noi on malli esimerkki kulttuurimarxismi homoista/lesboista, eivät tunnu olevan sellaisia aitoja homoja tyyliin tynkkynen vaan jotenkin lapsesta asti aivot mädätetty ja niistä on väkisin kasvatettu tuollaisia
En oikein tiedä miten joko puolilastomana-, alusvaatteisillaan- tai sadomasokisti-pukuihin pukeutuneena kadulla kulkeminen loisi tasa-arvoa normaaleiden ja poikkeavien välillä? Nythän poikkeavilla on kaikki samat oikeudet kuin normaaleilla. Mutta silti ne haluavat enemmän, koska haluavat ”samat oikeudet”.
Evankelis-luterilainen seurakuntakin rikkoo omia säänstöjään koska raamatussa sanotaan että avioliitto on miehen ja naisen välinen asia. Silti ne vihkii samaa sukupuolta olevia pareja. Raha lienee suurin vaikutin.
Kun katsoo oikean yläkuvan nuorta siilipäistä naista niin sen käsivarressa näyttää olevan melkoisesti tuoreita viiltelyn merkkejä. Eikös tuollainen pitäisi olla psykiatrisessa hoidossa eikä mainostamassa omaa elämäntapaansa? ja entäs tämä nuori äiti sitten. Lapsi varmaan tulevaisuudessa katsoo kuvaa ja miettii että minkä takia mut raahattiin homokulkueeseen? Kun äidillä on selvästi ollut suopea miehiä kohtaan. Vai onko tarkoitus ollut imetysvarsutuksella houkutella uusia uroksia talouteen jos entinen on lähtenyt kelkkomaan?
Kaikesta huolimatta, lippispäisellä nuorella naisella on nätit rinnat.
Kaava on tämä:
– Lisätään verottajan «voimavaroja».
– Uudet virat annetaan kavereille.
– Pienyritykset, jotka selvisivät pandemiasta ovat voineet tehdä sen vain veropetoksen avulla.
– Pienyritykset, jotka eivät selvinneet, annetaan saalistajien ruuaksi.
Nouseeko Suomeen uusi aseistautunut mafia, joka suojelee kansalaisia valtiota vastaan.
– Näin oli Italiassa.
Uudessa mafia-mallissa ihmiset «äänestävät» itsensä sen mafian suojelukseen, jolle haluavat veronsa maksaa.
– Google,
– Facebook,
– BigPharma,
– BlackRock,
– jne.
Syntyy uusi globaali rajattomien valtioiden järjestelmä, jossa kansalaisuus ja matkustaminen on täysin virtuaalista.
– Nämä rajattomat valtiot erikoistuvat ja järjestäytyvät uuden maailmanhallituksen alaisuuteen.
– Ostavat palveluja toinen toiseltaan.
Kuka osti tällä kertaa Gretan sanat. MSNBC:n haastattelussa hän sanoi, että demokraattinen päätöksentekomalli on tärkeämpi kuin ilmastonmuutoksen torjuminen.
Onko eliitti hylännyt Gretan, että nyt hänen sanansa ovat halpaa kauppatavaraa? — Vai puhuiko hän sen mitä itse ajatteli.
– Kuka oli se, joka maksoi haastattelijan johdattelemaan Gretalta tämän lausunnon.
Assangen tapauksen päätodistaja kertoo haastattelussa, valehdelleensa todisteista ja on siitä lähtien ollut FBI:n ja Oikeusministeriön suojeluksessa ja voinut vapaasti jatkaa seksuaalirikosten ja talousrikosten rötöstelyä. Lisäksi hän saa palkkaa noilta instituutioilta.
Syyttäjät käyttävät erilaisia tietokoneohjelmistoja hankkiakseen todisteita oikeudenkäynteihin.
– Nämä ohjelmistot ovat suljetun lähdekoodin ohjelmistoja, joten ne antavat mitä tahansa tuloksi, joita ne on ohjelmoitu antamaan.
– Syytetyllä kuitenkaan ei ole oikeutta tutkia noita ohjelmistoja.
– Siis ei mahdollisuutta puolustautua syytteitä vastaan.
