Laiton Lehti?

 

Maailmantalous on romahtamassa sekä pankkikriisin että koronahysterian seurauksena. Valtaeliitti tietää, että kansa voi nousta sitä vastaan, joten se tekee parhaansa estääkseen aitoja poliittisia liikkeitä nousemasta. Käytännössä tämä tapahtuu kahdella tavalla:

 

1. Demonisoimalla aitokansallismielisiä rasisteiksi.
2. Tuhoamalla aitokansallismielisiä puolueita mm. myyrillä, polpolla ja puolueellisilla tuomareilla.

 

Miten sitten voi luoda aitokansallismielisen liikkeen, joka voi saada myös kansanedustajia ja näin vähintäänkin painostaa puolueita ja varsinkin persuja oikeaan aitokansallismieliseen suuntaan?

 

Puolueen välttämättömyys

Ensinnäkin puolue on pakko olla, jotta ylipäätään voi saada kansanedustajia. Puolueen on erittäin helppo asettaa ehdokkaita ja se voi myös luoda laajoja kansanrintaman kaltaisia puolueliittoja.

Valitsijayhdistysten avulla on käytännössä mahdotonta saada kansanedustajia, koska kannatuskorttien kerääminen on erittäin vaikeaa ja lisäksi valitsijayhdistyksiltä on (järjettömästi) puolueliitot kielletty. Valitsijayhdistysten tehottomuus on nähty viime vaaleissa. Jokainen joka kuvittelee valitsijayhdistysten voivan haastaa suurpuolueet eduskunta- ja eurovaaleissa on idiootti tai Supon myyrä.

 

Diktatoorinen puolue

Mutta miten sitten estää puolueen hajottaminen sisältä käsin? On nähty lukuisia kertoja, että aitokansallismieliset puolueet hajoavat sekä sisäisiin riitoihin että myyriin. Tämä on lähes väistämätöntä, koska ensinnäkin polpolla, Demla-tuomareilla ja Supolla on monia keinoja tuhota puolue mm. yhdistyslain porsaanreikien avulla. Toiseksi nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä aitokansallismieliseksi aktivistiksi uskaltautuvat usein vain ne, jotka muutenkin ovat luonteeltaan kovapäisiä ja suhteellisen yhteistyökyvyttömiä. Näinollen aitokansallismielisen puolueen hajoaminen sisältä käsin on lähes väistämätöntä ELLEI sisäistä politikointia lopeteta keskittämällä valta yksiin käsiin.

 

Onneksi vallan keskittäminen on helppoa, JOS jo alussa antaa puolueen jäsenyyden vain parille ihmiselle. Loput otetaan sitten vain kannatusjäseninä, joilla ei ole äänioikeutta. Näin on esimerkiksi Hollannissa tehnyt Vapauspuolueen johtaja Geert Wilders. Suomessa Paavo Väyrynen teki myös melkein samoin antamalla jäsenyyden vain parille tusinalle. Tosin tämäkin oli liikaa ja puolue hajosi. Käytännössä Wildersin strategia on usein ainoa mahdollinen eli puolueessa ei voi olla kuin vain muutama äänestävä jäsen. (Tosin Wilders on sabotaasiyrityksiin kyllästyneenä mennyt vieläkin pidemmälle: Hänen puolueessaan on vain yksi äänestävä jäsen eli hän itse. Tämä siitä huolimatta, että se on estänyt puoluetuen saamisen!)

 

Käytännössä uuden puolueen on siis pakko olla keskitetty vain muutamiin käsiin, koska muuten se taatusti hajoaa tai hajoitetaan sisältä käsin. Uudessa puolueessa ei siis voi olla montaa äänestävää jäsentä. Kannattajajäseniä voi tietysti olla vaikka kuinka paljon tahansa.

 

Rahamies

Mutta kenen käsiin valta sitten pitäisi keskittää? Tässäkään ei ole paljon vaihtoehtoja. Paras vaihtoehto on älykäs ja rehelliseksi tunnettu rahamies, joka pystyy rahoittamaan vaalikampanjan ja johtamaan puoluetta aitokansallismielisyydestä tinkimättä. Näin on tapahtunut esimerkiksi Sveitsissä, jossa miljonääri Christoph Blocher on tehnyt puolueestaan Sveitsin suurimman. Näin hän on pystynyt pitämään Sveitsin sekä itsenäisenä että islamisaation vastaisena. Sveitsin kansanpuolue onkiin on ollut erittäin populistinen. Itse asiassa sillä on ollut jopa muslimi- ja juutalaiskriittinen linja, mutta se ei ole kannatusta vähentänyt. Päinvastoin!

