Marco de Wit heinäkuu 2, 2021
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Suomen kuuluisin lasten oikeuksiin keskittynyt asianajaja, Leeni Ikonen kirjoittaa:

 

Kuvassa linkki juttuun

 

Juttu on pitkä, joten tässä muutamia sitaatteja:

Kehotan tutkimaan SOTKANET.FI palvelua. Tilastot kertovat kuntien lastensuojelutilanteen. Hakusanalla huostaanotto voi tutkia kunnan tilannetta ja kunnan valitsemaa lapsipolitiikkaa. Jokainen huostaanotto on osoitus epäonnistuneesta lapsipolitiikasta. …

 

UNICEF ilmoittaa, että lapsiystävällinen kunta -rankkauksessa on palkittu mm. Hämeenlinna, joka on saanut tunnustuksen vuonna 2013, 2015 ja 2017 (myönnetty neljäksi vuodeksi).

Hämeenlinnassa on siirretty sijaishuoltoon 1,8 prosenttia alaikäisistä. Vuonna 2017 prosenttiluku oli 1,4. Koko maan keskiarvo on 1,3. Hankkeen alkaessa vuonna 2013 määrä oli 1,3. Tunnustuksen saamisen jälkeen siis lapsiperheiden tilanne on entisestään heikentynyt.

Kaikki lastensuojeluasioihin perehtyneet tuntevat Hämeenlinnan vuosikymmeniä jatkuneet lastensuojelun mielivaltaisuudet. …

Hämeen Sanomat uutisoi lokakuussa 2020

” Hämeenlinnan lastensuojelun virheet herättivät sekä valvojan että kaupungin- AVI on harkinnut jo erityisvalvontaa”

Aluehallintovirasto on todennut kanteluratkaisussaan:

Hämeenlinnan lastensuojelun toiminnasta vastaavien johtavien viranomaisten sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan vastuuhenkilöiden ymmärrys asiakkaiden perusoikeuksien toteutumisesta on vakavasti puutteellinen. …

 

Mitään ei ole tietysti tehty. Yksi suurimmista epäkohdista on, että viranomaisilla on suojatyöpaikat eikä mitään vastuuta. Vaikka tekisi millaisia törkeyksiä, niin potkuja tai palkanalennuksia ei voi saada. Enintään voivat saada jonkun huomautuksen, jolla ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta mihinkään.

 

Tarvitaan Totuuskomissio, jolla on oikeus tutkia ja mitätöidä viranomaisten toimintaa. Sellaista ei kuitenkaan yksikään suuri puolue kannata. Siinä mielessä ihmiset saavat mitä ovat tilanneet.

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

3 thoughts on “Missä kunnissa sossumafia pyörittää eniten lapsikauppaa polpon kanssa?

  1. Johan aivan julkisesti suomalaisista pikkupojista kasvatetaan lady-poikia siirtolaisille. Tätä se homoutus oikeastaan onkin. Pitäähän siirtolaisten tuntea olonsa kotoisaksi Suomessa.
    Afganistanilainen poikien raiskausperinne järkyttää
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/afganistanilainen-poikien-raiskausperinne-jarkyttaa-usa-vaatii-sotilasjoukoilta-toimia/6054236#gs.jTzdsKqR
    Bacha-Bazi – The Real FACE of Pakistan !
    https://www.youtube.com/watch?v=ybO-Q-FyGoY

  2. No, Hämeenlinnan ongelmat ovat yleisesti tiedossa. Sielä kantakuppiloissa istuvat ihmiset jo kolmannessa polvessa ja lapset syövät sielä aikuisten kanssa jotka ovat ihan perseet. Ja kun 18v tulee täyteen niin kippolaan mennessä joku aina kuittaa ”mä tunsin sun vaaris”. Hämeenlinnassa alkoholia suurempi ongelma on huumeet. Vaikka huumekaupan keskus onkin siirtynyt Hämeenlinnasta Forssaan. Eli, eivät nuo huostaanotot aina ole kovin epäoikeudenmukaisia.

    Pirkkalassa sen sijaan on yhteinen konsensus että sielä ei oteta lapsia huostaan koska se maksaa kunnalle niin paljon. Huostaanottaja saa noin 9000e/kk jokaisesta lapsesta koska ”hänellä tulee olla samat mahdollisuudet kuin muillakin”. Siksi Pirkkalaan on muuttanut paljon yh-äitejä ja nistejä Tampereelta, Nokialta, Kangasalata ja lähikunnista.

    Jos haluaa elää suht normaalia elämää ja kasvattaa lapsensa huumeiden ja alkoholin vaikutusten ulkopuolella, ei sellaista paikkaa Suomessa varmaan olekkaan. Mutta sanoisin että kunnat kaupunkien naapureina, ne ovat vielä niitä paikkoja joissa tilanne ei ole ihan hirvittävän paha. Jos vaikka katsoo väliltä Hämeenlinna – Tampere. Ja vähän ympäriltäkin. Kunnilla kun ei ole vara huostaanottoihin. Se pistäisi niiden taloudet ihan sekaisin.

  3. Muistakaamme että lapsien huostaanotto on miljardiluokan vuosittainen yksityinen bisnes. Kun siinä liikkuvat noin valtaisat rahat ei voine välttyä epäilyksiltä etteivätkö sossutadit olisi lahjottuja hankkiessaan uutta materiaalia rattaisiin.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*