Todisteiden analysoimiseen käytetty ohjelma itsessään on todiste, joka pitää voida perustella. Avoimesti. Ei vain väittäen, että «koodi on salainen».
– Salaisia todisteita ei saa hyväksyä tuomioistuimissa.
Vastaajan pitää vaatia, että vain open-source ohjelmistoilla kerätyt todisteet voidaan hyväksyä,
– että annetut lähtötiedot
– ja käytettävä ohjelmisto on oltava yhtä hyvin vastaajan kuin syyttäjänkin käytettävissä ja
– että molemmat päätyvät samaan tulokseen.
Todisteiden analysointiin käytettävien ohjelmistojen lähdekoodi pitää olla puolustuksen käytettävissä.
Jos ohjelmiston lähdekoodi on salainen, ovat niillä tehdyt johtopäätökset yhtä tyhjän kanssa
– oikeudenkäynnin avoimuuden ja julkisuuden kannalta
– ja verrattavissa keksittyihin todisteisiin tai
– kiduttamalla saatuihin.
Niinpä esimerkiksi exel-taulukkolaskennalla saatu todistusaineisto ei ole kelvollinen tuomion perusteeksi.
– Taulukkojen laskemiset pitää suorittaa esimerkiksi OpenOffice -ohjelmistolla.
Todistelun kannalta ei riitä, että ohjelma on yleisesti saatavilla maksua vastaan vaan myös sen sisäinen rakenne pitää olla julkisen tarkastelun alainen.
– Myös käytetyn ohjelman version on oltava osa todistusaineistoa.
– Todistelijan on syytä liittää todistusaineistoon käytetyn ohjelmaversion tiedot ja itse käytetty ohjelmakoodi.
– Vähimmäisvaatimuksena ohjelman koodista laskettava tarkistesumma / hash, esimerkiksi md5-summa pitää esittää.
Tämähän on laajempi aihe kuin ensin ajattelinkaan.
Myöskään valvontakameran kuvia ei saa hyväksyä todisteiksi, ellei niitä ole
– digitaalisesti allekirjoitettu ja
– aikaleimattu ainakin yhdellä luotettavaksi tunnetulla leimaajalla.
– Time Stamp Authority
– Näitä on satoja toimijoita, tässä yksi esimerkiksi https://freetsa.org/
– Jokainen kuva on mahdollista leimauttaa «niin monella palveluntarjoajalla kuin haluaa».
Siis. Pitää pystyä todistamaan että kuvaa ei ole manipuloitu tietyn ajankohdan jälkeen
– ja että se ajankohta on sama kuin kuvan ottamisen hetki.
– Kuvaushetken rajaamiseen kahden aikapisteen välille ei riitä pelkästään aikaleima.
– Pitää olla myös todiste «tapahtumien virrasta.»
Myös kameran käyttämä softa … niin mitä siitä sanoisin?

Seka********** noi on kaikki.

Muslimilääkäri erotettiin Ruotsissa.
– Muslimsk doktor fick sparken
– Palestiinan lasten tappamisen arvosteleminen johtaa opotkuihin.
Poliittisin perustein asetetut matkustusrajoitukset lisääntyvät USA:ssa.
– California bans state travel to Florida, 4 more over anti-LGBTQ laws
– Olisikohan yhteyttä siihen, että miljonäärit pakenevat Kaliforniasta sankoin joukoin.
UK: Oikeusministerin mielestä siinä ei ole mitään epäeettistä, että hänen avustajansa maksaa rakastajatternsa palkan valtion varoista.
– Justice Sec says he’s ‘confident’ Hancock didn’t bend hiring rules with aide-turned-lover
Mielenkiintoista rokotteiden historiaa.
Warning – Pandemics Are Never What They Seem
AIDS valmistettiin laboratoriossa ja koekaniinein olivat neekerit, koska heitä sai halvalla ja he olivat silmien näkemättömissä Afrikan viidakoissa.
– AIDS sai alkunsa Afrikassa rokotteilla tehdyistä ihmiskokeista.
Onko Fauci piilohomo, jonka epätoivoisuus poikkeavuudesta ajaa hänet tekemään järkyttäviä kansanmurhia tullakseen samanlaiseksi kuin «kaikki muutkin».