 

 

 

Kuuluisa rehellinen populisti

Rehelliset rahamiehet ovat kuitenkin harvassa ja Suomessa ei sellaista ole näköpiirissä. Käytännössä Suomessa ainoa vaihtoehto on löytää joku kuuluisa ja rehelliseksi tunnettu populistinen poliitikko. Plussaa myös olisi, jos hän olisi tunnettu myös muusta kuin politiikasta eli hänellä olisi jotain oikean elämän saavutuksia.

 

Etnosuomalainen

Syvien rivien kannatuksen saamiseksi olisi myös tärkeää, että populistijohtaja olisi täysin suomalainen. Aitokansallismielisen liikkeen vitasauksena on nimittäin, että lähes kaikki johtohenkilöt ovat enemmän tai vähemmän ulkomaalaistaustaisia. Ne harvat johtohenkilöt, jotka ovat täysin suomalaisia ovat sitten jollain tavalla epätasapainoisia, yms. Toisinajatteleminen ei sovi kovin hyvin suomalaiseen kulttuuriin eikä geenistöön, joten on vaikea löytää täysin suomalaista ja tasapainoista toisinajattelijaa.

 

Miehekkyys

Plussaa toisi myös, jos populistijohtaja olisi mies. Tosiasia nimittäin on, että aitokansallismielisyys on lähes kokonaan miesten juttu. Aitokansallismielisissä aktivisteissa on kyllä naisia, mutta aitokansallismielisten äänestäjät ovat yli 90% miehiä. Osittain tämä johtuu siitä, että ylivoimainen osa tavallisista naisista on helpommin aivopestävissä valtamedian toimesta.

Lisäksi nykyinen suvakkivaltio on nimenomaan naisten puolella. Miesten luonnollinen etu puolestaan on olla feminististä suvakkivaltiota vastaan, kunhan he löytävät jonkun hyvän johtajan. Tämän takia miehen pitää myös olla miehekäs johtajaluonne eikä mikään kiero kääpiö tai inisevä ruikku.

 

 Maanläheisyys

Olisi myös tärkeää, ettei puoluejohtaja vetoaisi vain kaupunkilaisiin, vaan myös maaseudun asukkaisiin. Tämän takia populistijohtajan ei edes tarvitse olla mitenkään huippuälykäs. Itse asiassa intellektuaalisuus on kansan syvien rivien keskuudessa vain miinusta. Suomalaisessa kulttuurissa älykkyyden sijasta on tärkeämpää olla suoran ja rehellisen oloinen. Keskinkertaisesta älykkyydestä tulee vain pisteitä kansan syviltä riveiltä.

 

Poliittinen uskottavuus

Kaikista tärkeintä olisi kuitenkin, että puoluejohtaja olisi poliittisesti uskottava. Suomessa tämä on kaikista tärkeintä. Suomalaisessa kulttuurissa äänestäjät ovat usein ikäänkuin hyeenoita, jotka äänestävät vain sellaisia, joiden uskovat pääsevän läpi. Päinvastoin kuin monissa muissa maissa, niin Suomessa äänestäjät eivät palkitse totuudenpuhujia ELLEIVÄT usko heidän pääsevän eduskuntaan.

Tämän takia Suomi on lähes ainoa monipuoluemaa maailmassa, jossa pienpuolueilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Tämä siitä huolimatta, että vaaliteknisesti Suomessa pienpuolueilla on lähes parhaimmat mahdollisuudet päästä läpi varsinkin vaaliliittojen avulla. Monissa maissa, kuten Ruotsissa tämä on estetty kansallisilla äänikynnyksillä. Suomessa valtaliitti ei ole näin voinut tehdä, koska RKP nimenomaan kuuluu valtaeliittiin. Kiitos RKP:lle!

