11 thoughts on “Päivän kuva

  1. Todella oksettavaa nähtävää. Satanistit tullaan lopulta saamaan tuomioille lapsien hyväksikäytöstä. Keskiajalla jäi hommat kesken.

  2. Kunnallista itsehallintoa Meksikossa: Yli kymmenen kuntaa «ajoi pois» puolueet vallasta ja otti hallinnon omiin käsiinsä.
    – Over a Dozen Mexican Towns Vote To Reject Political Parties in Latest Election
    – Miten sama olisi mahdollista Suomessa. Vaalilaki on suuri este.

    Koalitioiden sota.
    Vaaleista toiseen meillä puhutaan pienpuolueiden liittoutumisesta vaihtoehtona (kunkin yksilölliselle) perikadolle.

    Olisiko mahdollista saada puolueista riippumattomat ehdokkaat liittoutumaan kahteen toisiaan vastaan taistelevaan koalitioon. Ihminen on kuitenkin geneettiseltä perimältään taistelija raatelija ja raaka toinen toisensa hyväksikäyttäjä jolle vaalit ovat vain kansanhuvi.
    – Leipä ja sirkushuvi pitää järjestelmän pystyssä.

    Kun riippumattomat ehdokkaat alkavat keskinäisen nokittelun ja taistelun toinen toistaan vastaan, kukin oman koalitionsa puolesta «vihollisen» koalitiota vastaan, saadaan suuren massan huomio ja mielenkiinto vangittua.
    – Jyrkät mielipide-erot saavat kansalaiset mukaan valitsemaan puolensa. — Ja juuri siitähän vaaleissa on kyse.

    Sudet vastaan Karhut.
    On saatava sellainen asetelma, että riippumattomat ehdokkaat ovat joko susia tai karhuja ja he taistelevat toinen toistaan vastaan.
    – Ne jotka haluavat olla lampaiden puolella äänestävät puoluetta. Lammasrodunkin saa valita.

    Puolueet vastaan Kansa Loppupelissä, siinäkin, on kyse valinnasta kahden välillä: olet joko kansan puolella tai sitten äänestät puoluetta.

  3. Saksa vaatii aborttia kananpojille: sukupuoleen perustuva kananpoikien tappaminen kielletään.
    – Germany Bans Killing Six-Day-Old Chick Embryos

    Ei tällä lainsäädännöllä ole mitään tekemistä kananpojan kärsimysten kanssa. Kyse on yksinkertaisesti geenimanipuloitujen kananpoikien markkinoiden «uudelleenjärjestelystä»:
    – Ulkomainen jättifirma vaan haluaa saksalaiset kilpailijat pois pelikentältä.
    – Business as usual.

    Pappa betalar
    on menestystuotteen markkinointimalli nykypäivänä.
    – Miten rokoteyhtiöillä menisi, jos valtiot eivät maksaisi kansalaistensa puolesta rokotteita,
    – tai jos valtio ei raivaisi kilpailijoita pois häiritsemästä bisnestä.

  4. Tässä suositellaan kai persereikään panoa.
    Stadin Pride- marssille osallistui 30 000 kommunistia jotka palvoivat peräsuolen aukkoa…..

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*