7 thoughts on “Elokapinaterroristien älyköt

  1. Tyhjää lyö päässä niin että kolisee. Muut kuin nämä suvakit ovat usein täysin mielisairaita, mutta nämä eivät tietenkään ole. Suomelle tulee käymään todella huonosti. Mielisairaat ovat vallassa.

  2. Marc de Vittu of Saatanan vai kuka vittu siellä korkealla pää toim pallilla istuu niin saatanasti, Mikko Mäntymäki tulee tarkastamaan työolot ja ruoan ettei ole liikaa lisäaineita tms

  3. Ihme että nämä ylipäänsä kommunikoivat lähellä ihmisen tasoa. Punamusta antifa vain rääkyisi ”natsit vittuun” huutoja.

  4. Heikkotasoisia ja aivopestyjä pikkutyttöjä!

    On aika aloittaa erittäin ankarat eheytyshoidot ja Suomeen on välittömästi julistettava täyskielto pervojen ylivallalle(pride), rotuvihaa valkoisia kohtaan yllyttävälle matujen ylivallalle(blm) ja elokapina julistetaan kansainväliseksi rikollisorganisaatioksi!

    Toisaalta Helsingin poliisi on osoittautunut ääriliberaaliksi ja se antaa taas suomalaisten osoittaa mieltänsä kaduilla. Ehkäpä olisi aika perustaa rotukapina-organisaatio, joka puolustaisi suomalaisten geneettistä perimää, kieltä, kulttuuria ja tietenkin isänmaata!

    Rotukapina voisi varoittaa hedelmällisessä iässä olevia suomalaisia neitoja partalapsien epäilyttävästä perimästä ja rodunsekoituksen riskeistä! Tällä olisi suuri kansanterveydellinen vaikutus!

    1. Nuo vissiin luulee että ”aika tavaran kauppaa”. Se on kyllä niinkuin sukulaismies aina sanoo:”Ei muuta kun parrua p****en niin loppuu se turha höpötys”. Mutta veikkaan että nämä höpöttelevät pehmeitä vielä yli 50:inäkin. Ja katuvat kun eivät aikanaan hankkineet perhettä. Jos olette nähneet niitä haastatteluja niin poikkeuksetta kaikki naiset jotka ”elivät unelmansa” tai ”elivät hetkessä” katuvat katkerasti eivät hankkineet lapsia eivätkä voi niitä enää saada. Yksinäinen on tulevaisuus ja kukaan ei ole arkkuun laittamassa. Ja puheet kuoleman-pilleristä kun aika koittaa, ovat joutaneet romukoppaan jo aikaa sitten. Koska ihmisellä on niin kova tarve elää. Että sen huomaa vasta kun kuolema lähestyy.

      Nuo luulevat vielä olevansa kuolemattomia, mutta eivät ymmärrä että jokainen päivä mieltäkin osoittaessa on poissa elämästä. Ja kuolema on aina päivän lähempänä. Saattaa olla ahdistava/tuskainen lähö kun kuolemaa tekiessään ymmärtää että elämänsä olisi voinut elää toisinkin. Mutta se meni jo.

  5. Kummallakin naisella ja vasemmalla olevalla miehellä on kasaarikorvat, eli taakseppäin kääntyneet ”suippokorvat” ilman korvalehteä. Sitä puuttuvaa korvanlehteä koitetaan poikkeuksetta peittää korvakoruilla, kuten tässäkin tapauksessa.

  6. Ekoterroristeja johtavat rikkaat eliitti-äärijuutalaiset, eli Euroopan Rothchildien suku. Suuri raha ja korruptio puhuvat tässäkin liikkeessä, kuten myös BLM:ssä, Antifassa jne.

    Historia tulee toistamaan itseään ja ihmiset tulevat oppimaan miksi historia toistaa itseään.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*