 

Pienpuolueen puheenjohtaja voi päästä läpi eduskuntaan ainoastaan kahdella tavalla:

1. Todella tunnettu nimi, joka on mieluummin jo kansanedustaja
2. Suomessa syvä talouskriisi

 

Istuva kansanedustaja

Istuvalla kansanedustajalla on ylivoimaisesti parhaimmat mahdollisuudet päästä eduskuntaan, koska äänestäjät ovat niin tietämättömiä, että kuvittelevat kansanedustajan äänestäjien uudestaan äänestävän puolueesta loikannutta. Todellisuudessa suomalaisilla äänestäjillä on kuitenkin maailmanennätys puolueuskollisuudessa. Eli puolueestaan loikannut kansanedustaja ei ole juuri koskaan saanut äänestäjiään äänestämään häntä uudestaan. Edes massiivisen julkisuuden omaava Paavo Väyrynen ei tähän pystynyt puhumattakaan paljon vähemmän tunnetusta James Hirvisaaresta. Suomessa puolueesta loikkaaminen ja uuden puolueen perustaminen on aina ollut lähes totaalinen poliittinen itsemurha.

 

Ainoa poikkeus tähän nyrkkisääntöön näyttää olevan kokoomus. Siellä oikeasti voi loikata ja silti säilyttää paikkansa. Tosin tämä johtuu osittain siitä, että kokoomuslaisilla on pistää paljon rahaa vaalikampanjaan. Tästä paras esimerkki Hjallis Harkimo. Rahalla siis kyllä pääsee sisään, mutta Suomen aitokansallismielisissä piireissä ei ole Blocheria tai edes Le Penin kaltaisia rahamiehiä. Päinvastoin kuin muissa Euroopan maissa, niin Suomessa edes matuaalto ei rohkaissut YHTÄKÄÄN rahamiestä alkamaan rahoittamaan aitokansallismielisiä. (Lukuunottamatta yhtä pientä poikkeusta, mutta hän oli mielisairas ja luultavasti Supon mies.)

 

Melko rahattomillakin on kuitenkin pieni mahdollisuus. Jos esimerkiksi Tony Halme olisi pysynyt järjissään/selvänä, loikannut persuista haukkuen Soinin maanpetturiksi ja perustanut uuden puolueen, niin hänellä olisi ollut mahdollisuus päästä uudelleen eduskuntaan. Tosin se olisi edellyttänyt hyvää tukijoukkoa ja hyvin äänekkään populistista vaalikampanjaa, mutta ollut mahdollisuuksien rajoissa. Moni äänestäjä olisi äänestänyt Halmetta sekä hänen rehellisen miehen maineen takia että kuvitellen monien hänen vanhojen äänestäjien äänestävän häntä uudestaan. Todellisuudessa enemmistö vanhoista äänestäjistä ei tietenkään olisi ”loikkaria” äänestänyt, mutta ei sillä väliä, koska moni uusi olisi häntä äänestänyt luottaen läpimenoon. Toki tästä kaikesta huolimatta eduskuntaan pääsy uuden puolueen kautta olisi silti ollut vaikeaa jopa Toni Halmeelle.

 

Talouskriisi

Tarvitaankin myös toinen asia eli talouskriisi ennen kuin eduskuntaan pääseminen on käytännössä mahdollista uuden puolueen kautta. Massiivinen talouskriisi on ainoa asia, joka saa lammasmaiset suomalaiset heräämään ja äänestämään uutta vaihtoehtoa. Jos tällöin on olemassa populistinen vaihtoehto eli kansanedustajan johtama aitokansallismielinen puolue, niin se voi saada valtavan äänivyöryn. Tästä äänivyörystä tulee vielä todennäköisempi, jos persut ovat hallituksessa leikkaamassa.

Itse asiassa on täysin varmaa, että kun syvä talouslama alkaa, niin hallitus kaatuu ja persut nousevat hallitukseen. Persut eivät kuitenkaan ole kiinnostuneet taistelemaan edes EU:ta/euroa vastaan puhumattakaan pankkivallan ja kartellitalouden vastaisesta taistelusta. Tämän takia persuja ja varsinkaan Halla-ahoa ei kiinnosta edes perustilimalli. Itse asiassa Halla-aho on EU/Nato/U$Srael/pankkiirivalta-fanaatikko ja siten ennenkaikkea LEIKKAAJA, joka hallitukseen päästyään tulee taatusti tuhoamaan persujen kannatuksen. Tällöin aitokansallismielisellä puolueella on tuhannen taalan paikka, JOS heillä on tunnettu nimi puheenjohtajana, joka on profiloitunut rehelliseksi ja suorasanaiseksi poliitikoksi. Tällainen populistipoliitikko voisi sitten kanavoida kansanlaisten raivon ja saada aikaan oikean poliittisen muutoksen.