– Dr. Anthony Fauci had written on AIDS back in 1983
Simian Virus (called SV40) oli saastuttanut USA:n polioroketteen ja vuosina 1955 – 1963 rokotetuista 60% sai sen.
– Hallitus salasi asian.
– Virus on mahdollinen aiheuttaja joillekin syöpätyypeille
– ja varma aiheuttaja eläinkokeissa.
– Asian tutkiminen estetään.
Eugeniikka
– elää ja voi hyvin.
Kesä on tullut ja homot taas riehuvat kaduillamme. Tuhannet kansalaiset kiljuvat kuinka on ihanaa kun mies panee toista miestä peräsuoleen.
Ja nuoret naiset ja tytöt kans innolla mukana.
Kuinka verottajan avulla tuhotaan pienyritykset. Isot yritykset rahoittavat politiikan, joten niihin ei kosketa ja ne ovat omine säätiöineen jo muutenkin verovapaita.
– TAXES & the Risks Associated with The Infrastructure Deal
Kaava on tämä:
– Lisätään verottajan «voimavaroja».
– Uudet virat annetaan kavereille.
– Pienyritykset, jotka selvisivät pandemiasta ovat voineet tehdä sen vain veropetoksen avulla.
– Pienyritykset, jotka eivät selvinneet, annetaan saalistajien ruuaksi.
Nouseeko Suomeen uusi aseistautunut mafia, joka suojelee kansalaisia valtiota vastaan.
– Näin oli Italiassa.
Uudessa mafia-mallissa ihmiset «äänestävät» itsensä sen mafian suojelukseen, jolle haluavat veronsa maksaa.
– Google,
– Facebook,
– BigPharma,
– BlackRock,
– jne.
Syntyy uusi globaali rajattomien valtioiden järjestelmä, jossa kansalaisuus ja matkustaminen on täysin virtuaalista.
– Nämä rajattomat valtiot erikoistuvat ja järjestäytyvät uuden maailmanhallituksen alaisuuteen.
– Ostavat palveluja toinen toiseltaan.
Kuka osti tällä kertaa Gretan sanat. MSNBC:n haastattelussa hän sanoi, että demokraattinen päätöksentekomalli on tärkeämpi kuin ilmastonmuutoksen torjuminen.
– Greta Says Democracy is Precious & not even Climate Change Should Cancel That
– https://www.armstrongeconomics.com/wp-content/uploads/2021/06/Greta-No-Climate-Crisis.mp4
Onko eliitti hylännyt Gretan, että nyt hänen sanansa ovat halpaa kauppatavaraa? — Vai puhuiko hän sen mitä itse ajatteli.
– Kuka oli se, joka maksoi haastattelijan johdattelemaan Gretalta tämän lausunnon.
Tää nyky ”demokratia” mahdollistaa kaiken kusetuksen ja mädätyksen.
Assangen tapauksen päätodistaja kertoo haastattelussa, valehdelleensa todisteista ja on siitä lähtien ollut FBI:n ja Oikeusministeriön suojeluksessa ja voinut vapaasti jatkaa seksuaalirikosten ja talousrikosten rötöstelyä. Lisäksi hän saa palkkaa noilta instituutioilta.
– Key witness in Assange case admits to lies in indictment
Joku huijari on myynyt Abu Dhabin viranomaisille valvontakameroita, jotka «paljastava korona-tartunnan».
– Abu Dhabi introduces facial recognition cameras saying they «Detect COVID-19»
Internet infrastruktuurin heikko lenkki: Ahneus.
– How much money would you need to get the archive to work fast again?
Minneapolis.
Kaupunginvaltuuston päätökset tehdään kadulla.
– Videos: BLM Terrorists Block Black Minneapolis Council Member’s Car For Two Hours Until He Agrees To Drop Charges Against Rioters. No MSM Coverage
– Miksi näitä hemmoja kutsutaan «aktivisteiksi»?
Uusi tietotekniikka todisteiden keräämisessä oikeudenkäyntejä varten tekee tuomioiden perusteet käytännössä salaiseksi.
– Risks of Evidentiary Software