7 thoughts on “Päivän video: Vihreä siirtymä

  1. Suosittelen Stadin poliisille vesitykkiä jolla voivat siirtää vihreät roskat pois ajoteiltä ympäristöystävällisesti.

  2. Marco, kun tulevaisuudessa suurin osa naisista tulee jäämään katkeriksi, miesvihaisiksi ja lapsettomiksi, niin mitä näille katkerille ja lapsettomille lehmille pitäisi tehdä? Eihän muita voi vaatia elättämään heitä sen jälkeen kun itse eivät ole halunneet tehdä yhteiskunnan eteen mitään ja eivät ole halunneet kariutua ja tehdä lapsia. Mikä on vanhojen ja lapsettomien lehmien loppusijoitusratkaisu, ilman, että lapsia tehneiden kansalaisten pitäisi heistä huolehtia? Jokainen kantaa vastuun elämästään. Jos alat miesvihaiseksi lapsettomaksi feministilehmäksi, niin ei tämän jälkeen voi vaatia muita vielä elättämään heitä.

    1. Onko työnteko kenties tuntematon käsite? Yksityisellä sektorilla työskennellessä on vielä veronmaksaja.

      1. Jos ei nainen tee lapsia ja käyttää elämänsä miesten vihaamiseen, niin yhteiskunnan ei tarvitse pitää huolta näistä lapsettomista ja miesvihaisista noitanaisista.

        Ei pelkkä verojen maksaminen oikeuta naisena siihen, että yhteiskunnalla on avoin piikki auki. Lähes kaikki naiset tekevät muuten vajaita tunteja.

        Lapsettomat ja miesvihaiset naiset pitää jättää tyhjän päälle yhteiskunnan suhteen. Ei tarvitse itkeä veronmaksajien tukea vastineeksi. Naisten pitää tehdä velvollisuutensa naisina.

  3. Kun ovat terroristijohtajien Ohisalon ja Anderssonin lemmikit kyseessä, niin ei anneta sähköä, kaasua, koiria ja paineta polvista. Olette poliisit kuvottavaa, epärehelliset ja maanpetturimaista ihmissaastaa. Poliisit ovat vihollisiamme ja maanpettureita. Älä koskaan luota poliisiin.

  4. – Millä keinoin vihreä siirtymä saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksest?
    – Kaikilla, voimakeinoilla

  5. Heh heh…, poliisit ovat nykyisen vihervasemmistolaisen hallituksemme kapisia rakkikoiria.

Comments are closed.