 

On siis varmaa, että tuhannen taalan paikka on tulossa. Juuri tämän takia polpolla, demlalaisilla ja supolla on ollut kova kiire tuhota kaikki aitokansallismieliset vaihtoehdot. Varsinkin, kun valtaeliitti pelkää aitokansallismielisten pystyvän itsenäiseen ajatteluun ja joka tapauksessa olevan paljon lahjomattomampia kuin suurpuolueet. Valtaeliitti pelkää esimerkiksi kattavaa perustilimallia ja varsinkin pankkien yksityisen rahanluontioikeuden poistamista.

 

Paratiisin porteilla? Perustili = Täystyöllisyys nousevilla palkoilla ja alenevilla veroilla!

 

Ano Turtiainen

Mistä siis löytää sopiva johtaja uuden aitokansallismielisen puolueen johtajaksi? Yksinkertaista: Ano Turtiainen. Hän sopii rooliin täydellisesti.

1. Maailmanmestari voimannostossa
2. Istuva kansanedustaja
3. Rehellisen suorasanainen
4. Etnosuomalainen
5. Miehekäs mies
6. Maanläheinen
7. Valtakunnallisesti tunnettu
8. Varoittaa talouskriisistä
9. Vaihtoehto leikkaaja Halla-aholle

 

Kaiken kukkuraksi Turtiaisella on myös varallisuutta eli häntä on vaikea ostaa ja hän voi myös rahoittaa omaa kampanjaansa ainakin jonkun verran.

Turtiaisella on myös erinomainen tukiverkosto, joka on tullut urheilun kautta. Tämä tarkoittaa, että hänen lähiverkostossaan ei ole paljon alkoholisteja ja mielisairaita, kuten monissa aitokansallismielisissä verkostoissa, vaan ahkeria ja tolkun ihmisiä, jotka kykenevät rationaaliseen yhteistoimintaan.

Lisäksi Turtiaisella on nyt eduskunnassa avustajanaan James Hirvisaari, joka tuntee sekä politiikan että aitokansallismielisen kentän läpikotaisin. Hän on myös yleisesti pidetty ja rehelliseksi tunnettu. Tämä siitä huolimatta, että Hirvisaari vaikuttaa omituiselta sionistilta, joka sulkee silmänsä valtaeliitin todellisuudelta. Hirvisaari kuitenkin osaa erottaa henkilökohtaiset mielipiteensä ja uskonasiansa politiikasta pystyen olemaan yhteistyössä hyvin monenlaisten ihmisten kanssa. Jopa nekin, jotka häntä inhoavat kuitenkin luottavat hänen sanaansa ja ovat valmiita yhteistyöhön hänen kanssaan.

Yhdessä Turtiainen ja Hirvisaari pystyisivät helposti kokoamaan lähes kaikki aitokansallismieliset voimat ja jopa osan uskovais- ja kristallihörhöistä vapaus- ja kansallisaatteen taakse. Puolueen perustaminenkin olisi helppoa nyt kun allekirjoituksia voi kerätä netissä.

 

Vapaus- ja kansallisaatteen kannattajien vainoaminen on nyt niin voimakasta, että lähes kaikki ymmärtäisivät olevan välttämätöntä keskittää puolueessa kaikki valta Turtiaiselle. Varsinaisia jäseniä voisi olla minimi eli vain kolme henkilöä eli vain Turtiainen ja kaksi tämän luottohenkilöä. Kannattajajäseniä kannattaa tietysti hankkia paljon, jotta ihmisiä sitoutetaan vaalityöhön.

Jos Turtiainen ei kehtaa keskittää valtaa totaalisesti itselleen, niin silloin hän voi yrittää Väyrysen mallia eli antaa jäsenyyden vain todellisille aktivisteille, jotka ovat jäsenyyden ansainneet. Tällöinkin hänen pitää olla hyvin varovainen, koska joukkoon tulee taatusti muutama myyrä.

