttäminen vihollisensa kunnianloukkauksesta.

  6. Huumevalistuksen synty Suomessa ”Saitte tänään käsityksen Raakkunan faijasta, Joka on aina mua sortanut, mun teini iästä asti. Kun ei edes hyvästä yrityksestäni huolimatta, voinut ÄIJÄ koskaan olla asiallinen ja mukava. Vaan koitti mun omia ajatuksia muuttaa omiensa kaltaiseksi, ja valtaansa aina mun yli pommittaa. Sitä on kestänyt pojat kuulkaa näihin päiviin asti, vaikka ikää on mulla about 50v. Ja lopulta se tais tajuta, minkälainen HÖLMÖ se on asenteessaan ollutkaan. Kun ainoaa Esikois poikaa on ainoastaan valtansa alle sovittaa. Vai voinko iloita tästäkään. Sillä vähän käy sääliks jo äijää, vaikka vieläkin se nyrkit pystyssä mun edessä heristelee, ja olis tosi tyytyväinen jos poliisit sai syyn mut pidättää. SAASTA! ”

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*