4 thoughts on “Simpsonit ennustavat tulevaisuutta?

  1. No, George ei ole nyt ihan tavaton nimi amerikan yhdysvalloissa. Ja toisaalta, minusta tuntuu että asiaa on väännetty toisin päin. Eli, kun on joku suurempi selkkaus, niin siihen koitetaan ETSIÄ yhtäläisyyttä simpsoneista.

    On toki totta että tekemällä asiat ensin naurunalaisiksi, ne menevät paremmin kansalle läpi koska mielikuvitus tekee niistä iloisia asioita.

  2. Oletteko tutustuneet Illuminati-korttipeliin? Mielestäni nämä jutut kuuluvat ”samaan sarjaan”. Maailma on lopulta aika pieni ja harvat on ne jotka pyörittää tätä sirkusta. Uskon kuitenkin kristinuskon Jumalaan ja sen perusteella tuomitsen tällaiset ennustamiset okkultismina eli noituutena ja nukkemestaroimisena. Uskon myös että kaikki langat ovat loppuviimeksi Jumalan käsissä. Saatana on Jumalan verikoira, eli Hänen hallinnassaan. Tämä nykyinen maa on kirottu Aatamin ja Eevan ensimmäisen synnin tähden.

  3. Näitä on netti täynnä. Ei simpsonit mitään ennusta. Se on pilterperttien agendaa, jota läiskivät ihmisten silmille tällä tavalla ja saavat siitä kiksejä. Sama Orwellin kanssa. Kaikki tämä on ennakoivaa ohjelmointia, jota ujutetaan ihmismieliin eikä mitään muuta.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*