 

Vain valtaa keskittämällä valtavan erilaisista toisinajattelijoista koostuva puolue pysyisi koossa. Tätä edesauttaisi myös se, että puolue toimisi lähinnä vain vaaliorganisaationa. Se siis välttäisi kaikin keinoin puolueen sisäistä politikointia. Sen puolueohjalmakin kannattaisi olla hyvin lyhyt ja vain yleisellä tasolla, jotta se hyväksyttäisiin puoluerekisteriin. Puoluekokoukset voisi esim. pitää vain kerran 4 vuodessa, jotta Turtiaisella ja Hirvisaarella olisi täysi työrauha valmistautua vaaleihin. Turtiaisen puolue pystyisi myös tekemään kansanrintaman kaltaisen vaaliliiton monien pienpuolueiden kanssa näin yhdistäen käytännössä kaikki toisinajattelijat.

 

Turtiaisen johtamalla puolueella olisi niin suuri etulyöntiasema kaikkiin muihin aitokansallismielisiin ryhmiin, että se taatusti houkuttelisi paljon kannattajajäseniä ja aktivisteja. Jos Turtiainen haluaa, niin puolue voisi myös helposti käynnistää mielenosoituksia varsinkin Helsingissä.

Myös suurmielenosoitukset olisivat mahdollisia. Katuaktivisteja on nimittäin nykyään paljon, mutta ongelmana on ollut heidän heterogeenisyys ja organisoiminen. Puolueen avulla tämä olisi paljon helpompaa, koska jo muutenkin vaaliorganisaatiota yhdessä luovien aktivistien olisi helppo olla toisiinsa yhteydessä ja näin auttaa luomaan laajempaa solumallista mielenosoittajien verkostoa.

On nimittäin vain kaksi keinoa luoda tehokas mielenosoituskulttuuri: Täysin keskitetysti puolueen johdolla (esim. demarit, keskusta) tai täysin hajautetusti soluilla (äärivasemmistolaiset). Radikaali puolue voisi toimia siis molemmalla tavalla järjestämällä sekä puoluejohtoisia että auttamalla luoda solujohtoisia mielenosoituksia.

 

Miten estää poliisien motti? Soluilla!

 

Turtiaisen puolueen suosiota lisäisi myös se, jos Turtiainen kutsuisi puolueen kovimmat kannattajat ja aktivistit eduskunnassa pidettyihin tapaamisiin. Kansanedustajan asemaansa käyttäen Turtiaisen olisi helppo järjestää tehokas kannattajaverkosto ja vaaliorganisaatio. Käytännössä mielenosoitus- ja vaaliorganisaation voisi luoda ja johtaa eduskunnasta käsin. Tämä entisestään lisäisi sen uskottavuutta ja suosiota.

 

Kepu näyttää pysyvän hallituksessa, joten olisi vielä kaksi vuotta aikaa valmistautua seuraaviin eduskuntavaaleihin. Tänä aikana talous luultavasti lähtee jo syöksykierteeseen tehden vaalivoitosta realistisen mahdollisuuden. Vaikka talousromahdusta ja vaalivoittoa ei valtion massiivisen rahanpainamisen ja velkaantumisen vuoksi vielä tulisikaan, niin sitten noin puolen vuoden kuluttua eduskuntavaaleista olisi jo presidentinvaalit, jossa Turtiaisen kannattaisi olla ehdokkaana.

Presidentinvaalit toisi Turtiaiselle ja hänen puolueelleen valtavasti lisää julkisuutta, jota sitten voisi heti hyödyntää muutaman kuukauden kuluttua tulevissa europarlamenttivaaleissa. Yhden vuoden aikana 2023 keväästä 2024 kevääseen olisi siis vähintään peräti kolmet vaalit! Puolue tulisi tunnetuksi ja vaaliorganisaatio liimautuisi yhteen ollen valmis sitten kun talousromahdus varmasti tulee viimeistään muutamassa vuodessa.

 

Nyt jos koskaan on todellinen mahdollisuus luoda kattava toisinajattelijoiden verkosto ja tehokas vaaliorganisaatio, joka oikeasti pyrkii vapauttamaan Suomen. Tuskin on kovin liioiteltua todeta, että Suomen kohtalo on pitkälle Turtiaisen käsissä.